Varsin kelpoa, parhaimmillaan äkäistäkin paahtoa – arviossa Minas Morgul

Julkaistu Infernossa 6/2021.

25.09.2021
MINAS MORGUL
Heimkehr
TROLLZORN

Saksalainen black metal -ryhmä Minas Morgul tarjoaa seitsemännellä albumillaan kohtuullisen kiivastempoista, mutta myös tunnelmallista musiikkia. Bändiä voisi periaatteessa kuvailla black metal -versioksi Amon Amarthista, tai sitten Thyrfingin hieman rujommaksi pikkuveljeksi. Toisinaan väläytellään myös Emperor-henkistä mahtipontisuutta.

Heimkehr ei ole maata mullistava levytys, mutta varsin kelpoa paahtoa se tarjoaa. Musiikista löytyy juuri sopivassa suhteessa melodisuutta ilman että sorrutaan kansantanhulinjalle. Ja vaikka orkesterin soinnissa on tiettyä folkmaisuutta, se ei ole lähtenyt tinapillien ja tai muiden perinnesoittimien tielle, vaan luottaa puhtaasti kitaroiden ja vienosti äänimaisemaa värittävien koskettimien voimaan.

Parhaimmillaan Minas Morgul saa revittyä itsestään irti varsin äkäistäkin menoa, kuten vaikkapa Norjaklassikoiden suuntaan kurottava Teufel osoittaa.

Lisää luettavaa