Tyylitajuista tunnelmointia ja tarttuvuutta – arviossa Svarta Sanningarin ep

Julkaistu Infernossa 6/2021.

SVARTA SANNINGAR
Kapitel 2
ATRAVS MEDICAL

Svarta Sanningar sai alkunsa vuonna 2017, kun Beseech-yhtyeen perustaja, laulaja Klas Bohlin, ja kitaristi Jonas Persson saivat musiikista ja vinyyleistä jutellessaan idean uudesta yhtyeestä. Pian mukaan värvättiin basisti Mattias Lejon ja Beseech-rumpali Håkan Carlsson. Debyytti-ep Kapitel I julkaistiin vuonna 2018, ja se sai varsin hyvän vastaanoton musiikkimediassa.

Yhtye on rakentanut musiikkinsa ympärille fiktiivisen taustatarinan, jonka keskiössä on Svarta Sanningar -niminen salaseura, joka piti 1970-luvulla päämajaansa Fjärrön saarella. Nyt käsillä oleva toinen ep jatkaa ensimmäisen tarinaa.

Musiikillisesti Svarta Sanningar herättää mielikuvia niin Katatoniasta, Kentistä kuin brittiläisestä Thinestakin. Yhtyeen melankolinen raskasrock on yhtäältä viipyilevän tunnelmallista ja toisaalta aivan pahuksen tarttuvaa. Sen musiikista löytyy popsensibiliteettiä, mutta myös armotonta tyylitajua.

En keksi tästä neljän kappaleen paketista muuta moitittavaa kuin sen, että se loppuu liian pian. Toivottavasti kokonaista albumia ei jouduta vartomaan turhan kauan.