Jo vuonna 1990 ensirääkäisynsä päästänyt Wombbath pistää viidennellä albumillaan kuulijan koetukselle. Polveilevalla eepoksella on mittaa rapiat 72 minuuttia, ja kappaleitakin löytyy peräti kuusitoista. Kunnianhimosta ja uskalluksesta pisteet, mutta nyt on ehkä haukattu liian iso pala. Kokeneen miehistön soitto- ja biisintekotaito on vähintääkin riittävä, mutta lopputulos jää valitettavan hajanaiseksi.
Kappaleissa on sinällään siistejä pätkiä, hyvää riffittelyä ja tarttuvaa rytmiikkaa, mutta yksikään biisi ei tunnu kantavan loppuun asti, kun seikkailunhaluiselta viisikolta hukkuu punainen lanka. Tämä näkyy siinä, että musiikista ei jää päähän oikein mitään muuta kuin ne kokeellisimmat ja ärsyttävimmät pätkät.
Vaikka voisi ajatella, että vanhan koulun death metalin yhdistäminen ajoittaiseen viulunvingutukseen ja semipuhtaisiin lauluihin olisi innovatiivista, niin valitettavasti se on lähinnä karseaa, varsinkin kun mainituissa kohdissa on käytetty melkoisen yliampuvaa kaikua ja efektointia. Parhaimmillaan Wombbath on pysyessään ruodussa, siis antaessaan HM-2:n surista ja rytmitellessään keskitempoisissa runttauksissa.
Agmalla on ansionsa, mutta valitettavasti siitä jää etäinen ja sekava vaikutelma.