Wintersun-luotsi Jari Mäenpää istuu Helsingin On the Rocksin kulmapöydässä tyytyväinen ilme kasvoillaan.
Vuosi sitten tähän aikaan Wintersunista puhuttiin bändinä, joka ei tule enää ikinä julkaisemaan uutta musiikkia. Ikuisuusprojekti, Time II -albumi, oli viivästynyt kerta toisensa jälkeen.
Pian ympäri nettiä alkoi liikkua huhuja, että Wintersun olisi pystyttämässä joukkorahoitusta lopullisena päämääränään oma studio ja oikeanlaiset olosuhteet täydellisten Wintersun-albumien mahdollistamiseksi.
Kärkkäimmät kielet ehtivät tyrmätä hankkeen suuruudenhulluudeksi, ja itsevarmat huutelijat kehottivat Jari Mäenpäätä palaamaan takaisin maanpinnalle kaukaisista kosmoksista.
Nyt Wintersunin ensimmäinen joukkorahoituskampanja on ohi. Bändi keräsi yli 430 000 euroa yli 8000 kuulijalta, ja kampanjaa varten luotu The Forest Seasons on bändin vahvin albumi tähän asti.
Ei siis ole ihme, että Jari Mäenpään kasvoille nousee leveä hymy, kun luettelen tapahtumakaarta ääneen.
– Onhan tässä monimutkainen matka takana, Jari naurahtaa. – Laitoimme viime vuoden heinäkuussa Nuclear Blastille todella mittavan sähköpostin, jossa esittelimme suunnitelmamme. Siinä oli kesäfestareita ja syksyn levyjulkaisuja työn alla, joten kesti kuukausia, ennen kuin pääsimme neuvottelemaan asiasta.
– Levy-yhtiön ensimmäinen reaktio oli, että lähdemme ristiretkelle koko levybisnestä vastaan. Kesti aika monta puhelua ja sähköpostia, ennen kuin saimme heidät vakuuttuneeksi, että oikeanlaisilla ehdoilla tämä on win-win-tilanne kaikille osapuolille. Lopulta he ymmärsivät, että se voi jopa kasvattaa levymyyntiä.
– Kun joukkorahoitus saatiin käyntiin, perustimme vielä osakeyhtiön Wintersunin ympärille. Pääsimme nauttimaan toden teolla suomalaisen byrokratian kiemuroista ja saimme käydä paperisotaa verottajan kanssa.
Jari myöntää välittömästi, että vaikka Wintersun on hänen oma luomuksensa ja usko päämääriin oli todella vakaa, hän ei olisi selvinnyt kaikesta ilman muun bändin tukea.
– Kyllä ne oli Teemu [Mäntysaari, kitara], Jukkis [Jukka Koskinen, basso] ja muut jätkät, jotka pitivät mua pystyssä varsinkin niillä hetkillä, kun joko lafkan, [joukkorahoitussivusto] Indiegogon tai paperisotien kanssa tuli soutamista ja huopaamista.
– Pari viikkoa ennen kampanjan käynnistämistä oli ihan hirveää aikaa! Oli sellaisia päiviä, jolloin mielessä pyöri vain niitä kaikkein karmeimpia skenaarioita, miten tässä voi käydä. Se hetki, kun olimme laittaneet kampanjan käyntiin ja saavutimme nopeasti minimitavoitteen, laukaisi kuukausien stressin ja oli kuin yhden matkan päätepiste.
Tarinan etäinen alku
Matka nykyiseen pisteeseen alkoi jo 1990-luvulla, kun Jari Mäenpää sävelsi ensimmäisiä Wintersun-kappaleita, joita kuultiin vuonna 2004 julkaistulla debyyttialbumilla. Jari halusi jo tuolloin pitää langat määrätietoisen tiukasti omissa käsissään.
– Muistan, kun kuulin Devin Townsendin laulavan Steve Vain Sex & Religion -albumilla. Se oli tajunnanräjäyttävä kokemus! Sitten Devin alkoi tehdä omia albumeitaan. Se räjäytti taas tajunnan! Lopulta tajusin, että Devin tekee kaiken itse tuotantoa ja miksauksia myöten, ihan kuten itse halusin tehdä – mikä räjäytti jälleen tajunnan.
– Nuo ajat tuntuvat kuin toiselta elämältä, mutta huomaan pitäväni edelleen kiinni niistä samoista periaatteista, jotka yhdistivät minua ja Deviniä, ja varmaan yhdistävät vieläkin. Tietysti Devin on tehnyt ihan sairaasti enemmän musiikkia kuin minä, mutta olen silti kokenut jonkinlaista sukulaisuutta häneen kaikki nämä vuodet.
Ennen Wintersunin syntyä Jari opittiin tuntemaan Ensiferumin kitaristi-laulajana. Bändin nimikkodebyytti (2001) ja Iron (2004) olivat vankkoja osoituksia miehen näkemyksistä.
– Jossain kohtaa valloillaan tuntui olevan käsitys, että Ensiferumin ajat olivat mulle jotain henkilökohtaista helvettiä. Niinhän asia ei ollut, vaan mulla oli ihan helvetin hauskaa jätkien kanssa, Jari tarkentaa.
– En ole tosin palannut niihin levyihin kauhean usein. Youtubesta taisin kuunnella muutamia raitoja uuden Wintersun-albumin miksauksen aikoihin, koska tykkään hakea paljon referenssejä erityisesti kitarasoundeja varten. Kyllä siinä sai huomata, että oikein hyvänkuuloista kamaa sitä tehtiin, kaikkien vaikeuksienkin jälkeen.
– Samalla huomasin etääntyneeni noista ajoista ja tuosta musiikista paljon. Osaan olla aika itsekriittinen, mutta kun aikaa kuluu tarpeeksi paljon, musiikkiaan ei kuuntele enää niin kriittisin korvin. En välttämättä ajattele enää vain sitä, mitä kaikkea tekisin eri tavalla. Sitä oppii ottamaan kaikki albumit tärkeinä vaiheina omaa elämäänsä.
Yhä kauemmaksi juurista
On the Rocksissa tärähtää soimaan vanhaa Metallicaa, ja Jari huomauttaa innostuneesti kuulevansa bändin kappaleita ensimmäistä kertaa aikoihin. Samalla nousee esille, kuinka paljon miehen musiikkimaku on vuosien varrella muuttunut.
– Se on kääntynyt ihan päälaelleen, Jari hymähtää. – En oikeastaan kuuntele enää ollenkaan heviä. Siis joitakin vanhoja suosikkeja, totta kai. Summoningia, Dissectioniä… Ja kyllähän vanha Metallica kuulostaa aina helvetin hyvältä, kun sitä kuulee vaikka tällä tavalla baarissa, mutta ei sitä himassa tule laitettua soimaan.
– Kun työstää heviä lähestulkoon koko hereilläoloaikansa, sen jälkeen ei enää tule ihan ensimmäisenä mieleen tykitellä metallilevyjä kotona. Ennemmin sitä pistää soimaan poppia, tanssimusaa tai vaikka jotain uutta synthwaveä Carpenter Brutin malliin. Eli jotain mahdollisimman erilaista. Useimmiten elektronista. Tai sitten vanhaa rockia kuten KISS.
Jari kertoo metallin muuttuneen hänen korvissaan yllätyksettömäksi.
– Sitä on kuunnellut niin kauan ja monessa muodossa, että ne kaikkein kutkuttavimmat tajunnanräjähtelyt on ehkä jo kuultu. Sen uutuudenviehätyksen kipinän löytää nykyään ihan erilaisesta musiikista, ja vaikka aina välillä tulee vastaan yllättäviä metallibändejä, eivät ne mene samalla tavalla ihon alle.
– Kun pistän soimaan vaikkapa poppia, voin kuunnella sitä täysin musafanina. Metallia taas kuuntelen muusikon korvilla. Siinä kiinnittää huomiota ihan eri asioihin ja sitä kuuntelee analyyttisemmin.
Toteamme lähes yhteen ääneen, että musiikkimaulla on tapana sementoitua tiettyyn ikään mennessä, vaikka sitä vastaan taistelisi kuinka kovasti.
– Kun olin ihan skidi, vannoin itselleni, ettei minulle käy ikinä kuten vanhemmilleni. Eli en tule jumittamaan niihin samoihin bändeihin, joita olen kuunnellut nuoresta lähtien. Toisin taitaa käydä, Jari nauraa.
– Sen huomaa sekä itsessään että frendeissään, että valtaosa niistä suurimmista suosikkibändeistä löydetään tietyssä iässä. Eniten niitä löytyy ennen kuin täyttää 20, aika paljon vielä ennen kuin täyttää 30 ja sitten… Se tahti vain alkaa vähentyä.
– Nyt huomaan, että näin tapahtuu itsellenikin, vaikka yritän kuinka kapinoida sitä vastaan. Mulla on ollut aina periaate mukautua elettävään aikaan, ottaa uudet asiat avosylin vastaan ja yrittää pysyä moderneissa asioissa ajan tasalla. En halua missään tapauksessa jäädä jumiin vanhoihin juttuihin, mutta aina välillä huomaa putoavansa kyydistä.
– Eikä tämä jää vain musiikkiin, Jari jatkaa. – Vaihdoin Appleen vuonna 2008. Kaikki tuntui aluksi todella helpolta ja monipuoliselta. Mahdollisuudet olivat rajattomat. Tunsin olevani kehityksen huipulla. Halusin oppia kaikki uudet kikat.
– Nyt huomaan ajattelevani, että softapäivitykset muuttuvat vain vammaisemmiksi ja vaikeammiksi. Sitten pitää osata kysyä itseltään, onko kyse oikeasti tuosta vai onko sitä viimein muuttumassa juuri sellaiseksi marmattajaksi, jonka mielestä mikään ei saisi koskaan muuttua. Sitä ajatusta vastaan on vain taisteltava!
Albumit jotka eivät ole koskaan valmiita
Jari Mäenpää kertoo elävänsä oman musiikkinsa suhteen aina eräänlaisessa noidankehässä, kun hänen jatkuvassa evoluutiossa olevat sävellyksensä ja niiden elinkaari taistelevat julkaisumaailman sääntöjä vastaan.
Tämän vuoksi Wintersun on joutunut julkaisemaan albumeita, jotka ovat olleet kompromisseja. Tämän myötä nimikkoalbumi ja Time I (2012) hakevat lopullista muotoaan vielä tänäkin päivänä: levyjen uudet masteroinnit voi löytää nyt julkaistavan The Forest Seasonsin joukkorahoitusversion ekstroista.
– Pyrin aina täydellisyyteen, mutta toisaalta tiedostan sen, ettei täydellisyyttä ole olemassakaan. Ajatuksen voisi luulla olevan aika turhauttavaa ja jopa lamaannuttavaa, mutta toistaiseksi se on toiminut Wintersunissa määrätietoisuutena.
– Time I oli ensimmäinen albumini, johon ehdin käyttää kunnolla aikaa. Sillä oli mukana kaikki ne syntikkaraidat ja pienet yksityiskohdat, joita kuulin omassa päässäni. Se pääsi kohtuullisen lähelle sitä visiota, joka minulla siitä musiikista oli. Debyytiltähän jäi uupumaan kaikkia oleellisuuksia jopa levyn introja ja tiettyjä synaraitoja myöten.
– Time I kaatui miksaukseen. Tai sen mahdottomuuteen. Siihen samaan mahdottomuuteen, jonka takia minun oli pakko pistää Time II telakalle. Yritin tehdä näitä levyjä yksiössäni omilla laitteillani, mutta voitte uskoa sen turhautumisen määrän, kun syntyvä musiikki ei vain millään vastaa sitä mielikuvaa, jonka itse kuulee päässään.
– Uusiin versioihin tein nimenomaan remasterointia. En remiksausta. En lähde muuttamaan kaikkea. Hienosäädän sitä kokonaisuutta. Nyt levyt potkivat enemmän persettä ja ovat lähempänä sitä, millaisiksi ne itse miellän. En silti lähde pistämään koko palettia uusiksi, kuten vaikkapa Dave Mustaine Megadeth-remiksauksillaan.
Nostan esille Star Wars -elokuvien luojan George Lucasin, joka on tullut tunnetuksi elokuviensa jälkikäsittelemisestä – jopa siihen malliin, että moni katsoja kokee niiden kadottaneen alkuperäisen identiteettinsä.
Lucas on todennut seuraavaa: ”Loppujen lopuksi elokuvat eivät koskaan tule valmiiksi, ne vain jätetään. Jossain vaiheessa sitä vain yrittää kynsin hampain pitää kiinni elokuvastaan, mutta joku repii pois sen ääreltä ja sanoo: ’Okei, nyt se on valmis.’ Tämän ei pitäisi mennä niin.”
Jari sanoo voivansa samastua ajatukseen.
– Olen kuullut tuon ennenkin, ja ymmärrän tietyllä tapaa hyvin, mitä Lucas ajaa ajatuksellaan takaa.
– Itselleni kävi erityisesti Time I:n kanssa siten, että ulkopuolinen paine nousi niin kovaksi, että se oli pakko laittaa ulos, vaikka en ollut todellakaan saavuttanut valmiin albumin fiilistä. Joku voisi sanoa, että musasta on vain pakko osata päästää irti jossain vaiheessa ja kaikki muu on vain ylimääräistä nypläämistä, mutta… On aika hirvittävä tunne pistää ulos albumi, joka ei kuulosta oikealta. Sen takia onkin ihan mahtavaa saada sanoa, että The Forest Seasons on ensimmäinen albumini ikinä, joka tuli siihen pisteeseen, että tämä on tässä. Tätä ei tarvitse muuttaa enää ollenkaan. Se on valmis. Se täyttymyksen tunne oli ihan mieletön.
Kahden vuoden luomus
Jari Mäenpää on todennut The Forest Seasonsin olevan yksinkertaisesti täydellinen Wintersun-albumi. Toteamus on herättänyt hämmennystä bändin kuulijoiden keskuudessa: miten kyseessä voi olla täydellinen albumi, vaikkei sitä ole äänitetty Wintersunin omassa studiossa, jonka Jari on korostanut olevan ainoa vaihtoehto sille, että hän saa toteuttaa musiikkiaan oikealla tavalla?
– Kun Time I valmistui, aloin työstää toista osaa pian perään samoilla resursseilla. Se oli kuin myrkkyä, kun yritin tehdä uutta kompromissia toisen perään, eikä tulos puhutellut minua haluamallani tavalla.
– Time II on albumi, jota varten tarvitsen kunnon studion ja oikeasti hyvän kuunteluhuoneen, jossa miksata levyä. Niissä biiseissä on satoja raitoja. Haluan re-ampata skitat kunnolla, ja tämä ei todellakaan onnistu samalla tavalla kerrostalokämpässä, jos haluan kuulla luomukseni valmiina muodossa, jollaiseksi se on tarkoitettu.
– Juuri siksi The Forest Seasons on ihan päinvastainen albumi. Se syntyi täysin erilaisissa olosuhteissa, minimibudjetilla himassa. Time II on jotain massiivista ja kosmista. The Forest Seasons kaivautuu ulos suoraan maankuoresta. Se on jotain paljon primitiivisempää ja orgaanisempaa.
Viime vuosina Wintersun on saanut kuulla Time II:n takia toistuvaa vinoilua siitä, ettei Jari kykene työstämään musiikkia normaaleilla aikatauluilla. The Forest Seasons on eräänlainen vastaisku näille epäilyille.
– The Forest Seasonsin tekemiseen meni kokonaisuudessaan sellaiset yhdeksän kymmenen kuukautta, jotka hajautuivat muutaman vuoden sisälle. Tuona aikana sävelsin ja sanoitin kaikki biisit, nauhoitin ja miksasin ne ja tein sen eräänlaisena peikkona toimineen masteroinninkin saman ajan sisällä.
– Otin myös visuaalisen ilmeen omiin käsiini, ja minulta meni viitisentoista kuukautta, kun aloin opetella valokuvaamista ja photoshoppaamista täysin nollasta. En tiennyt mitään kameroista, linsseistä tai muista vimpaimista ennen tuota. Musan päälle tuli siis vielä koko levyn visuaalinen ilme, minkä jälkeen levy oli vielä saatava ulos.
– Time II:n kanssa kävin jo burnoutin kynnyksellä. Ehkä jopa siellä toisella puolella. The Forest Seasons oli tärkeä albumi jo mielenterveytenikin kannalta.
Moni on saattanut luulla, että Jari on istunut Time II:n päällä kaikki nämä vuodet ja sen kanssa taisteleminen on tappanut koko muun luovuuden.
– Elämästäni varmaan 90 prosenttia on musiikin tekemistä. Oikeastaan kaikki muu siinä ympärillä menee ylimääräiseen säätämiseen. Ja tietysti elämiseen. Musan tekemiselle on puristettava aikaa niin paljon kuin mahdollista.
– Teen musiikkia koko ajan. Siis ihan jatkuvasti. Se on elinehtoni. Tukahtuisin ilman sitä. Jo nyt minulla on viisi kuusi levyä valmiina. Ihan killerikamaa. Irrallisia riffejä, melodioita ja teemoja on vielä enemmän. Ne kaikki odottavat julkaisuaan, ja samalla musiikkia syntyy koko ajan enemmän. Tämä musiikki ei ole minulle työ. Se on elämäntapa.
Lopulta luomusten on päästävä oman tajunnan ja kovalevyn uumenista muidenkin kuultavaksi, mutta musiikin saama huomio tai siitä syntyvä raha eivät ole Jarille mikään itseisarvo.
– Vaikka olisin ainoa ihminen tällä maapallolla, tekisin silti musiikkia, koska musiikin tekeminen on kaikkein paras asia, mitä voin ihmisenä saavuttaa.
– Kaikkein mahtavin tunne on, kun luo jotain tyhjästä. Se, kun tekee jonkin helvetin hyvän riffin tai melodian, säveltää siitä kappaleen, luo kokonaisia universumeja ja huomaa muiden ilmeistä, että hekin pääsevät sen musiikin kautta muihin maailmoihin… Se on parempaa kuin seksi!
Henkilökohtaisia kosmisuuksia
The Forest Seasonsista muodostui siis Wintersunin mittapuulla maanläheinen, orgaaninen ja primitiivinen albumi, jolla palattiin syvälle perusasioiden ja yhtyeen omien vahvuuksien äärelle.
Wintersunin kohdalla suoraviivaisuuskin tarkoittaa tosin neljän sävellyksen albumia, jonka kaikki kappaleet kellottavat yli 12 minuuttia ja ovat kaikessa polveilevuudessaan monipuolisinta Wintersunia tähän asti.
– Olen aina pitänyt pitkistä ja eeppisisitä biiseistä. Näin on ollut siitä asti, kun kuulin Metallican Master of Puppetsin ja pääsin sisälle siihen, kuinka fiiliksiä voi rakentaa erilaisten osien kautta ja kuinka biisit voivat kertoa tarinoita ilman sanojakin. Kun saa luotua biisin sisälle sen punaisen langan ja tarinan… Se on parasta, Jari toteaa.
– Tärkeintä tällaisissa kappaleissa on, että mukana on sitä jotain, joka sitoo kaiken yhteen. Voisin ihan helposti pistää riffejä ja melodioita jonoon ja kutsua sitä biisiksi. Haaste on löytää se teema, melodia tai riffi, joka luo pienten nyanssien kautta biisiin sen draaman kaaren, joka vaaditaan haluttujen fiilisten välittämiseen.
Wintersunin musiikki saattaa vaikuttaa teemoiltaan hyvinkin suurelliselta, mutta Jari korostaa, että bändin sävelissä, sanoissa tai vähintään rivienväleissä on kuultavissa runsaasti häntä itseään.
– The Forest Seasonsin kolmas kappale Eternal Darkness kertoo melko suorien vertauskuvien kautta faijani kuolemasta. Sen voi kuulla musiikin fiiliksessä ja lukea sanoitusten kuolemakeskeisyydestä.
– Kappale pohdiskelee sitä, onko kuoleman ikuinen tyhjyys universumin luonnollisin tila. Onko koko kaikkeus ollut alun perin tätä ikuista tyhjyyttä, ennen kuin universumissa tapahtui virhe, jonka kautta kaikki elämä on syntynyt.
– Musiikki on tapani käsitellä elämää ja mitä elämässäni tapahtuu. Harvemmin tulee kirjoitettua mitään sellaista, jolla ei olisi jotain todella tunnepohjaista vastinetta elämässäni. Olen kuitenkin niin fiilispohjainen ihminen, että se kuuluu kaikkialla tekemässäni musiikissa. Koko tämän musiikin ytimessä on juurikin tunne.
Kun tunteista oli syntynyt musiikkia, musiikista syntyi teema neljästä vuodenajasta.
– Olen aina pitänyt todella paljon Vivaldin Neljä vuodenaikaa -teoksesta, mutta kun aloin tehdä tätä albumia, tällainen teema ei ollut mitenkään tietoisesti tähtäimessä, ehkä korkeintaan jossain alitajunnassa odottamassa.
– Ensimmäinen albumille syntynyt biisi oli The Forest That Weeps, ja huomasin heti, että siinä vallitsi jotenkin elämää juhlistava, energinen ja kesäinen fiilis. Se saattoi johtua siitäkin, että tein biisiä loppukesästä ja siihen upposivat kaikki ne tunnelmat, joiden keskellä olin tuona kesänä elänyt, kaikki se, mitä olin kokenut.
– Samalla minulla oli olemassa kolme biisinalkiota, jotka tuntuivat keskustelevan keskenään hyvin erilaisilla tunnelmillaan. Yksi kappale oli todella kasvava, eloisa ja energinen. Toinen taas kylmä, depressiivinen ja synkkä. Kolmas huokui silkkaa mustuutta ja kuolemaa. Siitä alkoi muodostua selkeä kaari.
Tällainen säveltäminen vaatii aikaa ja kypsyttelyä, minkä vuoksi on erityisen tärkeää, että Wintersun-albumit saavat syntyä pakottamatta.
– Kaikki saattaa lähteä liikkeelle yhdestä melodiasta, josta syntyy sitten kymmeniä erilaisia variaatioita. Osa näistä päätyy biisiin, osa ei. En halua koskaan tyytyä helpoimpaan ratkaisuun, ellei se sitten tunnu välittömästi juuri oikealta. Jos biisi kaipaa kypsyttelyä, sen on saatava kypsyä.
Omien tunteiden tulkki
Jos on nostettava esille yksi asia, jolla The Forest Seasons erottuu erityisesti edukseen koko Wintersunin tuotannosta, on pakko puhua Jari Mäenpään laulusuorituksista.
– Tällä albumilla on ehdottomasti syvimmällä tunteella vedetyt vokaalit, mihin olen ikinä pystynyt, Jari sanoo.
– Tämä johtuu osittain siitä, että olen saanut enemmän kokemusta laulajana sekä studiossa että keikoilla, mikä on auttanut ilmaisemaan sanoitusten vaatimia tunteita entistä paremmin.
– Toinen asia oli studio-olosuhteet. Olen äänittänyt lauluja sekä kotonani, aika alkeellisissa olosuhteissa, että joskus myös studiossa päiväsaikaan, mikä on taas aika… steriili ympäristö sille kaikkein hauraimmalle ja haavoittuvaisimmalle osalle tällaista musiikkia. Laulaminen on ihan eri asia kuin vaikkapa kitaran soittaminen.
– Nyt äänitin laulut yöaikaan Sonic Pump -studion työhuoneella. Rakensin varta vasten näitä äänityksiä varten oikealla tavalla verhotun ”äänityskopin”, joka vaimensi ylimääräisiä kaikuja ja häiriöitä kaikesta nauhalle tarttuneesta. Tein lauluja keskellä yötä, yksin ja ainoastaan laulamiseen keskittyen. En antanut minkään muun häiritä.
– Olen varsinkin laulujen suhteen aika fiilisihminen. Arvostan todella paljon ammattimaisia laulajia kuten vaikka Russell Allenia, joka vetää huonoimpanakin päivänään 95 prossan voimalla ja parhaimmillaan sitten sillä 110 prosentin teholla. Itse taas saatan vetää mielialoista riippuen mitä tahansa 25–100 prosentin välillä, eikä oikeaa mielialaa voi koskaan ennustaa.
Jari kertoo löytäneensä hyviä neuvoja laulamiseen hieman yllättävältä taholta: televisiossa pyörivistä tosi-tv-laulukilpailuista, joiden showmeiningin fanittajaksi hän tunnustautuu.
– Olen katsonut aina paljon Voice of Finlandia, muun maailman Voiceja, Idolsia ja sen sellaisia, Jari kertoo.
– Näistä tarttui mieleen erityisesti yksi seikka: olipa tähtivalmentaja tai mentori kuka tahansa, he kehottavat aina laulajiaan eläytymään sanoituksiin. Ei vain niin, että surullista biisiä lauletaan surullista fiilistä tavoitellen, vaan niin, että laulaessaan on osattava mennä niin pitkälle biisin uumeniin, että niitä sanoituksia oikeasti elää laulaessaan.
– Se oikeasti toimii. Se, kun menee ihan täysin sen biisin sisälle ja mitään muuta ei ole olemassakaan sillä hetkellä, kun on yhtä kappaleen tarinan kanssa. The Forest Seasonsin viimeistelevä Loneliness on jotain sellaista, mihin en ole ikinä aiemmin kyennyt. Siinä välittyy nyt eristäytyneen yksinäisyyden tunne.
Voicen ja Idolsin kaltaiset ohjelmat ovat ennen kaikkea show’ta, mutta Jari korostaa arvostavansa niissä esiintyviä laulajia todella korkealle ja uskovansa siihen, että monet ohjelmien kasvutarinoista ovat aitoja.
– Sellaisia tarinoita on ihan mahdotonta kirjoittaa. Totta kai show on iso osa kokonaisuutta ja draamaa voidaan vähän korostaa, mutta minkäänlaisella käsikirjoituksella ei tehdä tähteä ihmisestä, jolla ei ole tähteys sisimmässä.
– Kyllä Voicestakin näkee, että ne laulajat ja heidän tähtivalmentajansa tekevät sitä juttua ihan täysillä. Onhan se melkoinen harppaus, kun saattaa olla ihan normaaleissa töissä tai koulussa käyvä ihminen, joka tempaistaan noin vain kotoa tuhansien ihmisten yleisön ja miljoonien tv-katsojien eteen. Kyllä siihen heittäytyminen vaatii paljon luonnetta.
– Kuka tahansa voi katsoa noita ohjelmia ja kysyä itseltään, pystyisikö ottamaan samalla tavalla haltuun jonkun ihan toisen ihmisen kirjoittaman biisin ja elää sitä biisiä niin tosissaan, että se välittyy miljoonille katsojille.
Ultimaattinen albumi
Wintersun pyrkii välttämään jatkossa toimintansa sudenkuopat, ja bändin päämääränä on löytää itsensä tilanteesta, jossa luovuutta ei enää tarvitse aikatauluttaa.
Jos Wintersunin tulevaisuus oli vuosi sitten kaikkien muiden paitsi bändin itsensä silmissä hämärän peitossa, Jarin tulevaisuudenvisio on nyt uuden albumin ja onnistuneen kampanjan myötä entistäkin kirkkaampi.
– Meille jää kaikkien verojen, kulujen ja Indiegogon siivun jälkeen käteen noin puolet siitä summasta, jonka joukkorahoituksella teimme. Kun sitten muutaman vuoden päästä käynnistämme seuraavan kampanjan ja julkaisemme seuraavan albumin, kaikki menee toivottavasti yhtä hyvin ja saatamme päästä rakentamaan studiota.
– Ideaalitilanteessa meillä on studio, jossa voimme äänittää musiikkia silloin kun haluamme ja miten haluamme emmekä ole sidottuja kenenkään muun aikatauluihin tai varsinkaan resurssipulaan. Kun saamme tämän musiikin ympäriltä pois kaikki esteet, joista olemme kärsineet, kaikki on mahdollista.
Jari ei sulje täysin pois ajatusta oman studion valmistumisen jälkeisestä muiden bändien tuottamisesta ja levyjen äänittämisestä, mutta hän korostaa etenevänsä Wintersunin projektit edellä.
– Mulla on olemassa niin paljon julkaisematonta musiikkia, että studion valmistumisen jälkeenkin menee varmasti kuolemaani saakka, että saan kaiken sen julkaistua, Jari nauraa.
– Juuri nyt tuntuu siltä, että olemme ison harppauksen verran lähempänä Wintersunin unelmaa. Sitä unelmaa, jossa olemme niin itsenäisiä kuin musiikkimaailmassa voi ylipäänsä olla. Saan tehdä haluamaani musiikkia, julkaisemme studiosta fiilistelyvideoita ja voimme keskittyä oleelliseen.
– Kuka tietää. Ehkä se ultimaattinen Wintersun-albumikin syntyy vielä kaikkien näiden vuosien jälkeen!
Julkaistu aiemmin Infernossa 6/2017.