Toinen albuminne II: Morphosis on ulkona. Millainen levyn syntyprosessi oli Below-esikoiseenne (2013) verrattuna?
– Sävellyksellisesti hyvin samankaltainen. Aluksi jo vuodesta 2007 mukana seuranneet ideat liittyivät uusiin. Raakileet muotoutuivat levyn kappalelistaukseksi ja sitä kautta erillisiksi teemoiksi ja lopulta tunnistettaviksi kappaleiksi, kitaristi Cruciatus muistelee.
– Suurin ero esikoiseen verrattuna on, että kokoonpanomme on kasvanut duosta [Cruciatus ja laulaja Necrophilos] livekokoonpanostamme tuttuun viisihenkiseen formuun [J. Noisehunter bassossa, St. Belial rytmikitarassa ja J. Poussu rummuissa]. Tämä pakotti meidät treenaamaan enemmän ja valmistautumaan studioon aiempaa paremmin, koska ideoita ei voinut jättää yhtä paljon improvisoinnin varaan kuin tuotoksilla, joilla soitin kaiken itse.
Mitä voit kertoa Morphosisin teksteistä?
– Morphosis ei ole varsinainen konseptialbumi, mutta kappaleet muodostavat selkeän kaaren. Kuten nimi kertoo, levyssä on kyse muodonmuutosprosessista, joka liittyy kuolemaan, olemassaoloon ja sen ihmismielen tavoittamattomissa oleviin puoliin.
– Kappaleet ovat lähestymistavoiltaan erilaisia. Black Miasma -avaus omaa keskiaikaisen, jopa ”ranskalaisen” otteen aiheeseen ruttoisine Hammer-kauhuaspekteineen. Hosting Yellow Fungi katsoo kuolemaa ihmiskehon hajoamisvaiheessa. Cleansing of the Air käsittelee minuuden päättymistä. Levyn b-puoli vie kuulijan lähemmäs tuonpuoleista ja selittämätöntä, ja sanoituksissa on viitteitä jopa tiibetiläiseen Kuoleman kirjaan, Bardo Thodoliin.
Koetko, että bändinne on saanut ansaitsemaansa näkyvyyttä, vai onko underground-linjaa vedetty ihan tarkoituksellakin?
– Underground on henkinen kotini ja ainoa tuntemani tie. Tarkoitus ei ole pitää lyhtyä tietoisesti vakan alla, vaan annamme fanaatikkojen tulla luoksemme sen sijaan, että tuputtaisimme musiikkiamme kaikille.
– Undergroundin mittareilla alamme olla jo kohtalaisen tunnettu bändi, ja uskon Morphosisin tuovan uudenlaista kuulijakuntaa kohentuneen tuotannon ja aiempaa tiukemman kokonaisuuden ansiosta. Ulkomaankeikkoja olisi hienoa päästä soittamaan enemmän, jos nyt pitää joku ”rokkitähtiunelma” keksiä, hah hah.
Lanternin musiikista voi löytää monia eri vaikuttajia. Mitä nimiä lukisit samaan kerhoon kanssanne?
– Vaikutteeni vaihtelevat 80- ja 90-lukujen death-, black- ja thrash metalista vanhaan heavyyn ja progressiiviseen/psykedeeliseen rockiin. Avain piilee siinä, etten rajoita näkemyksiäni tai tekemisiäni hirveästi, mikä tekee musiikistani vaikeasti kategorisoitavaa.
– Jotkut vertaavat meitä esimerkiksi Treblinkaan ja vanhaan Tiamatiin, mikä on ihan hyvä haku. Monipuolisuutemme vuoksi sopeudumme jos jonkinlaiseen porukkaan, mutta nykyhetken hengenheimolaisista voisin mainita Vanhelgdin ja Temiston.
Lantern on ollut kasassa kymmenen vuotta. Onko yhtyeen kehityskulku ollut sellainen kuin odotitte?
– Oikealla polulla ollaan. Koimme olevamme musiikillisessa lakipisteessämme Below’n aikaan, mutta nyt onnistuimme nostamaan rimaa entisestään. Aika näyttää, mitä uusi levy tuo tullessaan.
– Uskon, että kehitys on vielä mahdollista. Paineet seuraavalle tuotokselle alkavat olla melko suuret, mutta pyrkimys itsensä ylittämiseen on meille elinehto.
Juttu on julkaistu Infernon numerossa 3/2017.