Taattua tykitystä vailla armoa – arviossa Marduk

Julkaistu Infernossa 6/2018.

03.10.2018
Marduk
Viktoria
Century Media

Ruotsalaisen black metalin sotaisa veteraani on pysynyt lähes 30-vuotisen taipaleensa aikana varsin tuotteliaana ja iskuvoimaisena. Tästä puhuvat puolestaan 13 studioalbumia, lukuisat pienjulkaisut ja lukemattomat myrskyisät live-esiintymiset. Marduk on ollut tyylilajissaan niin vankkumattoman varma ja vahva suorittaja, ettei sen asemaa ole kyetty kyseenalaistamaan. En muista, että yhtyeen yksikään albumi olisi ollut varsinaisesti huti. Myöhemmällä iällään bändi on yltänyt kenties vaikuttavimpiin levyihinsä, kuten World Funeraliin (2002), Wormwoodiin (2009) ja Serpent Sermoniin (2012).

Vaikka Viktoria ei yllä yhtyeen kärkikaanoniin, se on horjumaton lisäluku bändin tulisieluiseen tarinaan. Ennen muuta Mardukin neljästoista täyspitkä osoittaa, ettei bändin terä ole tylsistynyt tai puhti vähentynyt. Tätä voi pitää näin raivoisan musiikin parissa oikein kunnioitettavana suorituksena. 

Viktoria jatkaa Mardukille ominaista sotahistoriallista teemaa, jonka todellisena lähtölaukauksena toimi klassikkoalbumi Panzer Division Marduk (1999). Aloituskappale Werwolfia kuunnellessa mielen valtaa yllättyneisyys, sillä bändi tuntuu liikkuneen kohti punkahtavia taajuuksia. Sävellys osoittautuu kuitenkin kuriositeetiksi, sillä loppupään materiaali on taattua tykitystä vailla armoa.

Mardukin levyt ovat yleensä olleet näennäisesti aika samankaltaisia. Jotain uutta nytkin on sentään mukana. Tämä kuuluu esimerkiksi Mortuusin äärimmäisen kirpeiden äänijänteiden uudenlaisena raastamisena sekä joinakin yhtyeelle epätyypillisinä kappalerakenteina. Uusia elementtejä on kuultavissa esimerkiksi sävellyksissä June 44 ja Tiger I. Kokeilevampaa ja vinoutuneempaa kulmaa tarjoavat sovitukset ovat hieman yllättäen myös levyn kiinnostavinta antia.

Marduk on myös selvästi tiivistänyt materiaaliaan. Vaikka bändi ei ole ennenkään hautonut pitkiä sävellyksiä, tällä kertaa yksikään kappale ei yllä viiteen minuuttiin. Reilut puolituntinen kiekko näyttäytyykin mukavan maukkaana ja ilmatiiviinä. Maltilliseen mittaan on saatu puserrettua sopivan monipuolisella tikkauksella repivää sodanjulistusta, tulista kiukkua ja jopa groovea. Materiaalin tasainen osumatarkkuus pitää huolen, ettei haukottelulle jää yksinkertaisesti sijaa. 

On mielenkiintoista nähdä, kuinka kauan Marduk kykenee seuraamaan tähän asti pettämätöntä alkukantaista vaistoaan. Pitkälti tämä on kiinni yhtyeen kitaristista ja ainoasta alkuperäisjäsenestä Morgan Håkanssonista sekä ikonisesta solistista Daniel ”Mortuus” Rosténista. Niin kauan kuin mainittu tehokaksikko johtaa Mardukin luomistyötä, bändiltä tullaan todennäköisesti kuulemaan väkeviä albumeita.

Lisää luettavaa