Vuosien odotus palkittiin – Lamb of God, Kreator ja Municipal Waste Helsingissä

State of Unrest: Lamb of God, Kreator, Municipal Waste - Jäähalli, Black Box, Helsinki, 19.2.2023

20.02.2023

Teksti: Tami Hintikka, kuvat: Mikko Pylkkö

State of Unrest -nimellä kulkevan rundin oli määrä saapua pohjoisille perukoillemme jo keväällä 2020. Virusperäisten syitten takia homma lykkääntyi vaatimattomasti kolmella vuodella. Pääbändit Kreator ja Lamb of God ovat pysyneet samoina, mutta lämppärit ovat vuosien varrella vaihtuneet muutamaan otteeseen. Jo epäuskoiseksi muuttunut vuosien mittainen odotus palkittiin vihdoin, kun kolmen bändin nippu tuli laittamaan Helsingin Jäähallin mustaan laatikkoon liikettä.

Municipal Waste

Municipal Waste. Kuva: Mikko Pylkkö

Illan avannut Richmondin viisikko oli viihdyttävä. Hieman päälle puolen tunnin vetoon mahtui vauhtipala poikineen. ”Yhdyskuntajäte” veteli rennosti mutta tiukasti. Moshpit kiehui ensitahdeista lähtien, ja kiekkoareenalla vallitsi suorastaan klubimaisen intensiivinen tunnelma. Päälle parikymppinen Municipal Waste taitaa hyvin tehdyn retrorässin salat, ja hauskuus näyttää pysyneen matkassa läpi vuosien.

Alun perin 1980-luvun thrash- ja crossover-tekijöille kumartaneesta bändistä on kasvanut monen nuoremman polven rässärin esikuvayhtye. Eikä syyttä, sillä napakoiden riffien ja tarpeeksi lyhyeksi puristettujen hyökkäysten voima on melkoinen. Esimerkiksi Sadistic Magician, Breathe Grease tai vaikkapa You’re Cut Off lähtivät nätisti, ja kuhina permannolla oli tosiasia.

Myös vanhaa kunnon crowd surfingia nähtiin. Laulaja Tony Foresta pyysi, että Wave of Deathin aikana jengi keskittyisi vain surffailuun, ja näin myös tehtiin. Hauskaa toimintaa, joka tiivisti yleisön ja bändin välistä suhdetta entisestään. Municipal Waste oli loistava ja välitön retkue, jonka old school -henkinen juhlimismetalli maistui tutulta ja raikkaalta kuin kylmä olut.

Kreator

Kreator. Kuva: Mikko Pylkkö

Rakastan Kreatoria. Essenin thrash-legendat ovat tuttu näky ja vakiovieras Suomessa, mutta riennän silti aina innoissani keikalle, mikäli vain mahdollista. Niin tälläkin kertaa. Kreatoriahan tänne ennen kaikkea tultiin katsomaan. Tai siis minä tulin katsomaan. En nyt edes yritä leikkiä objektiivista. Soin itselleni luvan tiirailla Milleä ja kumppaneita paksujen faniokulaarien lävitse.

Olisiko sinulla hetki aikaa puhua Kreatorin settilistasta? Bändihän oli vastikään risteilemässä Karibian aalloilla 70000 Tons of Metalin merkeissä. Ukot vetivät siellä erikoissetin, jossa biisejä vain aikajaksolta 1985–1990. Olisko pikkasen maistunut. Kuolasin settilistaa lähes liikuttuneessa tilassa. Jospa siitä jotain paloja myös Helsingin-keikalle, ajattelin toiveikkaasti. Paskanmarjat.

Mietipä sitä, että Kreatorin 13 biisin State of Unrest -setissä kuultiin yhdeksän samaa tsibaletta kuin kuusi vuotta sitten The Circuksen keikalla. Luit oikein: yhdeksän. Enemy of God, Phantom Antichrist ja vaikkapa Hordes of Chaos ovat timanttisia 2000-luvun Kreator-anthemeita, mutta jotain rajaa nyt. Puhumattakaan Outcast-levyn (1997) vuodesta toiseen setissä roikkuvasta Phobia-turhakkeesta. Tähän kun lyödään vielä päälle tylsänlaiska Satan is Real tai joku 666 – World Divided, niin hiljaiseksi vetää.

Mille tuntuu olevan loistokkaassa kondiksessa. Terveellinen elämä näyttää tehneen hyvää. Koko bändi veti perusvarmalla otteella. Mitä nyt Ventorin tuplat hieman kompuroivat jossain kohtaa. Uusin jäsen, basisti Frédéric Leclercq on mies paikallaan, ja hän otti lavaa ja yleisöä hienosti haltuun. Kaikkiaan Kreatorin lavatoiminta on tasalaatuista, joskin ennalta arvattavaa.

Ei käy kieltäminen, etteikö Flag of Hate olisi soinut keikoilla tiuhaan, mutta aina se vaan toimii. Ja miksipä ei toimisi, loistava vanhan koulun rässirykäisy kun on. Sama pätee tsiljoonia kertoja veivattuun Pleasure to Killiin. Silti hieman kaihertaa, kun kyseessä on yhtye, jolla on tajuton valikoima täyden kympin biisejä, jotka jätetään vuodesta toiseen soittamatta. Ketä tämä palvelee? Kenties bändiä itseään, tiedä häntä.

Lamb of God

Lamb of God. Kuva: Mikko Pylkkö

Burn the Priest -nimisenä lähes 30 vuotta sitten aloittanut Lamb of God on nykymetallin isoja tekijöitä. Yleisö oli lämmitetty vastaanottavaiseksi, ja matalcoremainen rouhinta tuntui tarttuvan jengiin takiaisen lailla. Hienoa katsoa ja tunnustella paikoin lähes hurmioitunutta vastaanottoa. Itse lähdin keikkaan avoimin mielin. Lamb of God -fanipoikaa minusta ei saa tekemälläkään, enkä sellaista yritä esittääkään.

”Show me some sisu, vittu perkele!” Lamb-keula Randy Blythe osaa juuri tarpeeksi ja oikeansisältöistä suomea, että viesti menee perille. Dreadlockit heiluen hän liekitti loppuunmyytyä Black Boxia. Vaikka Lamb of God ei ole kunnon thrash metalia nähnytkään, ei se juuri riehuvien fanien käyttäytymisessä näkynyt. Pittiä ja yleisen tason riehumista oli näköpiirissä.

Syväanalyysia ei ole nyt tarjolla, mutta on helppo todeta, että itselleni etäiseksi jäävä yhtyekin voi saada jalkaa vipattamaan. Periksiantamaton ja antaumuksella vedetty metalli puhuttelee, vaikkei lavalla olisikaan lempibändini. Ja miten hienoa oli jälleen todistaa kunnon raskaan musiikin juhlaa, kun takana on vuosien odotus ja epävarmuus. Fanit monessa sukupolvessa saivat rahoilleen vastinetta ja tuhdin piristyksen lopputalven ankeuteen.