Blind Guardinin johtokaksikko, laulaja Hansi Kürsch ja kitaristi André Olbrich, on hautonut ajatusta orkestraalisesta albumista aina 1990-luvulta saakka. Parin vuosikymmenen jahkailun jälkeen järkälemäinen teos on viimein valmis, eivätkä fanit tahdo pysyä housuissaan.
Albumin konsepti pohjautuu saksalaisen bestsellerkirjailijan Markus Heitzin romaaniin Die dunklen Lande. Mies on ollut jopa mukana ideoimassa levyllä kuultavaa tarinaa, joka toimii kirjan jatko-osana. Kertomus aukeaisi hurjasti paremmin Heitzin alkuperäisteokseen syventymällä, mutta valitettavasti opus on saatavilla toistaiseksi vain saksan kielellä.
Yksi asia täytyy tehdä selväksi: tämä ei missään nimessä ole perinteinen Blind Guardian -albumi. Kaikki bändille ominaiset elementit ovat tietysti paikoillaan eikä Kürschin jumalaisesta äänestä voi erehtyä, mutta päällimmäisenä mieleen tulee eeppinen fantasiaelokuvan soundtrack.
Mittaa mammutilla on vaatimattomat 75 minuuttia, mihin sisältyy 24 raitaa. Suurin osa niistä on toki lyhyitä, minuutin parin pätkiä kertojan puhetta. Varsinaisilla kappaleilla riittää pituutta: jokainen biisi kellottaa jotain viiden ja kahdeksan minuutin väliltä. Levyä täytyy ehdottomasti kuunnella kokonaisuutena, mutta haluan silti nostaa pöydälle muutaman veisun. The Great Ordeal, In the Red Dwarf’s Tower ja The Point of No Return ovat aivan mielettömän timanttisia vetoja.
Tuntiin ja varttiin ei mahdu yhtäkään turhaa hetkeä, mikä on aikamoinen saavutus, oli projektin takana kuinka ammattimaista porukkaa tahansa. Silti en voi antaa täysiä pisteitä, sillä teokseen syventyminen vie aivan tolkuttomasti aikaa ja vaatii jakamattoman huomion. Kuuntelin levyn vähintään kymmenen kertaa, enkä silti tunne olevani puoliksikaan jyvällä siitä, mitä kaikkea sillä on annettavanaan. Ajan kanssa teos voi hyvinkin ansaita viiden kirveen statuksen, mutta helposti se ei käy.