Tämä power- ja progemetallia yhdistelevä brasilialaisyhtye oli minulle ennen tätä arviota täysin tuntematon suuruus. Musiikin suhteen riskinotto kuitenkin kannattaa – voi löytää vahingossa jotain kiinnostavaa.
Bändin yhdeksäs täyspitkä alkaa varsin vaikuttavalla power metal -tykityksellä, jota ei kuulla albumilla juuri enempää. Fabio Lionen kajauttaessa tapansa mukaan kovaa ja korkealta voisi melkein erehtyä luulemaan, että levylautasella on nykypäivän Rhapsodya.
Kyseessä on scifiteemainen konseptialbumi, joten lyriikat ovat tavallista enemmän avainasemassa. Kokonaisuus kuulostaa kuitenkin hyvältä myös ilman sen tarkempaa taustojen syynäämistä. Vaihtelua riittää: on teknistä kikkailua, pianomelodioita, folkhenkeä ja vaikka mitä. Jokaiselle luulisi löytyvän jotain.
Black Widow’s Web, jolla kuullaan peräti kahta vierailevaa solistia – Arch Enemyn Alissa White-Gluzia ja brasilialaista poplaulajaa Sandyä – on ehdottomasti yksi albumin kohokohdista. Tarttuva kertosäe jää päähän pitkäksi aikaa, ja täysin erilaiset laulajat täydentävät toisiaan hienosti.
Megadeth on pitänyt Angran pitkäaikaisen kitaristin Kiko Loureiron viime vuosina varsin kiireisenä, joten mies ei ole mukana tällä albumilla. Välit ovat kuitenkin pysyneet ilmeisen hyvinä, ja War Horns -kappaleessa kuullaankin Loureiron kitarasoolo.
Kahdeksan ja puoli minuuttia kellottava Omni – Silence Inside sekä hieman lyhyempi instrumentaali Omni – Infinite Nothing päättävät albumin mitä parhaimmalla tavalla. Jos ei mukamas ehdi kuunnella koko teosta, nämä kaksi kappaletta ovat vajaan vartin mitassaan loistava tiivistelmä sen annista. Harmoninen Infinite Nothing kiihtyy loppua kohden, ja sen huipentuma päättää koko albumin.
Jokainen uudelleenkuuntelu tuo esiin jotain uutta, ja puolen tusinan kerran jälkeen voisin nimetä lähes minkä tahansa kappaleen suosikikseni. Yhtäkään huonoa hetkeä saati biisiä en löydä, joskin sitä kuuluisaa kikkailua on ajoittain omaan makuuni hieman liikaa. Aiemmin olen yrittänyt kiertää progemetallin kaukaa, ja tämä on todennäköisesti ensimmäinen lajin albumi, jonka pystyin kuuntelemaan loppuun saakka – vieläpä monta kertaa! Ehkä jatkossa täytyy pitää silmät ja korvat auki genren suhteen…