Etsi
Melankolisesti maalaileva yhtye tummentaa kaunista suveamme peräti neljän keikan voimin.
Drown in Sin on toinen lohkaisu tulevalta pitkäsoitolta.
Kappale on ensimmäinen askel kohti seuraavaa levyä.
Kohtaaminen James Hetfieldin kanssa on myös jäänyt ikuisesti Holopaisen mieleen.
Kaikilla Megadethin kitaristeilla on ollut omat vahvuutensa, kippari Mustaine tuumaa.
Kolmas osa making of -videosarjasta on julki.
Kappaleessa sekoittuvat uudet lähestymistavat lauluosuuksiin ja bändille ominaiset eeppiset elementit.
Kyseessä on ensimmäinen taidonnäyte tulevalta levyltä.
Five Finger Death Punch lämmitteli Metallicaa hevijättiläisen Helsingin-keikalla sunnuntaina 9.6.
Metallican sunnuntaisella Helsingin-keikalla kuultiin muutakin kuin thrash metalia.
Draconian Darkness ilmestyy syksyllä.
Perjantain ja sunnuntain konserttien lisäksi oheisohjelmaa riittää koko viikonlopuksi.
Alueelle on muun muassa lisätty katettua ruokailutilaa.
Folk metal -suuruus esittelee vakavampaa puoltaan mielenterveyttä käsittelevällä kappaleella.
Jaakko Manninen taltioi tunnelmia kameroineen.
Videon loihtivat australialaisen RMIT Universityn opiskelijat.
Yhtye julkaisee debyyttilevynsä heinäkuussa.
Lipunmyynti keikoille alkaa 7.6.
Apocalyptica sai käyttää Burtonin alkuperäisiä bassoraitoja The Call of Ktulu -versiossaan.
Mesmerized by the Malignant Gaze on tuore lohkaisu tulevalta levyltä.
Kappale on toinen lohkaisu tulevalta Avenge the Fallen -levyltä.
Isot kiertueet ahdistavat kokeneitakin konkareita, sanoo James Hetfield.
Evil Invaders ja Nothing Sacred saapuvat Suomeen.
Atonement menee suoraan asian ytimeen.
Yesterwynde ilmestyy syksyllä.