Nightwish julkaisi viime syyskuussa uuden Yesterwynde-pitkäsoiton. Julkaisun jälkeen yhtye on tiputellut tasaisin väliajoin virallisia sanoitusvideoita albumin kappaleille ja nyt julkaisuvuorossa on tyylikäs Pete Voutilaisen ohjaama ja animoima lyriikkavideo Sway-kappaleelle. Katso video tuosta alta.
”Levyllä ei ole stoorijatkumoa biisistä toiseen, mutta kaikki kappaleet liittyvät aikaan, muistoihin ja kuolevaisuuteen, optimismin ja positiivisuuden kautta. Voi sanoa, että se on myös ylistys ihmisyydelle ja ihmiskunnalle, niin paljon kuin sitä parjataankin. Niin paljon kuin ihminen on tehnyt pahaa ja tekee tällä hetkelläkin, on hirmu tärkeää muistaa, että ylivoimainen enemmistö maailman ihmisistä on kuitenkin hyviä”, Tuomas Holopainen avasi levyn teemoja Infernon Elli Muurikaiselle.
Nightwish on parhaillaan keikkatauolla, mutta Yesterwynden musiikkia pääsee kuulemaan Tampere Filharmonian esittämänä kolmessa Tampere-talolla järjestettävässä konsertissa elokuussa.