Anette Olzon julkaisee toisen sooloalbuminsa, biisinäyte kuunneltavissa – ”Halusin levystä edellistä raskaamman”

Olzon sanoo hakeneensa inspiraatiota muun muassa Dimmu Borgirilta ja In Flamesilta.

22.06.2021

Entinen Nightwish-solisti, nykyään The Dark Elementissä laulava Anette Olzon julkaisee syksyllä jatkoa vuoden 2014 soolodebyytilleen. Strong näkee päivänvalon 10. syyskuuta ja sen julkaisee Frontiers. Biisit on kirjoitettu yhdessä kitaristi-tuottaja Magnus Karlssonin kanssa, joka teki kappaleet myös Olzonin ja Russell Allenin yhteisprojektin levylle.

”Elämme kaoottisessa maailmassa pandemioiden, hullujen poliitikkojen, väkivallan sekä sosiaalisessa mediassa huonosti käyttäytyvien ja pahaa oloaan toisten niskaan purkavien ihmisten keskellä ja se toimii levyn sanoitusten pohjana. Musiikillisesti halusin levystä edellistä raskaamman, mutta silti vahvojen melodioiden täyttämän. Ammensin inspiraatiota esimerkiksi Dimmu Borgirin ja In Flamesin kaltaisista bändeistä”, Olzon kuvailee.

Ensimmäisenä näytteenä Strong-levyltä on julkaistu kappale Parasite. Kappaleen videon voit katsoa tuosta alta.

”Se kertoo niistä ihmisistä, jotka hajottavat maailmaa valheillaan, juonittelullaan, ahneudellaan ja vihallaan. Ihmisistä, jotka piilottavat tarkoitusperänsä uskottavan fasadin taakse.”

Lisää luettavaa