Sabaton Open Air järjestettiin tänä vuonna yhdeksättä kertaa Ruotsin Falunissa aivan Lugnetin mäkihyppytornien juurella. Viime vuonna kävijöitä oli noin 5000 peräti 30 eri maasta, ja vähintään samanlainen yleisöryntäys oli odotettavissa tälle vuodelle. Sabatonin kahdeksas studioalbumi The Last Stand ilmestyi festivaalin aikana, ja lauantain pääkonsertti jäi vuonna 2013 bändiin liittyneen kitaristi Thobbe Englundin viimeiseksi. Jo pelkästään näiden syiden pitäisi houkutella bändin faneja paikalle.
Festivaaliyleisöä jututtaessa selvisi monta yllättävää seikkaa. Vaikka suuri joukko onkin tullut paikalle pääasiassa itse Sabatonin takia, myös muut yhtyeet kiinnostavat. Twilight Force, Saxon ja Dragonforce olivat monelle kova juttu. Esiintyjät eivät tosin ole lainkaan ainoa syy, miksi festareille tullaan. Hyvät järjestelyt ja erilaiset mahdollisuudet ajanviettoon saavat porukkaa paikalle. Näin rauhallisessa paikassa esimerkiksi järjestyshäiriöitä ei voi kuvitellakaan. Myös leirintä, tai sieltä viikonlopun jälkeen selviäminen tuli puheeksi. Tunnelma on niin hyvä, että moni olisi valmis lähtemään festareille jopa silloinkin, jos Sabaton ei soittaisi siellä lainkaan.
Festivaalikansan pukeutuminen kuitenkin puhui hyvin puolestaan, mitä yhtyettä on pääasiassa tultu katsomaan. Festarin päätöspäivänä lauantaina ennen porttien avautumista paikalle oli kerääntynyt pitkä ja kiemurteleva jono. Kun viimein sisään päästiin, päälavan eteen asettui joukko bändin kovimpia faneja, jotka eivät poistuneet paikaltaan kuin korkeintaan vessaan tai ruokaa hakemaan.
Sabatonin suosio on aivan oma ilmiönsä, kuten toisaalta myös bändin vihaaminen. Mikä Sabatonissa sitten herättää niin paljon tunteita? Faktana voidaan mainita, että yhtye on tällä hetkellä yksi maailman myyvimmistä, ja reilusti toista sataa vuodessa vedettyä keikkaa varmasti vain auttavat asiaa. Vielä muutama vuosi sitten bändi soitti isojen nimien lämppärinä ja veti omat keikkansa tuhat päätä vetävillä klubeilla. Yhtäkkiä Sabatonista onkin tullut jäähallikokoluokan pääesiintyjä. Jututin hieman bändin perustajakaksikkoa, Joakim Brodénia ja Pär Sundströmiä, ja heillä oli selkeä näkemys aiheesta.
”Nykyinen suosiomme on ainoastaan ensimmäisen 10 vuoden raatamisen ansiota”, Brodén toteaa.
”Kyse on myös rehellisyydestä”, basisti Sundström miettii. ”Jos jotain tapahtuu liian lyhyessä ajassa, ihmiset näkevät läpi. Aina kun tykästyy johonkin bändiin, alkaa pian kaivaa sen historiaa. Jos sieltä löytää pelkkää tyhjää, bändi on todella feikki. Jos joku löytää Sabatonin tänään ja alkaa tutkia bändiä, uramme aikana on tapahtunut paljon ja meillä on todellinen historia.”
”Lumipalloefekti”, Brodén sanoo. ”Kyse ei ole pelkästään Sabatonista tai musiikista ylipäänsä, vaan ihan mistä tahansa. Kun löytää jotain mahtavaa, oli kyseessä sitten vaikka kirja tai elokuva, siitä kertoo varmasti muille ihmisille. Teemme nykyään koko ajan suurempia keikkoja ja esiinnymme isommilla festareilla, ja yhä useampi kuulija löytää meidät. Kotiin palatessaan kuulija kertoo kavereilleen Sabatonista, ja nämä kaverit kertovat viidelle muulle kaverille. Bändin ensimmäiset vuodet ovat yhtä tärkeitä kuin viimeisimmätkin, mutta uramme on ollut koko ajan kovemmassa nousussa.”
”Olemme nykyään myös parempi bändi”, Sundström toteaa.
”Minulla ei ole mitään entisiä jäseniämme [Oskar Montelius, Rikard Sundén, Daniel Mullback ja Daniel Mÿhr] vastaan, mutta tuolloin teimme 80 keikkaa vuodessa ja heistä se oli liikaa”, Brodén kertoo.
”Minun ja Pärin mielestä se oli liian vähän! Huhtikuusta 2014 huhtikuuhun 2015 teimme 170 keikkaa, mikä on yli kaksinkertainen määrä. Keikkojen määrä vaikuttaa paljon, sillä nyt voimme käydä useammissa paikoissa ja soittaa uusilla festareilla. Kuitenkaan ilman vanhojen jäsenten kovaa työtä emme olisi nyt tässä.”
”Mitä ikinä tekeekin, jos vaikka rakentaa taloa ja tekee sitä vain neljä tuntia päivässä, se valmistuu puolet hitaammin kuin jos työskentelisi kahdeksan tuntia päivässä”, Sundström miettii.
”Olemme bändi, joka kasvaa nimenomaan soittamalla keikkoja – emme saa valtavirtamedian huomiota, videoita tv:ssä tai suurta määrää radiosoittoja. Keikkojen vetäminen on ainoa keinomme, joten mitä enemmän soitamme keikkoja, sitä kovemmin suosiomme kasvaa.”
”Suosiomme kasvaa tuplasti nopeammin, sillä teemme keikkoja nyt tuplasti enemmän!”, Brodén nauraa.
”Jos jokin toinen bändi vain istuu kotona ja odottaa asioiden tapahtumista, suosio ei todellakaan tule kasvamaan niin nopeasti!” Sundström sanoo. ”Olemme päättäneet tehdä näin, ja se tuntuu hyvältä ratkaisulta.”
Mikä Sabatonissa sitten vetää puoleensa? Festivaalikansa mainitsi toistuvasti bändin energian, tavaramerkkisoundin ja historia-aiheiset lyriikat, jotka ovat saaneet joitain faneja jopa lukemaan kappaleiden aiheista lisää. Yhtyeen musiikki on helppoa kuunneltavaa, sillä biisit ovat muutaman minuutin pituisia, yksinkertaisia ralleja. Sabaton on livebändinä aivan omaa luokkaansa, ja yleisö onkin yhtyeen käsissä kuin sulaa vahaa.
Oli sitten kyseessä festivaalikeikka, lämppäriveto tai bändin oma esiintyminen klubilla, yleisö laulaa mukana ja huutaa bändiä nimeä. Ei parane unohtaa myöskään tasaisin väliajoin alkavaa Swedish Pagans -kuorolaulua, jota kuulee jo hyvissä ajoin ennen keikan alkua. Yleisön yhteishenki on todella hienoa katsottavaa. Sen puolitoistatuntisen ajan millään muulla ei tunnu olevan merkitystä, vaan satoja, mahdollisesti tuhansia päitä kattava katsomo on kuin yhtä perhettä. Bändi pyytää ja yleisö tekee perässä, mutta nauttii siitä.
Useimmille Falunin festarikokemus ei ollut lainkaan bändin ensimmäinen keikka, ja pisin matka paikalle tehtiin peräti Australiasta asti. Eräs belgialainen mies seisoi yksin eturivissä yhdeksän tuntia, ja sinnikäs odotus palkittiin, kun Brodén vaihtoi keikalla tämän kanssa liivejä. Mikä ihme saa fanit odottamaan tuntikausia ja matkustamaan tuhansia kilometrejä Sabatonin perässä? Yleisö kertoo.
”No kukapa ei tykkäisi, kun ruotsalainen bändi laulaa siitä, kuinka Suomi veti Venäjää turpaan.”
”Alkuun Sabatonissa koukutti heidän kykynsä luoda kolmen, neljän minuutin pituisia kertomuksia historiasta. Tutustuessa enemmän heidän musiikkinsa sieltä löytyi ihanat melodiat ja mahtavat sanoitukset. Musiikin yleinen tunnelma on loistava. Biisit ovat eeppisiä ja mahtavia, ne suorastaan imaisevat kuuntelijan sisäänsä. Sabatonin keikat ovat energisiä, ja lavalta kumpuava positiivisuus koukuttaa. Bändiä kuunnellessa ei voi olla huonolla tuulella.”
”En tiedä, mikä siinä on niin mahtavaa. Rakastan Sabatonia.”
”Olen nähnyt bändin 16 tai 17 kertaa. Sabaton on raskas ja voimakas bändi, joka onnistuu sisällyttämään upeita tarinoita muutamaan minuuttiin. Mistä siinä ei pitäisi?!”
”Sabatonin jätkät ovat rentoja ja maanläheisiä eivätkä mitään diivoja. He tuntuvat oikeasti välittävän faneistaan. Bändi tekee paljon töitä, ja he ovat todella ansainneet menestyksensä. Sabatonista huokuu se, että heillä on oikeasti hauskaa ja he pitävät siitä mitä tekevät. Livekunto on ollut aina todella kova, eivätkä keikat jätä ketään kylmäksi. Kyse ei ole pelkästä musiikista vaan kokonaisuudesta.”
Kaikki palaute ei kuitenkaan ole positiivista. Sosiaalisen median Sabaton–uutiset täyttyvät harva se päivä bändin lopettamista toivovista ja muuten vaan lyttäävistä kommenteista. Tämä bändi totisesti jakaa mielipiteet, mutta kaikki merkit osoittavat, että kannattajajoukot nousevat korkeammalle. Ei tarvitse nähdä kuin yksi keikka todetakseen, että kysyntää riittää ja yleisö nauttii. Ei kai bändi Suomessakaan muuten puolen vuoden välein ravaisi. Sabaton on yksi tämän hetken suurimmista metallibändeistä, eikä kerran alkaneen ylämäen huippua näy. Piti siitä sitten tai ei.