Vaihtoehtometallin pikkulegenda on ollut paluunsa yskivän startin jälkeen oikeastaan koko 2010-luvun aikamoisissa liekeissä. Sama meno jatkuu: ep:n kaksi uutta biisiä on tomeraa junttaa, jossa riffittely on painavaa ja käskevä melodia määrää marssiin.
Nimikappale niputtaa bändin keskeiset hyveet: simppelisti rusentavan rytmiriffin, säröisenä helkkyvän sointukierron, elektroniset höysteet ja komentavan laulun, joka on kertsissä takuulla tarttuva. Sama sapluuna on käytössä vähän thrashimmällä kulmalla myös ripeämmässä The End of Sanityssä, joka on niin ikään erinomaisen napakka rytistys. Killing Joken tuhdeimmat rytinät ovat täysin verrannollisia Prongin tamppaukseen, joskin Tommy Victorin kopla on näistä selkeästi metallisempi.
Uusien kipaleiden lisäksi bändin 1990-luvun puolivälin industrialistisemmat vaiheet saavat rouhean studiolivekäsittelyn. Bändi tahkoaa Rude Awakeningin, Cut Raten ja Another Worldly Devicen ihastuttavan liehakkaalla intensiteetillä. Liveote toimii studiolevytettynä kliinisiksi koneistettujen biisien kohdalla kiinnostavasti, ja on hieno kuulla bändin jämerää mutta yllättävänkin eläväistä soittoa.