The Perfect Element (2000) on konseptialbumi, joka pohtii monella tavalla, mikä tekee meistä ihmisistä sellaisia kuin olemme. Se kysyy, mitkä asiat muovaavat meitä, määrittävätkö tietyt kokemuksemme koko loppuelämäämme ja rohkenemmeko kyseenalaistaa itseämme. Onko näin pitkälle ihmisyyden syvimpiin ytimiin sukeltavasta aiheesta mahdollista säveltää kokonaisvaltaista musiikkia?
Pain of Salvationin laulaja-kitaristi-säveltäjä Daniel Gildenlöw kirjoitti runoja ihmisyydestä muutettuaan 26-vuotiaana kaupungin sykkeestä pohjoisempaan Ruotsiin ja eristäydyttyään aiemmasta elämästään ajanjaksoon, jota hän on sittemmin kutsunut erikoisella tavalla täysin muusta elämästään eroavaksi luvuksi. Gildenlöwin kirjoittamat runot pohtivat ihmisen toisinaan elinikäistäkin tarvetta löytää henkinen tasapainoa maailmassa, joka tekee siitä yhä haastavampaa. The Perfect Elementin keskushahmoiksi syntyivät ”He” ja ”She”, kaksi taustoiltaan täysin erilaista ihmistä, jotka ovat yrittäneet täyttää lapsuudessaan kokemansa hyväksikäytön, pahoinpitelyn, hylätyksi tulemisen ja ulkopuolisena elämisen jälkeistä tyhjiötä elämän kaidalla tiellä ja sieltä poiketen. Tämä tyhjiö alkaa täyttyä vasta, kun he kohtaavat toisensa, mikä saa heidät toden teolla käsittelemään sisintään syövää, sanoinkuvaamatonta tuskaa.
73-minuuttinen albumi saa konseptinsa rinnalle musiikkia, joka edustaa matkansa varrella likipitäen kaikkia inhimillisiä tunteita. Albumi tekee sen tavoilla, jota on vaikeaa edes mahduttaa progressiivisen metallin lokeroon, jonka kirjoittamattomia sääntöjä albumi mursi jo ilmestyessään 20 vuotta sitten: The Perfect Element on täynnä voimakkaita kontrasteja, kun se valjastaa samojen kansien väliin lakonisen melankolista minimalistista sointia, purkauksellista raivoa monikerroksisessa kakofoniassa, muutaman soinnun suoraviivaista tunnelmointia ja kiemuraisinta lukemattomien instrumenttien ja sovitusten harmoniaa sekä ristiriitaa. The Perfect Element on ihmismielen valon ja pimeyden, täydellisen toivon ja syvän epätoivon sekä ympäristön ja omien valintojen merkityksien tanssia. Se on juuri niin vähäeleisen rauhallinen tai riivatun jakomielitautinen kuin mitä tarina milloinkin vaatii, ilmentäessään sitä elämän matkaa, jonka aikana meistä kukin pyrkii vastaamaan kysymykseen: Kuka minä olen?
The Perfect Element on täydellinen albumi, joka tulee kokea koko mitassaan täysimittaisena teoksena. Se on myös täynnä vaikuttavia ja koskettavia hetkiä, jotka kuin alleviivaavat albumin tunteiden kontrastia. Siitä asti, kun Gildenlöwin puhelaulut kohtaavat Usedissa tuskallisen voimakkaan kertosäkeen. Kun Ashesissa soi kolmen soinnun varassa silkkaa menetettyä intohimoa. Kun Her Voices vajoaa tribaali-henkisesti mielen ristiriitoihin. Kun King of Loss pukee kakofoniseen äänimassaan sisäänpäin huutavaa tuskaa. Ja aina siihen asti, kun Gildenlöw laulaa korkeimmalla falsetilla rivit ”I was always on my mind, but never on my side” kappaleessa Reconciliation. Lopulta Song for the Innocentin toiveikkuudesta elämän syleilyyn kasvava hengästyttävän tunteikas kitarasoolo ja albumin päättävä draaman kaari, joka syntyy albumin Falling-introsta ja The Perfect Elementin 10-minuuttisesta nimikkokappaleesta, on jotain käsinkosketeltavaa aina siihen saakka, kun Gildenlöw lausuu sanat ”Is this more than you want?” Yhtäkkiä olo on täyttymyksellinen. Kuin olisi saavuttanut ainakin hetken pilkahduksena sen tasapainon, jota albumin hahmotkin elämästään etsivät.
Jos albumilta löytyy mestarillisuutta sävellyksistä, täysiveristä inhimillisyyttä tunnelmista ja viiltävää kauneutta yksityiskohdista, ulottuu tämä kaikki vielä Pain of Salvationin yksilötasolle asti. Daniel Gildenlöw kuuluu kaikkien aikojen suosikkilaulajiini, ja onkin täysin makuasia, kolahtaako hänen äänensä väri lainkaan vai ei. The Perfect Elementillä miehen eläytyminen yltää kaikista puhelaulumaisista osista teatraalisien tulkintojen kautta kiihkeimpiin korkeuksiin tavalla, johon ei moni laulaja tällä planeetalla kykene. Mitä tulee lauluihin, on The Perfect Elementillä merkillepantavaa se, miten upeasti Gildenlöwin, hänen veljensä Kristoffer Gildenlöwin ja kitaristi Johan Halgrenin äänet soivat yhteen toisinaan vuoroin, ja usein silkoissa harmonioissa. Oman silauksensa The Perfect Elementille tuovat myös synisti Fredrik Hermansonin kosketinsoundit, samplet ja jousisovitukset, jotka sulautuvat osaksi äänimaailman kokonaisuutta sellaisilla tavoilla, etteivät ne aina edes kuulosta erityisesti koskettimilta. Kun kaiken tämän takaa löytyy kivijalkana vielä Johan Langellin vuoroin vuoren kokoiset ja vuoroin jazzahtavan minimalistiset kompit rumpujen takana, ollaan sellaisen albumin äärellä, mitä ei ihan aina progemetallissakaan tapahdu.
En keksi kuin kourallisen albumeita, jotka ovat koskettaneet minua elämäni aikana ja muuttaneet elämääni niin totaalisen syvällä tasolla kuin The Perfect Element. Albumi oli ensikosketukseni Pain of Salvationiin vuonna 2003, se muutti lopullisesti käsitystäni musiikista, avasi tunnelukkoja tutkimaan 18-vuotiaana asioita, jotka olin pitkään puskenut sivuun, ja ennen kaikkea aiheutti niin voimakkaan kokemuksen musiikin kautta niin fyysisesti kuin henkisesti, että se sementoi sen tien, jota kuljen tälläkin hetkellä: Haluni ymmärtää ihmisyyttä ja sen kaikkia puolia mahdollisimman monilla tavoilla, mikä onkin sittemmin viennyt minut sekä musiikin, kirjallisuuden että elämän suhteen paikkoihin, joihin en olisi ilman tätä täydellistä elementtiä kulkenut.