Poikamainen remellys on vastustamatonta – arviossa Diskelmä

Julkaistu Infernossa 7/2019.

Diskelmä
Kiss of Chaos
omakustanne

Ei kannata alkaa korjata sitä mikä ei ole rikki. Tähän viisauteen luottaa kotimainen Diskelmä, jonka ärhäkkä metallinen hardcore ihastutti jo kuusi vuotta sitten julkaistulla Fuck Everything -albumilla. Kun maailmanmenokin tuntuu päivä päivältä vain hullummalta, keskisormenheiluttelulle riittää kaljoittelun ja rässinkuuntelun ohessa kohteita.

Kiss of Chaosin ja koko bändin hienous on yksinkertaisuus, jota ei pidä kuitenkaan sekoittaa tavanomaisuuteen. Vaikka kappaleiden rappausriffeissä ei ole sinällään mitään ihmeellistä, eikä alle kymmenen rivin riimejä biisistä toiseen räyhäävä huutolaulukaan ole mitenkään poikkeuksellisen aggroa, kahdeksan kappaleen ja 20 minuutin kokonaisuus on äärimmäisestä ytimekkyydestään johtuen todella tehokas.

Kun päälle ynnätään vielä yhtyeen valloittava tavaramerkki eli lastenlaulumaiset pilipalimelodiat ja -soolot, Diskelmän poikamainen remellys on vastustamatonta, halusi hardcorensa sitten metallisena ja vakavissaan tai metallinsa punkahtavana ja pienellä virneellä varustettuna.