Värejä, tuoksuja ja makuja on niin paljon, että se on miltei absurdia – Qstock tekstein ja kuvin

Qstock – Oulu, 27.-28.7.2018.

Mors Subita
Kuva: Vilho Rajala

Parin vuoden takaisessa laajentuneessa ja uuden kävijäennätyksensä tehneessä Qstockissa en uskonut, että tapahtuma voisi enää kasvaa. Toisin kävi. Oulun Kuusisaareen hiljattain tehdyn remontin myötä tapahtuma-alueen rajat venyivät tänä vuonna ennätykselliseen 35 000 kävijän rajapyykkiin. Kuudettatoista kertaa järjestetty festivaali myytiin loppuun jo kuudentena peräkkäisenä vuotena.

Qstock on ollut siitä mukava festivaali, että se on pitäytynyt musiikkitarjonnassaan rehellisessä jokaiselle jotakin -linjassaan. Kaikkea löytyy, popista, rapin ja hip hopin kautta rokkiin ja metalliin. Erilaisia värejä, tuoksuja ja makuja on havaittavissa niin paljon, että se on miltei absurdia. Tämä raportti pureutuu raskaamman rokin ja metallimusiikin osa-alueeseen, johon löytyi tälläkin kertaa selvä edustuksensa. Nimekkäimpiä rykmenttejä kategoriasta olivat Beast In Black, S-Tool, Hardcore Superstar, Timo Rautiainen & Trio Niskalaukaus, Bad Religion ja Amorphis.

Näihin, ynnä muihin esiintyjiin paneutuivat Infernosta Eetu Järvisalo (EJ) ja Vilho Rajala (VR), joka toimi myös raportin valokuvaajana.

Perjantai

Helteinen kesätunnelma saatteli Kuusisaareen, mutta Maj Karma täräytti Sirkusteltassa aurinkoiset mietteet helvettiin. Saavuin paikalle Onko pakko antaa? -kappaleen aikana ja jähmetyin. Lavalla soitti maaninen, psykedeelinen, shamanistisia korkeuksia hiponut ryhmä. Tuntui kuin minua osoitettaisiin lavalta revolverilla, siis hyvällä tavalla. Yleisö tuntui osin pelkäävän, osin antautuvan, osin ihmettelevän. Hieno osoitus siitä, että vaikka vuosirenkaita on, ei tarvitse olla tuttu ja turvallinen!

Stam1na jatkoi päälavalla ja osoitti, että terävyyttä löytyy sieltäkin. Hammasratas on osoittautunut vahvaksi avausbiisivalinnaksi. On hampaita, on taitoa, on karismaa. Biisien välissä heittäydytään mukaviksi, mutta itse kappaleet purevat kipeästi.

Käväisin välillä katsomassa Shiraz Lanea koomalavalla, ja siellä en kyllä tuntenut minkäänlaista pelkoa tai kipua. Tunnelma oli yhtä vaarallinen kuin mummolassa, mutta mikäs siinä, kun myös viihtyvyys on samaa luokkaa. Hienoja biisejä, jotka saavat hyvälle tuulelle. Hannes Kett piti hienon spiikin siitä, miksi pitkä kuuma kesä saa kaikki valittamaan. Hey come on jengi! Ja Ana Willman, komea rumpusoolo!

-VR

CMX on ollut jo pitkään kotimaisen rock-kentän vankimpia nimiä. Yli 30-vuotisen uran tehneen yhtyeen iltapäivän keikka oli varmaa ja hittipainotteista suorittamista. Yhtyeen ikonisen basisti-laulaja A.W.Yrjänän johtama bändi esitti taiderokkiaan totutun huolitellusti, joka riitti saamaan yleisön puolelleen. Veto oli yhtyeeltä erittäin perusluonteinen, jollaisia bändiltä varmasti sopii usein odottaakin. Pienenä bonuksena keikalla vieraili mikin varressa Maj Karman laulaja, Herra Ylppö.

-EJ

Fear of Domination oli Koomalavalla vähän ahtaissa puitteissa, koska bändissähän on väkeä kuin KooVeen maalilla. Soundissa määräävät koneet ja syntikat, vaikka kielisoittimiakin lavalla vilisee. Minun keikkaelämykseni jäi tällä kertaa vähän ohueksi, mutta älkää välittäkö siitä. Yleisöhän tuntui tykkäävän, ja se on tärkeintä.

Kaleva-lava oli aivan festivaalialuen takanurkassa. Lavan edustan photo pittiin ja sieltä pois kulkeminen oli joka kerta varsinainen korpivaellus. Beast in Black palkitsi kuitenkin vaivannäön poseeraamalla kiltisti ja tietenkin toimittamalla railakkaan heavy metal -show’n. Pitäisi varmaan ymmärtää Judas Priestiä paremmin kuin minä ymmärrän, jotta tästä saisi enemmän irti, mutta jatkuva hymyily lavalla osoittaa, ettei tässä minkään huonon asian kanssa olla tekemisissä.

-VR

Mitä olisi kotimainen festivaali ilman länsinaapurin vahvistuksia? Ruotsalainen Hardcore Superstar hoiti tonttinsa villillä ja ronskilla 80-luvun glam metallilla ja hard rockilla. Parikymppisen yhtyeen ”tukkahevi” sai energisyydessään ja irvileukaisuudessaan sähköistä vipinää yleisöön, joka otti bändin mielellään omakseen.

Ensimmäistä kertaa yhtyeen nähneenä show’sta pystyi havaitsemaan vakiintuneita ja huvittavia ohjelmanumeroita. Yksi tällainen oli snapsien kiikuttaminen yleisölle osuvasti kappaleen Last Call for Alcohol aikana. Toinen oli se, kun bändin roudari purki viimeisen biisin aikana rumpalin rumpusetin pala kerrallaan. Lopussa kannuttajalla oli käytössään pelkät pedaalit ja yksi rumpu. Nämä ovat niitä hulvattomuuksia, joita rokettirolliin täytyykin kuulua. Oikein viihdyttävä keikka.

Illan pimennettyä lavalle astui Oulun oman pojan Ville Laihialan uusi bändiprojekti, S-Tool. Entisen Sentenced– ja Poisonblack-vokalistin luotsaama yhtye vastasi päivän raskaimmasta ja kovaäänisimmästä metallirykäisystä – kovimmasta myös.

Laihialan aiempiin bändeihin verrattuna S-Tool paiskoo rujommin ja thrash metal -henkisemmällä painotuksella. Myös groovea löytyy maittavasti. Karaistuneista metallimiehistä koostuvan nelikon väkevää ja kirkassoundista paiskomista oli ilo katsoa ja kuunnella. Loppupuolella kuultiin myös coverit Metallicalta ja Entombedilta. Tämä oli oikein vahva piste ensimmäiselle päivälle.

– EJ

Lauantai

Blind Channel kutsuu musiikkiaan violent popiksi. Oman kylän pojat keräsivät Sirkusteltan täyteen ja rehentelivät sillä, kuinka ovat tänä kesänä soittaneet ”vitun isoilla areenoilla” ympäri Eurooppaa. Energiaa ryhmällä riittää ja kovimmat biisit ovat tarttuvuudessaan todella kovia. Seurantaan.

Koomalavalla esiintyi seuraavaksi toinen paikallinen suuruus, Tuohimaa nimeltään. Perinnetietoista suomirockia, jossa kuuluvat niin Popeda, Kolmas Nainen kuin Kotiteollisuuskin. Lavalla vieraili kaikenlaista ryhmää, muun muassa Amaranthen Johan Andreassen, joka kertoi tavanneensa Qstockissa kuusi vuotta sitten nykyisen vaimonsa. Lapsiakin on jo. Varovasti siellä festareilla, ihmiset.

Michael Monroe ei herätä mielikuvissa suuria tunteita. Eikö se nyt ole jo miljoona kertaa nähty. Kuka jaksaa sitä jatkuvaa rock’n’roll-klisettä. Mutta mennääs nyt kumminkin katsomaan…

Ja voi jumalauta millainen oppitunti Kaleva-lavalta annetaan! Monroe ei ole ainoastaan esiintyjä, hän kirjaimellisesti potkii turhan valittamisen ja joutavat murheet mielestä. Biisitkin menettelevät, mutta tässä kohtaa täytyy nostaa esiin myös Monroen bändi: Steve Conte, Rich Jones, Sami Yaffa ja Karl ”Rockfist” Rosqvist. Monroe totesi lavalla itse, että tästä ei bändi parane, ja oli harvinaisen oikeassa. Ryhmä saa yksinkertaisiinkin kappaleisiin eloa ja iloa. Tämä kannattaa käydä katsomassa aina kun mahdollista.

Defecto Tanskasta groovaili seuraavaksi Koomalavalla. Ensimmäisellä Suomen-visiitillään ollut bändi on niittänyt mainetta muun muassa humoristisilla musiikkivideoilla, ja siihen nähden lavalla nähtiin aika tavanomainen ryhmä. Toki huumorintaju välittyi ja varsinkin soittotaito. Devin Townsendit on kuunneltu, ja riffiymmärrystä löytyy. Erittäin sympaattisen oloinen ryhmä, hieno yhdistelmä itseluottamusta ja nöyryyttä. Seurantaan.

– VR

Toisena festaripäivänä nähtiin kotimaan kovimpiin jynkkybändeihin lukeutuva Timo Rautiainen & Trio Niskalaukaus. Bändin viimevuotinen telakalta paluu ja uusi levy ovat molemmat osoittautuneet koviksi tempauksiksi. Vaikka Rautiainen on toiminut jo vuosikymmeniä suomalaisen sielunmaiseman tulkkina eri kokoonpanoissa, tämä on miehen bändeistä se hienoin.

Yhteen keikat ovat olleet paluusta lähtien takuuvarman painokasta menoa, eikä Qstockin veto tehnyt tähän poikkeusta. Kansa tietää nämä kantaaottavat ja ironiset laulut suomalaisuudesta, mikä näyttäytyi keikalla innokkaana yhteislaulantana. Laulettavuuden lisäksi kappaleet ovat yksinkertaisissa rakenteissaan ja kolmen kitaravallin raskasvalleissa oikein tarttuvia. Näen, että tämä metalliorkesteri kuuluu erottamattomaksi osaksi Suomen keikkalavoja. Keikan veisuista upposivat syvimmälle Isä ei jätä, Nyt on mies! ja Lumessakahlaajat.

The Rasmus on kansainvälisesti yksi menestyneimpiä suomalaisia rock-yhtyeitä. Kotimaassakin menestystä on piisannut, mutta keikoille sitä on nähty täällä nykyään valikoidummin. Olikin mukava todistaa yhtye Qstockin lavalla ties kuinka monen vuoden jälkeen. Yhtye oli varmassa iskussa ja soitti kaikki klassikot, joita runsaslukuinen yleisö todennäköisesti odottikin. Kyllähän bändille tuli sen verran runsaasti omistettua aikaa aikoinaan, että nostalgiaa oli ilmassa.

– EJ

Flat Earth oli tullut ”isolta kirkolta” eli Helsingistä Qstockin Koomalavalle. Linde Lindströmin kitarakaapeissa kummitteli rippeitä HIMin logosta, mutta Flat Earth on varsin omanlaisensa tapaus. Mika ”Kaasu” Karppinen tarjoili tanakoita iskuja tuplabassarisetin takaa, Amorphisista hatkat ottanut Niclas Etelävuori hoiti roolinsa tyylikkäästi kuten aina ja Polanski-bändissä vaikutuksen tehnyt Anttoni Pikkarainen fiilisteli etualalla parhaaseen ysärityyliin.

Jostain kumpujen yöstä mieleen palaa sana ”alternative”, kun tälle musiikille etsii määreitä. Yksi biisi on vasta julkaistu. Odotellaan mitä tuleman pitää. Tämän tason ukkeleilta on lupa odottaa.

– VR

Paikallinen Mors Subita oli tapahtuman aggressiivisimmin ajava metalliyhtye. Äkäisesti kaahaava ja maukkaasti painotteleva melodinen death ja thrash metal halkoi ilmaa kovalla volyymilla ja onnistumisprosentilla. Ihmisiäkin oli saapunut katsomaan oman kylän poikia pienelle Oulu-lavalle riemastuttavan paljon. Vaikka levykuuntelussa bändi ei järisytä, livenä touhussa riittää puhtia tappiin asti. Näin oli nytkin, kun bändi suorastaan lähti lentoon vanhemmasta ja nuoremmasta kaartista koostuvan jäsenistönsä voimin. Pitti pyöri ja päät hakkasivat mallikkaasti rantahiekan pöllytessä toiminnan keskellä. Hyvä äijät!

– EJ

Bad Religion! Eräs kaikkien aikojen suosikkiyhtyeistäni Qstockin päälavalla! Keulillaan Greg Graffin, mies joka palauttaa uskoni ihmiskuntaan kerta toisensa jälkeen! Ei ehkä sanomallaan, vaan silkalla olemuksellaan!

Nyt alkaa olla viimeiset hetket nähdä tämä ryhmä, jos et ole nähnyt. Ja valitettavasti olisi kannattanut nähdä jo aiemmin. Biisit ovat yhä parasta a-ryhmää – harva bändi pystyy aloittamaan keikan yhtä kovalla kappaleella kuin American Jesus – mutta lavalla on harmaita miehiä, joiden pelkää rikkovan luita heidän hyppiessään tasajalkaa.

Lisäksi ensimmäistä kertaa yhtyeen historiassa tilanne on se, että rumpali on paskempi kuin edeltäjänsä. Sori vaan Jamie Miller, mutta Brooks Wackerman oli Brooks Wackerman. Kuunnelkaa niitä 2000-luvun levyjä. Ja mikä tuokin jätkä on, joka on tullut Greg Hetsonin tilalle toiseen kitaraan. Joku Dimkich näköjään.

Noh, Graffin-Bentley-Baker. On siinä sentään kova trio. Kun New Dark Ages polkaistiin käyntiin kolmantena, nyrkki nousi kuin itsestään. Against the Grainin ja Modern Manin lauloi mukana samalla tavalla, kuin huomaamatta. Yhtyeen tekemä vaikutus minuun ja moniin muihin on syvä ja peruuttamaton.

En nyt halua kuvailla tunteitani siinä kohtaa, kun setin päättävän Punk Rock Songin ajaksi lavalle änkesi koko Oulun Kärppien liigajoukkue Kanada-maljan kanssa. Sen vaan sanon, että jos Graffin palauttaa uskoni ihmiskuntaan, Lasse Kukkonen ei sitä tee.

Toivottavasti tuleva levy on vielä kova. True North (2013) ja New Maps of Hell (2007) ovat bändin koko tuotannon kirkkainta kärkeä. Siinä on haastetta.

– VR

Olen nähnyt Amorphista lavalla enemmän kuin mitään toista yhtyettä ja sanonut bändistä melko lailla kaiken mahdollisen. Tiesin, että bändi soittaa jälleen hyvän keikan ja näin myös tapahtui Qstockin pimenevässä illassa. Tämänkertainen veto promosi hiljattain julkaistua Queen of Time -albumia, jolla bändin Kalevala-aiheinen progressiivinen metalli soi jälleen raikkaasti. Keikalla ei nähty krumeluureja. Ainoastaan ammattitaitoisen varma ja tyylikäs yhtye tekemässä sitä, jossa se on paras. Voisi sanoa, että itselleni Amorphis on ehkä se erottamattomin osa kotimaisia festivaaleja.

Keskiyön esiintyjäksi oli säästetty vielä yksi metalliakti, Cyhra. Kyseessä on ruotsalainen superkokoonpano, jossa vaikuttaa jäseniä In Flamesin, Amaranthen ja Shiningin kaltaisista isommista metalliyhtyeistä. Tyyliltään bändi esittää melodista ja groovaavaa metallia, jota tekijämiehet veivasivat Qstockin lavalla ihan reippaalla asenteella ja sykkeellä. Valitettavasti itse kappaleet kuulostivat turhan sisällöttömiltä pitääkseen mielenkiintoa yllä koko keikan ajan. Jossain välissä keikkaa katsoinkin parhaaksi irtautua Qstockin alueelta jatkoille Oulun yöhön parhaani antaneena.

Oulun isoimpana musiikkitapahtumana Qstock on jokavuotinen koko kaupungin ponnistus, jossa on mukana lukuisia tahoja. Asian huomioiden oli hienoa todeta tapahtuman olleen lopputoteutukseltaan onnistunut. Jokaiselle riitti musiikin lisäksi myös kaikenlaista muuta aktiviteettia kojuista, peleistä ja kisoista, jotka eivät totisesti loppuneet kesken. Uudet, fiksut laajennusratkaisut pitivät huolen, että edellisvuosien kaltaisilta pahimmilta jättiruuhkilta vältyttiin. Myös festivaalin pyrkiminen ekologisuuteen järjestämällä massiivisia pyöräparkkeja ja autoilukieltoja festivaalin läheisyyteen on arvostettava piirre. Jokaisesta tapahtumasta löytyy toki parannettavaa, mutta itse en osaa muotoilla tähän mitään oikeasti aiheellista.

– EJ

Kuvagalleria

Amorphis, Bad Religion, Blind Channel, Beast in Black, CMX, Cyhra, Defecto, Flat Earth, Fear of Domination, Hardcore Superstar, Michael Monroe, Mors Subita, Timo Rautiainen, Shiraz Lane, Stam1na, S-Tool, Tuohimaa.