Etsi
Videosta vastaa Antti Kangasaho.
Metal Hammerin toimittajat listasivat vuoden kovimmat kuolometallilevyt.
Suomen ainoa naismasteroija Minerva Pappi on poissa.
Suomen-keikat aloittavat kolmikon Euroopan-kiertueen.
Crimson Gloryn keikkavideo osoittaa uuden kokoonpanon toimivuuden.
Ensi vuonna nelikymppisiään juhlivassa Acid Reignissä on kahden jäsenen mentävä aukko.
Impellitterin kieltäydyttyä pestiin tarttui Zakk Wylde.
Loudwire julkisti toimittajiensa vuosilistauksen.
Dark River järjestetään ensi kesänä ensimmäistä kertaa heinäkuun puolella.
Kuluneella viikolla menehtyneen viihdetaiteilijan muistoa kunnioitettiin viikonlopun keikalla.
Murheellisia uutisia maailmalta.
Kiske haluaisi ihmisten ottavan opikseen historiasta ja elämästä.
Dokumentti nyt tarjolla kokonaisuudessaan.
Video on kuvattu Nordic Gothic -debyytin julkkarijuhlissa.
Hevijätin hyväntekeväisyyskonsertin pääsee nyt katsomaan koko komeudessaan tallenteena.
Ennakkoliput on laskettu myös myyntiin.
Liput ovat jo myynnissä.
Levyllä on mukana myös muun muassa Slash ja Run DMC:n Darryl "DMC" McDaniels.
Well, what can I say?
Perkussionistin mukaan levy on lähetetty jo eteenpäin manageriportaalle.
Liput tulevat myyntiin 20.12.
Kappale löytyy keväällä julkaistulta täyspitkältä.
Mukana myös In Hearts Wake, Assemble The Chariots sekä Cabal.
Lipunmyynti on käynnissä Lippupisteessä.
Ruotsalaisjyrä konsertoi Jyväskylässä ja Helsingissä.