Kymmenisen vuotta kuolosaastassa tarponut Graveyard ei paljasta kotimaataan ainakaan soundin perusteella. Espanjalaiset sorjat ja sangriat pidetään piilossa, ja pöytään isketään 1990-luvun alun hengessä törkyilevää pahantahtoista mättöä.
Oman alansa tylyintä tavaraa tässä ei päästellä, vaan bändi hyödyntää myös maltillisesti annosteltuja melodioita ja selkeälinjaisia kitarasooloja. Suuntaviivoja voi vedellä skandinaavisen death metalin puolelle, eli keskitempo jyllää ja väleihin tiputellaan myös sävykkäämpiä katkoja. Blastaus on minimissä, mörinä raikaa ja soundista ei kannata hakea mitään modernia.
Julkaisun on tarkoitus juhlistaa vuosikymmenen mittaista matkaa. Nimi on viittaus uran aloittaneeseen Into the Mausoleum -demoon, joka taltioitiin saatekirjeen mukaan törkyisessä autotallissa Castelldefelsin vuoristossa. Ukot pakkasivat nostalgiahengessä vermeensä ja tekivät paluun samaan röttelöön. Viikonlopun mittaisessa sessiossa juotiin epäterveellisiä määriä olutta ja tehtailtiin sen enempiä miettimättä pienlevyllinen kursailematonta death metalia perusasioita kierrättävässä hengessä.
Tulos on toimiva joskin helposti sivuutettava. Ei tämä merkintä bändin diskografiaa kalvenna, sillä riisuttua ja tarkoituksenmukaista soundia kuuntelee mielikseen. Sen ihmeempiä elämyksiä tarjolla ei kuitenkaan ole.