Venyy esikuviaan pidemmälle, mutta kaipaisi julmempaa tuotantoa – arviossa Inanna

Julkaistu Infernossa 4/2022.

03.06.2022
INANNA
Void of Unending Depths
MEMENTO MORI

Kunnianhimoisia ideoita löytyy monelta säveltäjältä, mutta tekijät, jotka osaavat toteuttaa mahtipontisia musiikillisia visioitaan iskevästi, ovatkin jo huomattavasti harvemmassa. Chileläisen kitaristin Diego Ilabacan ja yhtyeensä kolmoslevyllä tämä melkein onnistuu.

Inannan konsepti on tehdä teknistä, toismaailmallista tunnelmaa huokuvaa death metalia, jossa on etiäisiä tavanomaisia kappalerakenteita vältteleviltä genrepioneereilta Cynicistä Pestilenceen, Morbid Angelin jyräävää mystisyyttä unohtamatta. Selkeistä vaikutteistaan huolimatta bändillä on oma, nykyajassa tiukasti kiinni oleva tyylinsä, joka on viety menneisyyden mestareita joka suhteessa pidemmälle.

Pitkähköissä ja vielä pidemmissä biiseissä tapahtuu paljon, ja niiden tunnelmissa liikutaan myllytyksen ja rauhallisempien, kosmista pahaenteisyyttä tihkuvien osioiden välillä. Kappaleet ja niiden muodostama tunnin kokonaisuus pysyvät kasassa, vaikka pureksittavaa riittää lähes enemmän kuin tarpeeksi.

Ainut moite on albumin turhan pehmeä ote. Julmemmalla tuotannolla siihen tulisi kaivattu annos musertavuutta.

Lisää luettavaa