“Aadolf ja demot” sekä kuukauden demobändin haastattelu löytyvät Infernosta 1/2016.
Assemble the Chariots: World Architechts – Facebook
Helsinkiläinen Assemble the Chariots jatkaa jyhkeän sinfonista julistustaan. Bändi ei käytä juurikaan uusia elementtejä, mutta saa aggressiivisen kauhumetallinsa kuulostamaan niin äärimmäiseltä, että se vangitsee kuulijan välittömästi. Tietokoneentarkka soitto jokaisella osa-alueella, maksimaalinen syntetisaattorimaalailu, tarrautuvat melodiat ja puhdas laulullinen raivo ovat tässä paketissa niin vakuuttavasti symbioosissa, että voisi melkein puhua uniikista tapauksesta. Kaikkea mahdollista tuntuu tulevan päin pläsiä välillä jo liikaakin, mutta ehkä se on sallittua näin vahvoissa ja poikkeuksellisissa sfääreissä. Tämä se on extremeä metallia jos jokin.
Sotahuuto: Pahoinvointivaltio – kotisivut
Sotahuuto on porilainen metallin ja hardcoren ristisiitos, joka ammentaa sanomansa kristityn näkökulmasta. Bändi soundaa raskaalte kuin lyijyleka ja osaa todellakin soittonsa vallan tappavaan malliin. Sopivan punk ote on säilytetty, vaikka bändin sävyt ovatkin melkoisen modernit ja varsinkin alavireiset kitarat ihastuttavan muhevat. Parhaiten bändi toimii korkeilla kierroksilla mutta säilyttää vääntönsä kunnioitettavan hyvin hitaammissakin rouhinnoissa. Erittäin vakuuttavaa ja musiikkinsa puolesta huomattavasti synkempää menoa kuin valtaosalla ”vastakkaista sanomaa” julistavista orkestereista.
Kaiser: Kaiser – Facebook
Kaiser on helsinkiläistrion näkemys stonerista. Eikä huono näkemys lainkaan. Ryhmä on saanut muun muassa Black Sabbath, Kyuss ja Electric Wizard esikuvinaan aikaan voimakkailla fiiliksillä varustetun viiden biisin pläjäyksen. Bändin riffimaailma on simppeliä jöötiä, niin kuin kuuluukin, mutta biisikavalkadi on kokonaisuutena hämmästyttävän hengittävä ja
aivotoimintaa stimuloiva. Tätä auttaa varmasti myös kitaristi-laulaja Otun mukavan monipuolinen ja sopivan ozzymainen tulkinta. Myös kitarakuvioista löytyy ajoittain piristäviä mausteita, ja bändin pörisevä äänimaailmakin on konseptiin täydellinen osatekijä. Kaiser on mainio esimerkki siitä, että vähän voi toisinaan olla paljon.
Retaliatory Measures: Levels – Facebook
Porilaiset pistävät marssiin nyt sellaisen tahdin, että hengästyttää. Aiemminkin death- ja thrash metalin välimaastossa seilailevalla ryöpytyksellään selvää jälkeä tehnyt rykmentti paiskoo kuudella biisillään menemään niin raivokkaasti ja tarkasti, että harvemmin on moista näillä leveyspiireillä kuultu. Biisien pohja lepää tarkan kitaroinnin ja rouheiden riffien päällä, eikä melodioita viljellä edelleenkään mitenkään liialti, hyvällä maulla lähinnä. Torture Killerissäkin karjuva Pessi Haltsonen ei jakele mikrofonin varressa isompia sävyjä vaan antaa palaa armotta – multakurkku sopiikin kolkkoon ja armottomaan ulosantiin. Pelottavan taitavaa puuhastelua, jonka kanssa uhkaa tulla jo se kuuluisa riffiähky. Tästäkin huolimatta tuote jättää leuat lupaavasti auki.
Purified: Vestiges – Facebook
Ristiinalainen Purified on tainnut keikkua palstamme kärkipäässä aiemminkin. Bändi ei ole liiemmin konseptiaan korjaillut, eli turboahdettu sekasotku käsittää metalcoretyylistä meuhkaamista, selkeitä melodisia ruotsivivahteita ja melkoisen määrän kiukkua. Myös synteettisille soittimille vaikuttaisi tällä kertaa annetun enemmän tilaa. Tämä ratkaisu kuulostaa aluksi hiukan päälleliimatulta, mutta toisaalta, miksipä ei? Myös laulupuolella lennätellään nielurisoja, jos mahdollista, vieläkin hurjemmin kuin edellisillä kierroksilla. Neljän biisin kappalevalikoimassa tapahtuu paljon, mutta kokonaisuus pysyy
riffisinkoilusta huolimatta hienosti kasassa, kiitos taitavien soittajien ja taitojen rajoissa pysyttelemisen.
Kanto Arboretum: The Prosperous Post-Apocalyptic World – kotisivut
Kanto Arboretumin yhden miehen aggressio jatkuu, tällä kertaa enemmän perinteiseen black metaliin suuntautuen. Ulosanti on selkiytynyt, ja musiikista saa jo huomattavasti paremmin selkoa kuin bändin logosta. Liian kiillotettuun tulokseen ei onneksi ole päädytty, rosoakin löytyy sopivasti. Sekä suomeksi että englanniksi lauletut biisit jättävät sekavan kuvan, ja kotimainen kielemme sopi aiemmallakin kohtaamisella paremmin kuvioon. Sävellyspuolella löytyy kaikkea, mitä lajilta voi vaatia, ja kyllähän kyyti on varsin hyistä kautta linjan. Kylmänkaunis raastaminen ei juuri uusia näkökulmia tarjoa, mutta sävellykset ovat onnistuneita ja kokonaisuus selkeän hallittu.
Torchia: Ending Beginning – Facebook
Tamperelainen Torchia on saanut hiottua kakkostuotokselleen ilmaisuaan selkeästi parempaan suuntaan. Ending Beginning on raaempi, monipuolisempi ja vieläpä huomattavasti parempaan tuotantoon panostava kokonaisuus melodista thrashiä death metal -maustein. Bändin soittokin on kehittynyt jo varsin tiukkaan kuosiin, ja kyvyt riittävät hienosti siihen mitä yritetään. Punaista lankaa ei totta puhuen ole vieläkään saatu kuoputettua aivan riittävän selkeästi esiin, vaikka makoisia aineksia löytyy yllin kyllin. Kolmen biisin esityksestä ei jää vielä mieleen kuin tasokas jälki, raivokas ärjylaulanta ja nippu kelvollisen kipakoita riffejä. Itsevarma toimitus, joskaan ei kovin tarttuva sellainen.
Dead End Scene: Dance on Broken Glass – Facebook
Helsinkiläinen Dead End Scene soittaa tehokkaanpuoleista ja melko perinteisen makuista metalcorea. Biiseissä on runsaasti tarttumapintaa ja riffipuolella sopivasti äkäisyyttä. Bändin rullaava soitto on taitavaa ja ammattimaista, joten henkseleitä voi paukutella useammastakin syystä. Miken vahva ja tumma ääni on valtaosa bändin soundista, ja miehen melodista säröääntä kuunteleekin mielellään. Vaikka biisimateriaali on kutakuinkin täydellistä, enemmänkin voisi sykähdyttää. Muutamallakin kuuntelulla jää tuntuma, että vasta kolmen biisin mittaisen esityksen päätösnumero Watch Me Fall sytyttää bändin todelliseen voimansa tuntoon.
Nightmare Enemy: Four Years of Silence – Facebook
Perinteisen heavy metalin kentillä ratsastavan Nightmare Enemyn musiikki kierrättää hyväksi koettua tehokkaasti. Vuonna 2009 perustetun viisikon voimaheavyyn kiinnittyvät peruspalikat ovat kohdillaan, soitto kulkee ja soundi on sitä itseään. Myös soitonriemu kuuluu esityksessä: bändi on helppo kuvitella lavalle torrakot tanassa ja hymy suupielessään. Ainekset ovat koossa, mutta turhankin kuluneina, mikä ei ole ihme. Genre huomioiden pitää tehdä aika paljon säväyttääkseen kuulijaa aidosti. Riffi- ja melodiapäätä bändiltä silti löytyy, mistä parhaana esimerkkinä viiden biisin esityksestä keskimmäinen, upea kliseekimppu Gone (With the Wind). Biisillä olisi päässyt takuuvarmasti MTV:n voimasoittoon 90-luvulla – ainakin, jos videossa olisi ollut pitkiä katseita ja kyynelehtimistä.
Forte Ruin: EP – Facebook
Lahtelainen Forte Ruin pistää debyytillään valmista kamaa. Melodioissa rypevä ja mietitty tavara on läpeensä tyylipuhdasta tämän ajan huipputuotetta ja kestää kyllä tarkastelun. Viimeisen päälle puleeratussa konseptissa ei häiritse kuin se, että kaikki tämä on tehty jo sataan kertaan, vaikka sama tehdäänkin nyt huomattavan upeasti. Omaa ilmettä ei löydy, vaikka biisit ovat onnistuneita ja kaikki pelaa groovaavaa soittoa sekä tuotantoa myöten viimeisen päälle. Hyviä riffejä ja hittikertosäettä piisaa joka lähtöön, ja biisitrion päätösnumerona uljastelevan Enter the Masqueraden kertosäkeestä en osaa asiaan kohtuullisen hyvin perehtyneenäkään enää sanoa, soittaako tässä Soilwork vai ei.
Corpse Machine: Depths of the Abyss – Facebook
No nythän on nimetty komeasti sekä bändi että demo. Corpse Machine on palstan vieraileva tähti, aivan Yhdysvaltojen Michinganista asti. Trion death metal ottaa estottomasti vaikutteita norjasävytteisesti black metalista. Voisipa jopa sanoa tuon mustuuden olevan melko lailla pääosassa. Nuorten miesten esitys on vihainen, joskaan ei kovin tasapainoinen tai toteutukseltaan tasokas. Tämähän parisen vuotta vanhalle bändille toki sallitaan. Myös vanha Death pilkistelee ajoittain biisiratkaisuissa. Tätä en sinänsä ihmettele, vilahteleehan miekkosten päällä kuvissakin Deathin ja Emperorin paitoja, mistä iso plussa. Plussaa myös promopaketin mukana saapuneesta ylpeästä Corpse Machine -paidasta, joka sopii myös päälle.
Apocalypse Cult: Ostrobothnian Witch Trials MMXIV – Facebook
Nyt pitää kääntää aivot hiukan hitaammalle. Apocalypse Cultin doom metalissa ei tapahdu paljoa, eikä toki lajityyppi huomioiden pitäisikään. Neljä biisiä ja himpun alle neljäkymmentä minuuttia tarjoavat epämääräistä koneen käynnistelyä, ja välillähän se toki ihan lupaavasti jo yskähteleekin. Bändi saa ajoittain – kuten julmetussa päätösbiisissä For the Emperorissa – aikaan aavemaisia tunnelmia, mutta niukan eläväisyyden ohella myös suoranainen väärinlaulaminen alkaa väkisinkin pakottaa sormea stop-nappulan suuntaan. Tuotos sisältää mittavia visioita, joiden perusteelliseen analysointiin vaaditaan ilmeisen mittavaa kärsivällisyyttä. Nyt sitä ei löydy yhtään.
Times: Crossroads Fight Time – Facebook
Times tulee Helsingistä ja soittaa melodista metallia. Laajalta alueelta napsitut tyylisuuntaukset sulautuvat bändin hyppysissä kaunisnuottiseksi, hiukan powervaikutteiseksi kohkaukseksi. Sen verran monipuoliseksi meno äityy, että bändi onnistuu kuulostamaan samassa biisissä AOR:ltä ja Dimmu Borgirilta. Mielenkiintoista menoa, jonka levyn tuotanto pilaa melko tehokkaasti. Kosketinsoittimet on hieno asia, mutta tällä kertaa ne on tuupattu aivan turhan pintaan. Soundimaailma jää muutenkin liian muhjuiseksi ja ohueksi. Soittotaitoa kyllä löytyy ja mikä tärkeintä, laulaja Taneli Teelahti kuulostaa puhtaalla ja kuulaalla ääntelyllään mainiolta. Raikkaista ideoista plussaa, toteutuksesta miinusta.
Napalm Ted: Swallow – Facebook
Hauskankuuloinen Napalm Ted on nimestään huolimatta vakavalla pohjalla. Samankuuloisella nimellä varustettu brittibändi lienee hyvä verrokki, eli perkeleen raskaalla ja päällekäyvällä hardcorellahan tässä valloitetaan kuulijan sielua. Kapea-alaiseen riffivalikoimaan haluaisi selkeästi enemmän täkyä, nyt orkesterin möyhöilystä ei tuppaa jäämään mieleen juuri mitään. Bändin soitto- ja iskukyky on sen sijaan varsin hyvällä tolalla, ja nyt kaivataankin vain ytimekkäämpiä biisejä ja vielä kovempaa raivoa, jonka todellakin olisi syytä välittyä tässä sarjassa tärykalvoihin asti. Bändi on vasta kuluvan vuoden keväällä perustettu, joten toivoa on.
Jälkiabortti: Sirit Rigor Mortis – Facebook
Kuopiolaisen Jälkiabortin unohtaminen on mahdotonta. Kieli poskessa (ja ties missä muuallakin) väännettyjen sanoitusten ja hardcoren seksikäs symbioosi on taas vauhdissa soiden nyt ehkä vähän metallisemmin. Raskaimmillaan bändi on kyllä vakuuttava ja pienestä tuhnuisuudestaan huolimatta varsin modernin ja osaavan kuuloinen. Parin kierroksen jälkeen ongelmaksi muotoutuvat aika kuluneilta kuulostavat tarinat ryyppäämisestä, silikonitisseistä, runkkaamisesta ja muistakin aina ajankohtaisista aiheista. Mieleen alkaa tulla Panteraa leikkivä Klamydia, joskin paskemmilla sanoituksilla, joita ei ole yritettykään sovittaa musiikkiin. Naurattaahan tuo hetkisen, mutta mitäs sitten?
Vonülfsrëich: Spell of Thunder – Bandcamp
Tässähän pitää laittaa ihan soitinta kovemmalle, ja soihan siellä piru vie jokin. Vonülfsrëichin black metal on rajua raastoa varsin alkukantaisissa merkeissä. Bändin riffeistä ja raakkunasta löytyy alkuvoimaa, ja bändin raastaminen pääsee oikeuksiinsa etenkin thrashnopeuksiin noustessa. Soundipuoli ja toteutus yleensäkin pilaavat kuitenkin tunnelman. Mukavan rupisista kielisoittimista ja asenteesta huolimatta näin ohuenkuuloista haparointia ei voi ottaa järin vakavasti, varsinkaan jos nuottivalintojen suhteenkaan ei edetä lähellekään mestariteosten tasoa. Aitoa menoa kuitenkin, eipä siinä.