Etsi
Überkill ilmestyy lokakuussa.
Randy Blythe on suunnitellut maistattavansa puhelintaan räplääville faneilleen näiden omaa lääkettä.
Laulaja-kitaristin tytär on vahvistanut suru-uutisen.
Dave Mustaine ja kumppanit rykäisivät Liarin pitkästä aikaa.
Portal – The Gathering of Storms ilmestyy lokakuussa.
Kappale on neljäs single tulevalta debyyttialbumilta.
Hahto sanoo uuden levyn kappaleiden tarjonneen kokeneelle konkarillekin uusia haasteita.
Greyson Nekrutman pelasti tilanteen.
The Rings of Power -sarjan toinen kausi alkaa elokuun lopussa.
Hän on tehnyt sen taas.
Nokkamies analysoi bändikavereitaan.
Huikean kaunis livetaltiointi tarjolla.
Levy ilmestyy ensi kuussa.
Ei mennyt Finskillä kuten Strömsössä.
Hevi reissu -komedian jatko-osa tulee teattereihin syksyllä.
Hammerfall nähdään lauantaina Hellsinki Metal Festivalissa.
Yhtye järjestää albumin ennakkokuuntelutilaisuuden Helsingin Aleksanterin teatterissa 16. lokakuuta.
Kappale löytyy keväällä ilmestyneeltä ep:ltä.
Basistista tuli pimeyden prinssin sanoittaja olosuhteiden pakosta.
I Don't Know How We Got Here yhdistää tarinoita traagisista yhteiskunnallisista tapahtumista tarinaan hitaasti kuolevasta suhteesta.
Cooper on tehnyt presidenttikisasta pilaa aina Elected-hittisinglen julkaisusta saakka.
Kappaleen musiikkivideo esitetään ensimmäistä kertaa Hellsinki Metal Festivalissa.
Åkerfeldt sanoo harkinneensa asiaa, muttei lopulta lähtenyt mukaan.
Naamiobändin nimikkodebyytti täyttää tänä vuonna 25 vuotta.
Kappale on toinen single tulevalta pitkäsoitolta.