Nimi Sortokausi tuo mieleen ennemmin hardcore/punk-yhtyeen kuin nicolemaista raskaanmelodista nytkytystä hivenen sotajumalamaiseen vyörytykseen yhdistävän porukan, jonka tyylilajia nuoriso kutsuisi käsittääkseni lähinnä deathcoreksi. Vaan eipä nimi bändiä pahenna, etenkin kun viisikko on ehtinyt kypsytellä kokonaisuutta useamman demon ja ep:n ajan sitten perustamisvuotensa 2004.
Sanoituksellisesti yhtyeen paletti on hivenen levällään. Väkivallan ja henkisen pahoinvoinnin kuvaus ei onnistu piinaamaan kaikessa geneerisyydessään kaivatulla tavalla. Sen sijaan Suomen ainoata poliittista murhaa, Eugen Schaumanin tapausta, tai uskonnollista terrorismia käsitellessään tekstit ovat selkeässä konkreettisuudessaan huomattavasti tehokkaampia.
Nasevan mittainen Pelkotila on jo tällaisenaan ensimmäiseksi täyspitkäksi vallan valmiin kuuloinen paketti, mutta selkeää potentiaalia omaavalla Sortokaudella on silti vielä petraamisen varaa. Aura-biisin tyhjästä ilmaantuvan pikkunätin melodian tai Poliittisen murhan lyhyen liidin, sitä seuraavien kitarakuvioiden ja koskettimien yhdistelmän kaltaisia, säästeliäästi käytettyjä yllätyksiä voisi viljellä vieläkin rohkeammin. Eksoottisina mausteina ne ovat paikallaan jo nyt, mutta suun makureseptoreita kiusaisi mielellään astetta suurempinakin annoksina.