Tiamat-tuotanto sitten huoletta pinkfloydeilleen A Deeper Kind of Slumberin (1997) on jäänyt kohdallani enemmän irtobiisien (joita bändi on kyllä veistänyt erittäin tarttuvia) kuin kokonaisten albumien diggailun varaan. Edellislaatan, Tiamatin vanhojen jekkujensa pariin osiltaan palauttaneen Amanethesin (2008), olisi pitänyt olla se levy, joka jäisi pystyyn, mutta niinpä vain on lerpahtanut.
The Scarred Peoplella monenlaisissa naamareissa 25-vuotisen matkansa mittaan näyttäytynyt Tiamat palailee sangen puhtaaseen goottirockilmaisuun, toki pienin psykedeliaripauksin, ja kynnös on suurelta osin varsin viljavaa.
Jo levyn aloittava, koukuttavalla johtomelodialla/kertosäkeellä varustettu nimibiisi näyttää, että Johan Edlundin joukkue osaa edelleen tarraavien biisien tusaamisen. Eikä meno happane tästä eteenpäinkään pahasti, vaikka loppulevystä alkaa olla jo melko täynnä Tiamatille tunnusomaista toteavaa lakonisuutta.
Aika näyttää, millaisella tahdilla The Scarred People tulee soittimessa näyttäytymään, mutta ensivaikutelmat ovat lupaavat. 90-lukulainen Clouds–Wildhoney-kaksikko ei tule koskaan tapaamaan tässä tuvassa voittajaansa, mutta eipä sitä kukaan odotakaan.
– riekin matti
Huom! Tämä ei ole arvostelu. Sen löydät painetun lehden sivuilta myöhemmin.