Etsi
Muun muassa Horna ja Sargeist lasketaan kyseenalaisten bändien joukkoon.
Videolla Tim Lambesis käyttäytyy uhkaavasti Dany Norrisia kohtaan, josta laulaja on hakemassa avioeroa.
Neljän päivän ennakkoliput ovat nyt myynissä.
Kyseessä on tulevan Hallava-albumin kolmas single.
Maarianhaminassa mekkaloidaan lähinnä blackin, deathin ja thrashin merkeissä.
Swallow the Sun sai Euroopan-kiertueelleen varsin mellevät lämmittelijät.
Northbound Train on samalla kumarrus bändin juurille.
Yhtye keikkailee loppuvuodesta Oulussa ja Rovaniemellä.
Suoratoistopalveluja kritisoiva rumpali sanoo Metallican olleen täysin oikeassa haastaessaan Napsterin aikoinaan oikeuteen.
Lauteet veteraaneille lämmittelee God Disease.
Porispere julkisti ensimmäiset esiintyjänsä.
Mielenkiintoista triviaa roppakaupalla.
Hokka tekee kunniaa teiniaikojen sankareilleen.
Lipunmyynti käynnistyy 29.11.
Lipunmyynti alkaa 27.11.
Mukana myös laulaja Galzi Kallion biisi biisiltä -kommentit.
Oodi mustalle kullalle.
Mitä aktuaalista...?
Caputo kertoo videolla lapsuudentraumojensa vaikuttaneen sukupuolidysforian syntyyn.
Yhtyettä ylistetään vuolain sanoin erityisesti intensiivisten live-esiintymistensä ansiosta.
Shokkirokkarin uusin albumi on ulkona.
Bändi on myös aktivoitunut sävellysrintamalla.
Belgialaisryhmä saa tukea kotimaisista löylyttäjistä.
"Olemme edelleen täällä, edelleen vihaisia, ja meillä on edelleen paljon sanottavaa."
Se alkuperäinen Batushka, siis.