Iron Maiden -solisti Bruce Dickinsonilta löydettiin kasvain nielusta vuonna 2015. Syöpä saatiin hoidettua ilman, että se vaikutti Dickinsonin laulamiseen, mutta tämä oli kuitenkin varautunut siihen, että hoidoilla saattaa olla negatiivinen vaikutus.
”Olin sinut sen kanssa, etten ehkä pysty enää laulamaan. Ainakaan samaan tapaan kuin ennen. Hyväksyin sen mahdollisuuden, koska siihen olisi ollut fyysinen syy, jolle ei voi mitään”, Dickinson sanoo tuoreessa The Charismatic Voicen pitkässä haastattelussa.
”Jos joku asia muuttuu pysyvästi, se täytyy opetella tekemään eri tavalla. Silloin pysähdyin miettimään: ’Mitä minä oikeastaan teen elämässäni?’ Olenko vain äänigeneraattori? Vai kerronko tarinoita? Ymmärsin, että mitä ikinä tapahtuukin, pystyn yhä kertomaan tarinoita.”
”Jokaisella on ääni ja jokainen pystyy laulamaan. Sanon niin aina kaikille, jotka tulevat sanomaan, etteivät he pysty laulamaan. Et ehkä pysty laulamaan kuin minä, mutta kun kerrot tarinasi omalla äänelläsi, se on uniikkia eikä kukaan muu pysty kertomaan tarinaasi samalla tavalla.”
”Olin kehittänyt oman tapani, jolla kertoa tarinoita. Jos en enää kykenisi siihen, kehittäisin vain uuden tyylin kertoakseni tarinoita. Joten katsotaan siis, mitä tapahtuu.”
Lue myös: Iron Maidenin Bruce Dickinson sanoo pitävänsä äänensä kunnossa harvinaisen yksinkertaisella tavalla
Lue myös: ”En saa vittu henkeä!” – Bruce Dickinson lateli yleisölle täyslaidallisen keikallaan viikonloppuna