Parin vuoden julkaisutauon jälkeen markkinoille palaava Carnalation on tarkistanut linjaansa. Suoraviivainen takominen on saanut vaihtelevia piirteitä, ja bändi kuulostaa paremmalta kuin koskaan.
Uuden Ghosts-ep:n biisit ovat huomattavasti monipuolisempia ja keskimäärin puolet pidempiä kuin Deathmask-esikoisellanne (2012). Kyllästyitte ilmeisesti pelkkään suoraviivaiseen paahtamiseen?
– Kyllä siinä tietty mitta tuli täyteen. Haluttiin tehdä jotain kunnianhimoisempaa ja kokeilla, mitä muuta tällä bändillä saa aikaiseksi. Toki me haluttiin säilyttää grindit ja blastit, mutta nyt ei mietitty kertaakaan biisejä tehdessä, että niiden läsnäolo on välttämätöntä. Jopa puhtaasta laulusta puhuttiin, että jos sille löytyy paikka, voidaan surutta kokeilla myös sitä, laulaja Jonne Soidinaho kertoo.
Uranne lähti käyntiin todella nopeasti, mutta viimeisen parin vuoden aikana bändi on edennyt hieman rauhallisemmin. Onko jarruja lyöty lukkoon ihan tarkoituksella?
– Tuli olo jossain vaiheessa vuotta 2012, että I Am Godin ja muiden grindbiisien hinkkaaminen alkaa tulla korvista ja on pakko pitää vähän taukoa. Oli kuitenkin selvää, että seuraava julkaisu tehdään, kun siltä tuntuu ja ajatukset hieman kypsyvät.
– Tauko venyi hieman pidemmäksi, kun osa bändin jätkistä oli valmistunut, muuttanut uusille paikkakunnille ja saanut perheenlisäystä. Tauon jälkeen oli mahtavaa palata bändikämpälle, kun huomasi, että kaikki ovat taas uutta intoa täynnä. Puhuttiin, että ep on hyvä startti. Pystytään näyttämään ihmisille, että täältä tullaan taas ja kovaa!
Ep:n nimi on Ghosts. Minkälaisista aaveista on kyse?
– Ep on teemallinen kokonaisuus, jossa lauletaan sekä päänsisäisistä että yhteiskunnallisista haamuista. Jokainen kappale on oma haamunsa. Esimerkiksi videobiisi Against the Burning Skies on Jekyll & Hyde -homma, joka kertoo tarinan ihmisen pimeästä puolesta. Muita haamuja en paljasta – jokainen ottakoon itse selvän, mistä siellä meuhkataan.
Haastattelu julkaistu Infernossa 6/2015.