Lukuisissa liemissä keitetty raskaan musiikin moniosaaja Peter Tägtgren palaa levykantaan pääbändinsä kanssa kahdeksan vuoden tauon jälkeen. Vaikka 30-vuotias veteraanibändi on alkuaikojensa julkaisuaktiivisuuteen verrattuna lähes pysähtyneessä tilassa, yhtyeen 13. kiekko osoittaa sen olevan yhä ajankohtainen.
Hypocrisyn death metalista löytyvät kaikki sen tunnuspiirteet tieteislyriikoita myöten. Kahteen edellislevyyn verrattuna kappaleet eivät piekse turpaan yhtä rivakasti, vaan fokus on siirretty lähemmäs bändin 2000-luvun alun seesteisempää tyyliä. Laskeneet tempot, rikkaampi melodiakieli ja hämärämpi yleistunnelma osoittavat aika ajoin levyjen Catch 22 (2002) ja The Arrival (2004) suuntaan.
Uusvanhaan linjaan paluu värittää raskaana pysyvää vyöryttämistä ihan hyvin. Levyltä löytyy myös selviä kaahausralleja, joista nostettakoon maukkaimpana esiin kipakan uhkaavasti myllyttävä Dead World.
Pääasiassa tasaisen varmana pysyvään tunnelmatamppaukseen kaipaisi kuitenkin lisäiskevyyttä, ja tunnelmanvaihdosten linja saisi olla yhtenäisempi. Ongelma on vähän sama kuin yllä mainituilla levyillä. Hitit löytyvät, mutta muuten jää vähän odottava fiilis.