Suomalainen ja ruotsalainen haikailivat 70-luvulle… – arviossa Malady ja Dungen

Levyarvio julkaistu Infernossa 10/2015.

11.01.2016

Dungen
Allas sak

Smalltown Supersound
3_5_kirvesta

Malady
Malady

Svart
4_kirvesta

2000-luvun alussa alkaneen psykedeelisen rockin renessanssin nimekkäin ja myös laadukkain edustaja lienee ruotsalainen Dungen. Vuonna 2004 julkaistu kolmas albumi, Ta det lugnt, osoittautui yhtyeen läpimurtolevyksi, joka sai suosiota myös rapakon tuolla puolen. Yksitoista vuotta myöhemmin on vuorossa kahdeksas pitkäsoitto, joka todistaa yhtyeen säilyttäneen viehätysvoimansa.

Dungenin vahvuus on melodioissa ja kauniissa lauluharmonioissa sekä korkeatasoisissa sävellyksissä. Musiikillisesti yhtye seikkailee jossain folkin, progen ja psykedeelisen rockin välimaastossa. Allas sak on tasaisen vahva kokonaisuus, jolla irtonainen jamittelu ja tarttuvat popbiisit lyövät kättä vallan onnistuneesti.

Mercuryrevmäisesti tunnelmoiva ja paisutteleva pianoballadi En gång om året ja kaunis instrumentaalipala Flickor och pojkar ovat levyn tunnelmallisemman puolen parasta antia, kun taas videoksikin ehtinyt instrumentaali Franks kaktus edustaa yhtyeen räväkämmän laidan kärkikastia. Orkestraalinen Sova on puolestaan mitä oivallisin lopetus levylle. Hieman tyhjänjauhantaakin on mahtunut sekaan, mutta se ei onneksi pilaa kuuntelunautintoa kauhean paljon.

Kotimainen Malady on puolestaan saanut ulos vasta esikoisensa. Pressitiedotteen mukaan kaverusten ainoana haaveena oli äänittää levy ennen kuin he täyttävät 50. En tiedä, minkä ikäisiä tyypit ovat, mutta luultavasti eivät mitään poikasia, siksi varmalta ja rikkaalta soitto ja ilmaisu kuulostaa.

Maladyn debyytti ammentaa hyvin pitkälti suomiprogen vanhoista arkistoista lisäten mukaan ripauksen tuoretta tulokulmaa. Sanotaanko kuitenkin, että Wigwamin, Pekka Strengin, Tasavallan Presidentin ja Tabula Rasan vaikutuksen kuulee vahvana.

Kantaa taakan maa -biisi aloittaa levyn väkevästi hypnotisoivalla kitarateemallaan. Vähäeleisesti tunnelmoiva kappale räjähtää puolessa välissä melkoiseen soitinilotteluun, kunnes palaa takaisin alkumuotoonsa. Jo alussa tulee selväksi, kuinka taitava yhtye on rakentamaan pitkiä ja kestäviä draamankaaria, joissa yhdistyvät tunnelmallisuus ja virtuositeetti.

Muutkaan levyn esitykset eivät ole oikeastaan yhtään sen heikoimpia. Henkilökohtainen suosikkini on mystinen, mukavan irtonaisen flow’n varassa kulkeva Aarnivalkea, joka lipuu kymmenen minuutin kestostaan huolimatta ohi varsin nopeasti.

Todella hieno ensilevytys. Malady osaa hyödyntää perinteisiä aineksia persoonallisella tavalla ja rakentaa niistä mukaansatempaavia sävellyksiä, joista löytyy sekä tunnetta että taitoa.

Lisää luettavaa