Etsi
Tom Morello pisti faneja ojennukseen somessa.
Kovaan joukkoon on Nightwish nostettu.
FInal Day on kolmas single tulevalta debyytiltä.
Carach Angren joutui perumaan terveyssyistä.
Quezada menehtyi sydänvaivoihin.
Raskasta progea louhiva kolmikko jatkaa singlejulkaisujensa sarjaa.
Kappale on varoittava kertomus siitä, miten jotkin ovet on paras pitää lukittuina.
Mitä tapahtuu kun laitetaan kaksi metallibändiä Turkista ja Irakin Kirkukista samaan iltaan soittamaan? No siitähän tulee Fest in Peace!
Dark River Festival on jo löytänyt korvaavan esiintyjän.
The Black Album tekee yhä kauppansa yli 30 vuotta ilmestymisensä jälkeen.
Yhtye vahvistaa työstävänsä uutta levyä.
Kappale löytyy yhtyeen viimeisimmältä How It Ends -pitkäsoitolta.
Tenacious D:n tulevaisuus on tällä hetkellä täysin auki.
Debyyttipitkäsoitto ilmestyy lokakuussa.
Under the Lake on peruja Polar Veil -albumin sessioista.
King soittaa kitarasoolon yhtyeen No Sleep Till Brooklyn -hitillä.
Lipunmyynti alkaa 17.7.
Kingin mukaan hän alkoi soittaa bassot Slayerin levyille jo joskus 1990-luvulla.
"Tyypit kuten Slash, jotka jakavat oman tarinansa ja kokemuksesta, saivat raittiuden näyttämään coolilta", sanoo Mark Morton.
Legendojen kohtaaminen tapahtui Kroatiassa.
Arctisin moderni metalli sisältää vaikutteita mm. rockista ja popista.
Yhtye kiertää tuoreen One and Only -pitkäsoittonsa tiimoilta.
Tankian on avoin sille, että yhtye jatkaisi ilman häntä, mutta sanoo samalla, ettei kukaan ole korvattavissa.
Draconian Darkness ilmestyy syyskuussa.