Riman alta konttaamista ja hukattuja tilaisuuksia – arviossa Hammerfall

Julkaistu Infernossa 2/2022.

12.04.2022
HAMMERFALL
Hammer of Dawn
NAPALM

Hammerfall väänsi alkuaikoinaan järjettömän hienoja levyjä, joita ei ole liioiteltua kutsua power metalin klassikoiksi. Suunta, johon ryhmä on luisunut myöhemmällä iällään, tuntuu siksi suorastaan rikolliselta.

Rehellisesti surkeita biisejä ruotsalaiset eivät ole veistelleet, mutta perustaso on laskenut valitettavan alas. Nyt Hammerfall tykittää liukuhihnalla levyjä, jotka ovat enimmäkseen jäljennöksiä toisistaan. Yhtye kuulostaa laiskalta pastissilta entisaikojen itsestään.

Hyvä esimerkki hukatusta tilaisuudesta on King Diamondin ”vierailu” kappaleessa Venerate Me. Olisi ollut hienoa kuulla laulajan vetävän vaikka osan kertsistä, mutta jonkun älynväläyksen ansiosta lopputulemana on noin kymmenen sekuntia miehen hyminää. Kaikenlainen pienikin revittely on kielletty!

Albumi tuntuu kestävän puolitoista tuntia, vaikka sen todellinen pituus on alle kolme varttia. Ei tätä levyä voi varsinaisesti huonoksi väittää, mutta jatkuva riman alta konttaaminen harmittaa. Lopusta löytyvä State of the W.I.L.D. on yhtyeen hienoimpia viisuja moneen vuoteen, mutta myös liki ainoa asia, mitä levystä jää mieleen. Haluaisin uskoa, että ukot pystyvät parempaan.

Lisää luettavaa