HM-2-pedaalista asianmukaiset säröt, ja ei muuta kuin päätä seinään. Vuonna 1990 perustettu, mutta vasta 2000-luvulla julkaisukantaan päässyt svedukuolo-orkesteri jatkaa järkähtämättömällä linjallaan.
Pelin nimi on tietenkin dödsmetall sen perinteikkäässä muodossa, varhaisten Dismemberin, Graven, Entombedin ja Carnagen jalanjäljissä. Mukaan on hivutettu pieniä kitaramelodiamausteita, mutta vain nimeksi: muutamia maukkaan rehvakkaita sooloja ynnä Asphyx-henkisiä kuljetuksia löytyy, ja jopa Amon Amarth piipahtaa hetkittäin mielessä. Muutoin ollaan täydellisen raskaalla ja riffivetoisella polulla.
Rise of the Reaper olisi helppo tiputtaa b-sarjan death metal -sammioon, mutta sen pintaa pöyhimällä löytyy väkevää, jämäkkää ja periksiantamatonta laatukuoloa. Levy puhuttelee nimenomaan traditionaalisen tuuttauksen täydellisellä hallinnalla. Kitarat murisevat maukkaan matalalta, ja kitarasta mikkiin ja bassoon siirtynyt Pontus Samuelsson örisee voimallisesti suoraan suolistosta.
Entrails ei tule nousemaan tällä(kään) levyllä kuolometallin suurten nimien joukkoon, mutta vakiinnuttaa asemansa vankkumattomana ja jääräpäisenä skandinaavisen perinnekuolon pusertajana. Bändin ovi käy tiuhaan, mutta sen ainoa alkuperäisjäsen, kitaristi Jimmy Lundqvist, osaa pitää paketin kasassa ja ilmaisun napakkana.