Toivo on vähissä muttei menetettyä – arviossa Orphanage Named Earth

Julkaistu Infernossa 4/2018.

26.08.2018
Orphanage Named Earth
Re-Evolve
Argonauta

Tellusta orpokodiksi kutsuvan puolalaisryhmän musiikkia on kuvailtu romanttiseksi crustiksi. Yhtyeen tyylissä yhdistyvätkin sludgetunnelmointiin kallellaan oleva metalli sekä punkin tinkimätön asenne. 

Yhtyeen vaikeroinnissa viipyilevä harmoniantaju on ensiluokkaista, ja tunnelma orgaanisen soinnin sisimmässä on kuin onkin hyvin kaihoisa. Levy pursuaa melodista murehdintaa, jossa vuoropuhelevat väräjävänkirkkaat soinnut ja piiskaten muriseva alavire sekä seesteinen suru ja voimallinen vastarinta. Toivo on vähissä muttei menetettyä. 

Vaikka nopeatempoiset paahtamisosuudet ovat muita heikompia, ne elävöittävät yhtyeen ilmaisua, jonka eri puolet on täten saatettu toimivaan tasapainoon. Kappaleet pysyvätkin paatoksellisuuteensa nähden kasassa hyvin. 

Silti lähes tunnin mittaisen kokonaisuuden loppupäässä on omat laimeat hetkensä. Varaa laajentaa palettia entisestään löytyy: kun kuutosveisu Pity This Kind alkaa basson ja rumpupatteriston yhteisellä rouhimisella, voi vain ihmetellä, miksei vastaavanlaista sovittamista, tai basistin työskentelyä ylipäätään, kuulu albumilla muutoin. 

Kaikkein eniten toivomisen varaa jättää poppoon solisti, jonka kituvakiduksisesti karjuttu ulosanti antaa potkua yhteiskuntakriittiselle sanomalle, muttei aina osu parhaalla tavalla yksiin monikerroksisen instrumentaation kanssa. 

Re-evolve on läpeensä antaumuksellinen ja raadollisuutta huokuva tekele. Siksi se on suhteellisen vakuuttava debyytti-lp, mutta samalla teos, johon tekee mieli tarttua lähinnä jo valmiiksi raskain mielin. 

Lisää luettavaa