Timo Tolkki mestarilaulajien puikoissa – Arviossa Allen/Lande

Levyarvio julkaistu Infernossa 10/2014.

28.01.2015

Allen/Lande
The Great Divide

Frontiers
4_kirvesta

Niin kuin terävämpi polla heti päättelee, Allen/Lande kerää samaan projektiin Jorn Landen ja Russell Allenin. Mestarilaulajat kokoontuvat melodisen metallin äärelle nyt neljännen kerran.

Viime kohtaamisesta on ehtinyt vierähtää neljä vuotta, mutta hyvää kannattaa odottaa. Landen vuolaana virtana saapuvia soolojulkaisuja on vaivannut jossain määrin materiaalin epätasaisuus, mutta esimerkiksi Masterplanin kanssa jälki on ollut kovatasoista. Allen puolestaan nauttii kunnioitusta uroteoistaan Symphony X:ssä ja Star Onessa.

Tällä kertaa herrojen yhteisisku on suomalaisittain poikkeuksellisen kiinnostava. Päävastuun on nimittäin omaksunut Timo Tolkki, jonka historiaa tuskin tarvitsee tämän julkaisun lehdillä erikseen kerrata. Mies on paitsi tuottanut myös pääsääntöisesti säveltänyt The Great Dividen materiaalin. Eikä studioon ole tarvinnut kärrätä ylimääräisiä ukkoja, sillä Tolkki hoitaa omakätisesti basson, kitaran ja koskettimet. Rumpuihin on sentään rekrytoitu Jami Huovinen.

Tekijämies Dennis Wardin miksaamassa ja masteroimassa, Landen suurimmaksi osaksi sanoittamassa harkossa on sitä metalliin olennaisesti kuuluvaa alkuvoimaa, joka on kadoksissa monilla nykyjulkaisuilla. Esimerkiksi Lady of Winter on ihanainen vanhan liiton hevihymni, levyn nimikappale tunnelmoi vakuuttavasti ja useimmissa muissakin mekanismeissa on hyvin imutehoa.

Kaiken kaikkiaan pivoon putoaa kansainvälinen melometallin voimannäyte, jonka ei tarvitse kainostella projektin edellisen luvun rinnalla. Sävellykset ovat ehkä verraten yllätyksettömiä, mutta henkilöstön kivikova ammattitaito huolehtii siitä, että The Great Dividea kuuntelee ilolla kerrasta toiseen.

Lisää luettavaa