Apocalyptica on tänään julkaissut viimeisen singlen tulevana perjantaina ilmestyvältä Plays Metallica vol. 2 -albumilta, jolla – kuten nimestä voi jo päätellä – selloheviyhtye tulkitsee hevijätti Metallican kappaleita. Tänään julkaistu The Call of Ktulu -kappale onkin todella spesiaali tapaus, sillä yhtye sai sitä varten käyttöönsä Metallican edesmenneen basistin Cliff Burtonin soittamat alkuperäiset bassoraidat.
”Olen oppinut elämästä sen, että hullut ideat ovat aina kokeilemisen arvoisia, joten soitin Lars Ulrichille. Hän sanoi rakastavansa sitä, että ajattelemme aina laatikon ulkopuolelta! James Hetfield rakasti ajatusta, kuten myös eräs Cliffin läheinen sukulainen jonka tapasin. Tämän kappaleen parissa työskentely oli henkinen kokemus. Halusimme kohdella sitä täydellä kunnioituksella. Meille merkitsi paljon, kun Cliffille läheiset ihmiset sanoivat, että hän olisi rakastanut sitä”, Apocalyptican perustajajäsen Eicca Toppinen kertoo.