Vankasti askeltavan levyn voima on vahva – arviossa Candlemass

Julkaistu Infernossa 2/2019.

Candlemass
The Door to Doom
Napalm

Suurvelho Leif Edling pisti Candlemassin levytyspillit pussiin jo vuosikausia sitten. Paluun takaportiksi mies jätti sen, että bändi pääsee kiertueelle Black Sabbathin kanssa ja saa ”miljoonan”. Pari kelpo ep:tä meni vielä pienen sanojensyönnin piikkiin, mutta nyt puskee kokopitkää. The Door to Doomin kohdalla hyväksyttäneen tekosyyksi se, että Tony Iommi on mukana levyn kappaleella Astorolus – The Great Octopus. Miljoonaa odotellessa.

Vaan onhan eeppisen doomin mestari edelleen mestari! Edlingin riffiarsenaali on takuuvahva, ja bändi louhii perinnetietoisella tyylillään esimerkillisesti. Vielä kun laulajana on edellisen kerran vuoden 1986 Epicus Doomicus Metallicus- debyyttilevyllä esiintynyt Johan Längqvist, hunaja valuu melodisen doomin ystävän korvista ja ties mistä. Mies todellakin toimittaa!

Kun aloituskappale Splendor Demon Majesty lähtee liikkeelle, paremmasta ei ole väliä. Voimasoinnut rymisevät, tuplabassaroitu shufflebiitti puskee, harmoniset kitaraleadit viettelevät ja aaveiden kuoro hymisee uhkaavasti taustalla. Jatkossa hitaammin ja reippaammin marssittua doomjynkkyä piisaa kuusi-seitsenminuuttisina kerta-annoksina aimo pläjäys, mitä nyt akustinen Bridge of the Blind -tunnelmointi antaa hengähdystauon. Kahdeksaan kappaleeseen mahtuu energistä tuomiota monessa muodossa, mutta paketti on tyylillisesti siisti. Ilmaisussa ei voi moittia mitään, ja soundit ovat esimerkilliset. Jopa satunnaiset tuotannolliset höysteet istuvat biiseihin tyylikkäästi.

Laadukkuuden ja tarttuvuuden taustalla kajastaa silti vähän harmaan eminenssin itsetietoisuuden tuntua. Kansi on päivitys Epicus Doomicus Metallicusista, ja doomista paasataan vähän väliä sitä ja tätä. Tässä mielessä yhtye on kääntynyt muhinoimaan oman haamunsa ja doomlegendan maineensa kanssa vähän omituisella tavalla. Vaikka onhan sillä toki siihen oikeus ja tällä kertaa painava syykin.

Jos moisen taustavärinän jättää omaan arvoonsa, vankasti askeltavan levyn voima on vahva, vaikkei se tuo Candlemassin upeaan joskin vähän tasapäiseen katalogiin mitään radikaalisti uutta. Albumi jatkaa myöhempien aikojen perusvahvojen Candlemass-levyjen sarjaa useimmat edeltäjänsä jopa ylittäen. Kovien riffien lisäksi myös lauluissa on vahvoja melodioita, joten useampikin kappaleista jää päähän hyräily- ja viheltelymateriaaliksi.

The Door to Doom toimii, mutta tällä taustalla ja levyä pohjustaneella, vielä Mats Levénin laulamalla House of Doom -ep:llä pienestä pojasta yhtyettä fanittaneen odotuksiin latautui vieläkin isompaa ennakkokiimaa. Odotukset eivät kuitenkaan olleet järjellisiä, ja tyhjältä pöydältä tulleeksi levyksi Door to Doom olisikin lähestulkoon klassikko.

Alleviivataan nyt vielä, että loistava levyhän tämä on.