Dream Theater juhlistaa lähestyviä nelikymppisiään (vuodet 1985–87 toimittiin nimellä Majesty) 40th Anniversary Tour 2024–25 -kiertueen merkeissä. Turnee toi yhtyeen taas kerran Suomeen, Espoon keikka oli jo 17. esiintyminen näillä perukoilla.
Yleinen uutiskynnys kiertueen osalta ylittyi sillä, että sen myötä rumpali Mike Portnoy nähdään jälleen muiden Dream Theater -miesten rinnalla konserttilavalla, noin 14 vuoden poissaolon jälkeen. Kuten fanit jo hyvin tietävät, myös ensimmäinen Portnoyn paluun jälkeinen levy, Parasomnia, on jo äänitetty ja odottaa julkaisuaan helmikuussa 2025.
Merkittävien jäsenten paluut yhtyeisiin paljastuvat monesti live-olosuhteissa ei-niin-merkittäviksi. Dream Theaterin kohdalla tilanne on toinen, se nähtiin Espoossakin.
Jo Portnoyn läsnäolon tuntu oli sähköistävää ensisekunneista lähtien. Hän on epäilemättä Dream Theaterin eniten rock-tähtimäinen persoona, joka soittotuolilta nousemisineen ja viuhtomisineen tuo bändin muuten varsin stoalaiseen lavatyöskentelyyn tiettyä show-meininkiä.
Ja siltikään keikasta ei tehty alleviivatusti mitään Portnoy-näytöstä (oli myös hieno ele sisällyttää rumpali Mige Manginin aikainen kaunis Barstool Warrior mukaan biisilistaan), vaan hän hoiti urakkansa tasapäisesti muiden kanssa. Soiton osalta tullaan kuitenkin miehen toiseen vahvuuteen. Portnoylle ominaiset aksentoinnit ja tapa soittaa esimerkiksi fillejä ovat tuoneet taas grooven takaisin Dream Theateriin. Lisäksi mies nyt vain tuntuu olevan se kaikkein paras selkäranka, joka ruoskii muidenkin jäsenten soiton ja laulun loistamaan.
Laulusta puheen ollen, James LaBrien lavasuorituksista saa välillä kuulla ja lukea murhaaviakin kommentteja. Pahaa alavireisyyttä on saanut itsekin todistaa. Nyt vokalisointi oli kuitenkin hyvin mallikasta, joka kuului esimerkiksi herkän, laulupainotteisen Vacantin uljaana läpivientinä.
Rock-konsertit, jos mitkä, ovat myös settilistojen taidetta. Näin on varsinkin tällaisessa juhlatapauksessa, jossa ilta oli jaettu kahteen eri väliajalla jaettuun ”näytökseen”.
Tässä tullaankin vielä kerran Portnoyn vahvuuksiin. On yleisessä tiedossa oleva totuus, että hän on ollut aiempina vuosina päävastuussa settilistojen koostamisessa ja oli nyt epäilemättä tuonut tähänkin puoleen tiettyä ryhtiä ja kiinnostavuutta.
Keikan aloittaneen Metropolis-vyöryttelyn jälkeen saattoi tuntua, että juuri aiemmin mainitun Vacantin tai esimerkiksi pop-vaikutteisen This Is the Lifen kaltaiset helpommin lähestyttävät kappaleet olisivat olleet rupeaman selkeästi kirkkaimpia tähtihetkiä. Mutta eikö mitä, kun Vacantin perään hiipi ja lopulta räjähti levylläkin (Train of Thought, 2003) seuraavana tuleva massiivinen instrumentaali Stream of Consciousness, niin kunnon eeppinen nuottivyörytys maanisena luentana osoitti jälleen paikkansa.
Ja kun makuun oli taas päästy, niin varsinaisen setin lopetti parikymmenminuuttinen Octavarium. Näytöltä luettuna sellaisen ratkaisun tekeminen tuossa vaiheessa keikkailtaa saattaa vaikuttaa energialliselta itsemurhalta, mutta voi pojat ja tytöt, kuinka hurmioitunutta yleisöä vietiinkään!
Kun encoretkin vain lisäsivät intensiteettiä ja aiemmin toisen setin aloittanut uusi Night Terror osoitti jo tässä vaiheessa paikkansa Dream Theater -kaanonissa, niin summattuna keikka oli siis loistava Elämys. Se oli draaman kaarensa hienosti säilyttänyt suuruudenhullu kokonaisuus, jossa oli juuri sopivassa suhteessa progea, sooloilua, melodista koukuttavuutta, valoa, varjoa, kaikkea!
Tämä oli yksi niistä konserteista, joilla on voimaa nostaa sielu ylös pahastakin aallonpohjasta omalla elämänvoimallaan. Vannoutunut, useita DT-keikkoja nähnyt yleisö osaa vaatia paljon, mutta monen mielestä nyt saatiin varmasti yksi parhaista, ellei paras, Dream Theater -kokemus koskaan.
Kuvat: Mikko Pylkkö
