Italialaiskuusikko häröilee vahvasti psykedeelisen progen maailmassa. 1960- ja 1970-luku haiskahtavat vahvasti, mutta raskaita elementtejä on vain nimeksi. Laulajista, Oscarde Bertoldista ja Filippo Leonardista, tulevat mieleen Chris Cornell ja Mikko Von Herzen.
Jos levyn nimi on vaikea lausua, bändikin vie korkealentoisiin sfääreihin vaihtelevalla menestyksellä. Avausbiisi Aktavas polkaisee levyn käytiin hyvin. Kakkosbiisi Lunia on varsin pätevää tunnelmointia. Sitten tapahtuu jotakin.
Soittopuoli on hanskassa, mutta useimmat biisit poukkoilevat sinne tänne vailla punaista lankaa. Kondur herättää kysymyksen, mitäköhän helvettiä kappaleessa tapahtuu. Passavas on puuduttavaa kuunneltavaa. Biisi voisi olla Kummelin Gerhard Rihmakallon kynästä.
Ehkäpä italialaiset tietävät jotakin, mitä Härmän juntti ei vain ymmärrä. Anodnatiusista puuttuu vetovoimaa. Poukkoilevuutta voisi karsia, läppäriffit voisi jättää soittamatta ja raskautta lisätä.