Tyylistä tätä ei kuule. Hollantilainen Sinister painaa tylyä ja brutaalia death metaliaan kuten aina ennenkin. Uuden koulun blastkaahausta vanhan liiton hitaampaan ruhjomiseen sekoitteleva mättö sujuu tasapaksua edeltäjäänsä paremmin. Ja kuten uuden tulemisen jälkeen aina, myös The Carnage Ending soi täyteläisesti ja ammattitaitoisesti. Uusi miehistö kuuluu piristyneessä riffikynässä, ja rumpali taitaa olla bändin pitkän uran vikkelin.
Sävelmien tyylillinen samankaltaisuus ja todellisten neronleimausten puute jättää bändin kuitenkin hyvään keskisarjaan. Taas kerran. The Silent Howlingin (2008) nimibiisin kaltaista eeposta levyllä ei ole, eikä se myöskään tavoita erinomaisen Afterburnerin (2006) melodista rikkautta tai massiivisuutta.
Sinister on edustanut peruslaadukasta b-sarjaa koko uransa. Äänestysten kärjessä ei tätäkään levyä tulla näkemään, mutta konstailemattoman, tuotannoltaan siistin ja vihaisesti päälle tykittävän kuolometallin kuluttajat ovat tyytyväisiä. Hieman kuin laadukasta lageria nauttisi. Ei elämyksiä, ei selvää omaa makua. Vain vankasti toimiva runko perusjanon sammuttamiseen.