Hardcorea voi tehdä monella tavalla, ja näiden jyväskyläläisten valinta on aina ollut soittaa sitä punkhenkisesti melodioita viljellen. Sanoituspuolella on puolestaan sivallettu parhaimmillaan hykerryttävän terävästi kaiken maailman fasistit, kansallissosialistit ja riistokapitalistit erityisinä maalitauluina. Tällä saralla ei ole muuttunut pitkäksi venyneen, hajoamisenkin sisältäneen tauon aikana mikään.
Oman illuusion 12 biisiä ovat vaivattomasti kulkevia ja ytimekkäitä repäisyjä, kuten aina ennenkin. Soundi on tuttu ja turvallinen, mutta näin viidennellä levyllä sitä olettaisi, tai ainakin toivoisi, kuulevansa entistäkin raisumpaa tai edes intensiivisempää otetta. Ei kappaleiden laadusta voi nytkään varsinaisesti valittaa, mutta niin niiden melodioissa kuin riffeissä olisi turhan monesti terävöittämisen varaa.
De facto -standardien mukaisesta kokonaisuudesta erottuvat selkeästi edukseen vain Ajatuksia ja rukouksia sekä levyn päättävä nimikappale. Teksteissä itsensä turhan helpolla päästäminen ei sentään ole kuultavissa.