Raaka ja mielenkiintoinen aikansa kuva – arviossa Sepultura

Julkaistu Infernossa 7/2021.

21.10.2021
SEPULTURA
Sepulquarta
NUCLEAR BLAST

Seppo-leiristäkin pukkaa bunkkerilevyä. Kuvio on sellainen, että monsterirumpali Eloy Casagrande takoi aikansa rumpuraitojaan Youtubeen, ja niiden päälle rakennettiin sitten muutkin soittimet. Oman väen lisäksi mukaan on pyydetty vieras jos toinenkin. Kaikki biisit taitavat löytyä netistä videomuodossa.

Raakaa ja silottelematonta kamaahan tämä on, jo Casagranden vimmaisista suoritteista ja äänitysteknisestä yksinkertaisuudesta johtuen. Vain Devin Townsendin fiittaama Mask on äänitetty ”kunnolla”, eli liki kaikki 15 kappaletta ovat ohutsoundista piiskausta. Tanakammin junttaavat kielisoittimet tuovat toki soundiin puhtia, mutta silti täytyy hiukan ihmetellä albumin äänipolitiikkaa virallisen julkaisun tapauksessa.

Kattaus on kuitenkin ihan mielenkiintoinen. Pakolliset innerselfit ja slavesofpainit ovat mukana, mutta vaihtelua ja perspektiiviä tuovat 2000-luvun biisit. Esimerkiksi uusimman Quadra-levyn (2020) upea Fear, Pain, Chaos, Suffering on todella vahva raita. Bändi tekeekin ovelasti ja pakkosyöttää tuoreempaa materiaaliaan niillekin, jotka dissaavat yhtyeen Cavaleratonta jaksoa edelleen.

Sepulquarta on mielenkiintoinen ja aikansa kuvana ymmärrettävä projekti. Periaatteessa sen olisi voinut jättää Youtube-proggikseksi, mutta oma outo tenhonsa siinä on tallenteenakin. Jos ei muuten, niin huippuenergisen ilmiasunsa takia.

Lisää luettavaa