Yhtye onnistuu sekä uudistumaan että säilyttämään sen perustavanlaatuisen ytimen – arviossa Throat

Julkaistu Infernossa 5/2021.

28.07.2021
THROAT
Smile Less
SVART

Kotimaisen Throatin kolmas levy jatkaa bändin matkaa kohti äärimmäisiä syvyyksiä. Yhtyeen noise rockiin on hiipinyt enemmän post-punk-sävyjä, minkä vuoksi albumi varmaan tuntuukin melankolisemmalta ja synkemmältä kuin edeltäjänsä.

Ilmavalta mutta vankalta kuulostava albumi on nauhoitettu tuttuun tapaan Tonehaven-studiossa. Miksauksesta on vastannut muun muassa Unsanen ja Cult of Lunan kanssa työskennellyt Andrew Schneider, masteroinnista taas Carl Saffin (Big Business, KEN Mode, Young Widows).

Smile Less vuorottelee hienosti tuumailevampien ja vauhdikkaampien esitysten välillä luoden kokonaisuudesta intensiivisen ja energisen kokemuksen. Esimerkiksi industrial- ja harsh noise -sävyillä koristeltu kokeellinen Home Is Where Your Hurt Is muodostaa oivan vastaparin ytimekkään suoraviivaiselle Shotsille.

Kaiken kaikkiaan Throat on onnistunut sekä uudistamaan ilmaisuaan että säilyttämään sen perustavanlaatuisen ytimen. Toisin sanoen yhtye on pitänyt kakun ja syönyt sen.

Lisää luettavaa