”Demoni olemme me itse” – haastattelussa Mayhem

Voi tuntua liioittelulta, kun Attila Csihar messuaa Mayhemin syttyneen ilmiliekkeihin De Mysteriis Dom Sathanas -klassikkoa juhlistaneiden kiertueiden kipinästä. Daemon-albumin soidessa kaikki epäilykset väistyvät nopeasti, sillä uutuus osoittautuu Mayhemin verevimmäksi luomukseksi vuosikymmeniin.

Attila Gábor Csiharin noustessa lavalle Mayhemin kanssa 48-vuotiaan unkarilaislaulajan sisimmästä vapautuu arvaamaton olento, jonka eleissä ei ole pahimmillaan mitään inhimillistä.

Lavan ulkopuolella, Skypen välityksellä keskustellessamme, Attila paljastuu rauhalliseksi ja analyyttiseksi mieheksi, jolla on selvästi kaksi täysin eri puolta. Hän tiedostaa tämän kaksijakoisuuden itsekin.

Laulaja kokee olevansa eräänlainen omien tekemistensä ulkopuolinen tulkitsija ja sanoo ymmärtävänsä omia luomuksiaan vasta paljon niiden valmistumisen jälkeen, sitten kun on irtaantunut niistä tarpeeksi.

Aluksi keskustelu käykin kohti Mayhemin edellistä Esoteric Warfare -albumia, jonka julkaisusta on kulunut nyt viisi vuotta.

– Esoteric Warfare oli aika yksilöllinen ja erilainen kokemus. Jotkut sanoivat, ettei se kuulostanut Mayhemiltä laisinkaan, mutta minun vastakysymykseni heille on: Miltä Mayhem kuulostaa? Attila kysyy.

– Niin, ei ole olemassa sellaista asiaa kuin ”Mayhemin soundi”. Kaikki albumimme ovat olleet toisiinsa verrattuna todella erilaisia, ja olen aina ajatellut ennemmin niin, että Mayhem on eräänlainen esoteerinen mielentila. Se ei ole riippuvainen soittajasta, säveltäjistä tai edes genrestä. Albumimme peilaavat alitajuntaamme.

Mayhem on ollut verkkainen albumijulkaisija. Bändi on tehnyt paljon kiertueita ja kärsinyt muutoksista kokoonpanossaan, mutta samalla tahti on ollut todella harkittu.

– Emme usko siihen, että ainakaan tällaista musiikkia tulisi tuottaa jonkinlaisella liukuhihnalla kiertueiden takaamiseksi, Attila sanoo.

– Mayhemin on annettava tapahtua juuri sellaisella tahdilla kuin sen kuuluu. Voisimme kopioida vaikkapa joka vuosi levyllisen suoraviivaista vanhan liiton black metalia, mutta edustaisiko se meitä ja Mayhemiä tässä ja nyt? Tuskin. Se olisi itselleen valehtelemista ja jonkinlaisten onttojen kulissien ylläpitämistä.

– Tiedän, että Ordo ad Chaon ja Esoteric Warfaren välillä vierähti seitsemän vuotta, ja olisimme voineet edetä tuolloin paljon nopeammin, siitäkin huolimatta, että kanssamme 13 vuotta soittanut Blasphemer [Rune Eriksen, kitara] jätti yhtyeen. Otimme kuitenkin aikamme ja muodostimme uuden mielikuvan Mayhemistä.

– Sama tapahtui Esotericin jälkeen. Kiersimme sen kanssa laajasti, ja siihen yhdistyi Mayhemin 30-vuotista taivalta juhlistanut kiertue. Se taas mutatoitui huomaamattamme De Mysteriis Dom Sathanas -albumiin keskittyneeseen kiertueeseen, jonka tekeminen tuntui juuri silloin oikealta ensimmäistä kertaa koskaan.

Attila kertoo, että vuonna 1994 julkaistu De Mysteriis Dom Sathanas on sen luokan klassikko, että siihen keskittyvää kiertuetta on toivottu vuosikausia. Kiertuetta ei kuitenkaan haluttu tehdä vääristä syistä.

– Tietysti ajatus oli pyörinyt mielissämme jo pitkään, mutta se ei tuntunut luonnolliselta. Ajattelimme aina vähän liiankin hanakasti, että haluamme keskittyä tähän hetkeen emmekä juuttua tuumaakaan menneeseen.

– Kun uusi kokoonpanomme, johon ovat kuuluneet Blasphemerin lähdön jälkeen kitaristit Teloch ja Ghul, alkoi tuntua vakaimmalta kokonaisuudeltamme aikoihin, aloimme harkita asiaa uudelleen. Ymmärsimme, että Mayhemin jäsenet tulevat hyvin erilaisista lähtökohdista, mutta Mysteriis kietoo meidän kaikkien historiat yhteen.

– Saimme sattumalta yhteydenoton albumin soittamiseen liittyen ja ymmärsin heti, että asian on tapahduttava nyt tai se ei tapahdu koskaan. Oli hyvä, että tartuimme tilaisuuteen, sillä esimerkiksi [tänä vuonna ilmestyneen] Lords of Chaos -elokuvan jälkeen se olisi tuntunut jälleen falskilta ratkaisulta.

Mayhem vuonna 1990.

Klassikko, jonka hintana oli kuolema

De Mysteriis Dom Sathanas on yksi 1990-luvun norjalaisen black metalin aaltoa eniten leimainneista teoksista ja ylivoimaisesti palvotuin Mayhem-albumi. Sitä juhlistaneen kiertueen suosio ei ollut yllätys, mutta Attila myöntää hämmentyneensä siitä, miten valtaisa merkitys levyllä on jopa sukupolvien ylitse.

– Tiesin aina, että Mysteriis on ajaton albumi. Tiesin sen jo vuonna 1994, kun se julkaistiin. Ajatus vahvistui kiertueillamme, kun ymmärsin albumin sanoitusten olevan tätä päivää vielä enemmän kuin 25 vuotta sitten. Mysteriis peilaa ihmiskunnan tämänhetkistä sairautta monista kulmista, täysin peittelemättä.

– Keikoille ei ilmaantunut vain väkeä, jotka ovat kuunnelleet meitä 90-luvulta asti. Mukana oli lukemattomia nuoria, jopa teini-ikäisiä, jotka ovat syntyneet lähes vuosikymmen albumin ilmestymisen jälkeen. Monet tulivat hehkuttamaan, kuinka paljon albumi on muuttanut heidän elämäänsä ja musiikkimakuaan. Meille kerrottiin, että Mysteriis on niin riivattu albumi, ettei se voi olla ihmisten luoma.

– En voinut väittää vastaan. Kun kuulin ensimmäisiä Mysteriis-demoja vuonna 1992, huomasin heti, ettei kukaan ole tehnyt koskaan mitään vastaavaa. Se albumi oli syntyessään aikaansa edellä, ja se on sitä tänäkin päivänä. Mysteriis on albumi, jonka maanisuus on peräisin jostain ihan muualta kuin tavallisista musiikin alkulähteistä.

Hetken hiljaisuuden jälkeen Attila vetää naureskellen henkeä ja kertoo, että herääminen albumin ikään ja ikoniseen asemaan pisti asioita toden teolla perspektiiviin.

– Tajusin, että albumi on pian 25 vuotta vanha. Aloin miettiä, mitkä albumit olivat sen ikäisiä, kun Mysteriis julkaistiin. Se oli aika hämmentävä hetki, Attila hymähtelee.

– Mysteriis merkitsee monelle samaa kuin Deep Purplen, Jimi Hendrixin, Black Sabbathin ja Led Zeppelinin 60–70-luvun taitteessa ilmestyneet albumit meille nuoruudessamme. Lienee sanomattakin selvää, ettei oman albuminsa voi mitenkään käsittää olevan nyt samanlaisessa asemassa!

Kuten historia kertoo, De Mysteriis Dom Sathanasin syntymä maksettiin myös verellä ja ihmishengellä, tai kuten Attila asian muotoilee: ”Mysteriisin ympärillä oli paljon kärsimystä ja kuolemaa, joka ei ollut sen arvoista.”

Osa albumin ympärille rakennetuista tarinoista on urbaaneja legendoja, mutta tosiasia on, että yhtyeen silloinen basisti, Burzum-luotsi Varg Vikernes surmasi Euronymousina tunnetun kitaristin Øystein Aarsethin ennen ikonisen black metal -klassikon julkaisua.

Osasitko aistia näin tulenarkoja kemioita Mayhemin sisällä liittyessäsi joukkoon?

– Olin ollut tekemisissä Euronymousin kanssa jo pari vuotta ennen kuin minut kutsuttiin Mayhemin laulajaksi Deadin riistettyä hengen itseltään. Euronymous tunsi minut hyvin myös Tormentor-bändini kautta, Attila muistelee.

– Kun tutustuin Mayhemin silloisiin jäseniin, se oli kuin mikä tahansa ryhmä parikymppisiä norjalaisia nuoria – totta kai sillä erotuksella, että he sattuivat olevan kiinnostuneita tietynlaisesta filosofiasta, mytologiasta ja muista piirteistä, joita juuri kukaan noihin aikoihin ei edes kutsunut black metaliksi.

– Minulle tuo joukko näyttäytyi älykkäinä ja oppineina nuorina muusikoina, joilla oli kirkas visio tekemisistään ja joita ajoi eteenpäin jonkinlainen täysin määrittelemätön pimeä voima, jota he tuntuivat kanavoivan musiikkiinsa.

– Aistin Vargin ja Euronymousin välillä pientä jännitettä, mutta se ei ollut mitään sellaista, jonka olisin uskonut päättyvän minkäänlaiseen veritekoon. Kun surma lopulta tapahtui, olin siitä aivan yhtä shokissa kuin muutkin. Tunsin valtavaa turhautumista, surua ja raivoa, kun olin menettänyt ystäväni täysin järjenvastaisessa tapahtumassa.

Attila muistuttaa, että tapahtunut sai ympärilleen vääränlaista mediajulkisuutta.

– Nuoret ihmiset tappavat toisiaan järjettömistä syistä tänäkin päivänä, koska maailmamme on niin vääntynyt ja sairas, eikä moni saa mitään apua ongelmiinsa edes halutessaan. Vaikka tapahtunut avasi monien silmiä, se myös sulki yhtä monia. Monet pitivät surmaa yksittäisenä sairaana tapahtumana, ja he ovat jatkaneet siinä kuvitelmassa elämistä tähän päivään asti.

– Siitä kaikesta on kulunut 26 vuotta, mutta nykyäänkin sormet osoittavat itsemurhien ja murhien kohdalla aivan vääriin suuntiin, eikä valtaosa ihmisistä halua myöntää itselleen, missä maailmamme todellinen ongelma piilee.

Mustan filosofian laajentuma

Attila oli vasta 22-vuotias äänittäessään teatraalisen raivokkaita lauluraitojaan De Mysteriis Dom Sathanasille, mutta hänen osuutensa albumin sanoituksista olivat kaikkea muuta kuin totutuinta black metal -jälkeä.

Attila muuttuu mietteliäämmäksi pohtiessaan, millaisia muutoksia hänen elämänkatsomuksensa on kokenut neljännesvuosisadan kuluessa.

– Tiedän paljon ihmisiä, jopa black metal -bändeissä soittavia sellaisia, joille tietyt satanistiset elementit olivat eräänlainen vaihe nuoruudessa, ja he ovat hylänneet kaiken sellaisen jo aikoja sitten, Attila toteaa lopulta.

– Mitä minuun tulee, sanoisin että näkemykseni eivät niinkään ole muuttuneet vaan ennemminkin laajentuneet. Matkustelin jo todella nuorena pitkin Mongoliaa, Intiaa ja muuta Aasiaa. Olin kiinnostunut maailmamme ja luontomme pimeistä puolista jo paljon ennen Mysteriisin julkaisua ja koin niiden olevan lähimpänä black metalin ideologiaa.

– Esimerkiksi hindulaisuus ja heidän filosofiansa on yli viisituhatta vuotta vanhaa, ja kristinusko on kaikkeen siihen verrattuna kuin ahdasmielinen teini-ikäinen kakara. Itämaisella filosofialla ei ole mitään tekemistä uskonnon kanssa. Minua kiehtoo siinä eniten se, miten se syleilee ihmismielen ja luonnon mustia puolia tärkeänä osana kokonaisuutta.

– Olin nuoresta pitäen aika skeptinen ja kyyninen ihminen. Halusin nähdä kaiken yhteiskuntamme meille syöttämän taakse ja pohdin asioita jopa liian monilta kanteilta, mikä oli ajaa minut monta kertaa hulluuden partaalle. Aloin löytää luovuuden lähteet vasta sitten, kun hyväksyin sen, ettei kaikkeen ole olemassa vastausta.

Iällä ja kokemuksella on tapana viedä ihmistä joko mustaan tai valkoiseen laitaan, pehmentää tai kärjistää näkökulmia. Onko vuosikymmenten matkustelu tai opiskelu muuttanut käsityksiäsi?

– Sanotaan näin, että mitä isomman kuvan olen rakentanut maailmasta ja mitä useammasta kulmasta olen pyrkinyt ymmärtämään sitä, sen jyrkemmäksi nihilismini ihmiskuntaa ja itseäni kohtaan on kasvanut, Attila naurahtaa.

– En kuitenkaan koe, että tieto olisi lisännyt tuskaa. Päinvastoin. En usko, että ihmiskunnan sairauden on tarkoituskaan parantua. Koen valtavaa mielihyvää siitä, että tiedän tämän hullun lajimme tuhoavan itsensä pikkuhiljaa kuin syöpä ja aiheuttavan siinä sivussa maailmanlopun, sillä se kuvastaa kaikkea elämää erittäin hyvin.

Jos tutkailee Mayhemin aiempien albumien kaarta ja erityisesti Attilan tekstejä, niissä voi huomata kehityksen, joka on vienyt tekstien kulmia jatkuvasti suurellisempiin mittasuhteisiin.

Uusi Daemon-albumi sen sijaan on täysin päinvastainen teos. Attila kertoo laskeutuneensa universaaleista teemoista tietoisesti ihmisyksilön pään sisälle ja toteaa todellisen demonin löytyvän juuri sieltä.

– Daemon ei ole black metalia siinä mielessä, jollaisena se tänä päivänä koetaan. Olen huomannut black metalin sortuneen lähes uskontomaisiin piirteisiin ja kultteihin, joita se pyrki aluksi vastustamaan, Attila avaa.

– Daemon kertoo ihmismielen synkimmistä puolista, ja tällä kertaa todella yksityiskohtaisesti, eikä mitään suurempia maailmankuvia tai -loppuja maalaillen, kuten olemme tehneet muutamilla aiemmilla albumeillamme.

– Se demoni olemme me itse. Se meidän Mayhem-jäsenten alkukantaisesta ja pimeästä alitajunnasta manifestoituva demoni, jota emme ymmärrä täysin itsekään. Sen sijaan, että antaisimme tämän sairaan olennon aiheuttaa tuhoa elämissämme, kanavoimme sen musiikkiin. 

– Kun syvennyt tähän albumiin, et välttämättä löydä vastauksia kysymyksiisi, mutta saatat joutua kasvokkain sen pimeän puolesi kanssa, jonka olet kieltänyt itseltäsi. 

Tämän hetken demonisuus 

Attila myöntää suoraan, ettei Daemon-albumi olisi sellainen, jollaisena kansa tulee sen kuulemaan, ellei bändi olisi viettänyt tien päällä paljon aikaa Mysteriis-albumin merkeissä. 

– Mayhem on tunnettu bändinä, joka on nimensä mukaisesti silkkaa sekasortoa vuodesta toiseen, mikä kuuluu myös musiikissamme. Viime vuosina on kuitenkin tapahtunut jotain. Mysteriis-kiertueet loivat uudenlaisen yhteyden jäsenistömme välille, ja olemme monella tapaa yhtenäisempi yksikkö kuin koskaan aiemmin. 

– Mysteriis saattaa kuulua Daemonilla eräänlaisena salakavalana suoraviivaistumisena, jos kahteen edelliseen albumiimme verrataan, mutta ennen kaikkea se on läsnä jossain syvällä levyn alkukantaisessa olemuksessa. 

Daemon lähti Attilan mukaan syntymään jo paljon ennen kuin sille oli sävelletty ensimmäistäkään riffiä. 

– Muistan, kun olimme Mysteriis-kiertueen loppupuolella Chilessä ja kokoonnuimme eräänä iltapäivänä yhteen koko bändin voimin. Se oli hetki, jona aistin Mayhemin uudenlaisen yhtenäisyyden. Piirtelimme tulevan albumin suuntaviivoja ja olimme kaikki yhtä mieltä siitä, että haluamme palata henkisesti Mayhemin perusasioiden äärelle. Emme halunneet lähteä kloonaamaan mitään jo tehtyä, vaan päätimme luoda sillan vanhan ja uuden Mayhemin välille, jotta Daemon edustaisi täysin tätä hetkeä. 

– Tämä johti siihen, että Daemon alkoi heijastella bändissä syntynyttä henkeä jo sävellysvaiheessa. Kesti vielä tovin ennen kuin albumi alkoi muotoutua, mutta huomasin pian, että nyt kyse ei ollut siitä, että minä ja joku muu säveltäisimme koko albumin. Nyt mukana olivat kaikki jäsenet Hellhammeriä [rummut] myöten.

– Meiltä kaikilta alkoi syntyä nyrjähtänyttä, suoraviivaisesti viiltävää metallia. Olimme täysin samalla aallolla ja annoimme albumin vain tapahtua. 

Ajatus hetken kaappaamisesta heijastui myös äänityksiin: Mayhem ei halunnut hieroa albumiaan kuukausitolkulla, minkä sijaan se äänitettiin muutamien viikkojen sisällä monessa eri osoitteessa. 

– Nykyaika on siitä mukavaa, että voimme äänittää levyjä monissa paikoissa ja kommunikoida silti keskenämme jatkuvasti. Tämä mahdollisti Daemonin kohdalla parhaan mahdollisen lopputuloksen. 

– Äänitin itse osuuteni NBS Audio -studiolla Ruotsin Söderforsissa, missä minulla oli valtava tila laulujen tekoon. Paikka on rakennettu vanhaan kirkkoon, joten aistin eräänlaista ikiaikaista tunnelmaa joka puolella ympärilläni. Se ei ollut vain koppi, vaan saatoin liikkua ja elehtiä kuin olisin ollut lavalla. Se teki äänityksistä helvetin intensiivisen kokemuksen. Suorastaan näin ja koin musiikkini, ja tulkitsin sitä niin lujaa kuin mahdollista. 

– Tormentorin ja Mayhemin kanssa tehdyt kiertueet palauttivat minut laulajana takaisin perusasioiden äärelle. Huomasin hallitsevani äärimmäisimmän ilmaisuni entistä paremmin, joten halusin heittäytyä siihen puoleen täysin. 

– Samaan aikaan Ghul äänitti kitaroita Hollannissa ja Necrobutcher bassoja Oslossa. Myös Teloch viimeisteli omat kitaraosuutensa eri studiossa Oslossa, joten periaatteessa me kaikki äänitimme kaiken ihan erillämme. 

– Tavoitteemme oli kaikkialla sama: mahdollisimman vähän ottoja, mahdollisimman suodattamatonta intensiteettiä, mahdollisimman vähän korjauksia ja mahdollisimman ehtaa Mayhem-tunnelmaa suoraan sielujemme syövereistä. 

Daemonin kymmenen ytimekkään äärimetallisiivun soidessa ei voi kuin allekirjoittaa Attilan väitteen siitä, ettei Mayhem ole koskaan tehnyt samaa albumia kahdesti. 

Vaikka Daemonin ydinajatuksena saattoi olla puolittainen paluu juurille sekä Mayhemin edellisten albumien todella kieroon kasvaneen metallin suoraviivaistaminen, albumi on kaikkea muuta kuin vanhan lämmittelyä. 

– Sanoisin olevamme onnekkaita, että Mayhem on aina vetänyt puoleensa samalla tavalla sopivan hulluja ihmisiä, joita ajaa samanlainen ideologinen ja musiikillinen luovuuden palo. Tämän hetken Mayhem on täynnä riivattuja ihmisiä, joiden on pakko vuodattaa tajunnastaan juuri tällaista musiikkia pysyäkseen järjissään, Attila toteaa. 

– Kun sävellämme musiikkia Mayhemille, emme kykene ajattelemaan tuumaakaan minkään sortin teknisyyttä tai määrittelemään mitään valmiita yksityiskohtia. Tämän metallin on annettava virrata alkukantaisilta lähteiltään, jostain primitiivisestä alitajunnastamme, eikä siinä seoksessa ole tilaa minkäänlaiselle ylianalysoinnille.

– Daemon ei ole mitään sellaista, jonka tekemisen olisimme voineet päättää. Saatoimme maalailla joitakin ääriviivoja jo kauan sitten, mutta nyt minusta tuntuu, että tämä peto pääsi irti kahleistaan jo ennen kuin tajusimmekaan.

Kuva: Ester Segarra

Sattuman varassa

Mayhemin jäsenistö on vaihtunut 30 vuoden aikana moneen kertaan ja monella tavalla, eikä mukana ole enää kuin yksi täysin alkuperäinen jäsen, basisti Necrobutcher.

Attila ei osaa määritellä täysin itsekään, miten Mayhem voi kuulostaa Daemonilla niin täysiverisesti omalta itseltään, vaikka albumilla on mukana alkuperältään norjalaista, unkarilaista ja brittiläistä jäsenistöä, jonka elämää ja juuria ei lopulta yhdistä juuri mikään muu kuin Mayhem.

– Voisin romantisoida asiaa paljonkin, kertoa, että kyseessä on jonkinlainen henkinen yhteys, jossa Mayhemin ideologia ylittää ajan, paikan ja ihmiset, mutta lopulta en usko sellaiseen ihan täysin itsekään, Attila naurahtaa.

– Mayhem tarkoittaa kirjaimellisesti sekasortoa, ja sanoisin, että se sekasorto on ollut aina tämän bändin syvin olemus. Asiat vain tapahtuvat. Kontrolloimatta ja sattumanvaraisesti. Jokainen albumimme on ollut tietyn sekasorron summa, jossa tiettyjen hahmojen senhetkinen tajunnanvirta yhdistyy tiettyyn ideologiaan, ja se on Mayhemiä.

– Daemon ei ehkä edusta kokeellisinta tai suoraviivaisinta Mayhemiä, mutta kun kuuntelet näitä riffejä ja luet kirjoittamiamme tekstejä, voit varmasti aistia joukossa kaikki Mayhemin vuosikymmenet. Siihen matkalle on mahtunut paljon kaikkea, pahaakin, mutta se on Daemonin hinta.

Spekuloituaan Mayhemin sekasorron syvintä olemusta Attila kertoo haluavansa keskittyä metallissa yhä sen selkärankana toimiviin riffeihin, tunnelmaan ja sanomaan.

Hän alleviivaa sitä, että Daemon kuulostaa soundeiltaan täsmälleen Mayhemiltä, ja sitä, että levyllä kuultavan mustan metallin sanoma ja vaarallisuus piilee itse musiikissa, eikä sitä siksi tarvitse maskeerata tekoraskailla moderneilla soundeilla.

– Äärimmäisen musiikin ongelma tänä päivänä on se, että äärimmäisyyttä etsitään vääristä asioista, hän sanoo.

– Muistatteko vielä 80-luvun, kun metalli alkoi vasta syntyä? Kyllä, Motörhead toi mukaan rujompaa riffittelyä, Venom lanseerasi mustan metallin, Slayer vei kaiken äärimmäisemmäksi, Possessed loi death metalin juuret ja bändit pyrkivät jatkuvasti soittamaan äärimmäisemmin, nopeammin ja synkemmin sekä tekemään riffeistään yhä riivatumpia.

– Mutta oliko kyse siitä, että nämä bändit tuuttasivat albumit täyteen puuduttavaa äänivallia tai lisäsivät kieliä kitaroihinsa, jotta taajuudet olisivat matalampia ja kuulostaisivat siten raskaammilta? Ei. Raskaus oli syvällä niissä sairaissa riffeissä, ja se on myös Mayhemin ydin. 

Attila Csihar Tuskassa 2017. Kuva: Andi Balogh

KAINALO: Peto on irti!

Tormentorinreunion-keikkoja tai Mayhemin viime vuosien De Mysteriis Dom Sathanas -esityksiä nähneet ovat olleet melko yksimielisiä siitä, että Attila Csihar on juuri nyt laulajana elämänsä kunnossa. Ei hassummin 48-vuotiaalta.

– En kiellä, etteikö ääneni olisi kärsinyt viime vuosikymmenen puolella siitä, etten kiinnittänyt sen ylläpitämiseen juurikaan huomiota. Viime vuodet ovat saaneet minut parantamaan tapani.

– Haluan tehdä lauluääneni kanssa paljon kokeiluja, mikä on aina perustunut ennemmin äärirajoilla liikkumiseen kuin tekniikkaan, mutta nykyään ylläpidän jälleen ääntäni erilaisilla hengitysharjoituksilla. Teen samaa myös kotona. Ääneni on instrumenttini, ja jos se tuhoutuu, tuntemani muusikonura on siinä.

– Pahinta myrkkyä äänelle on kiertäminen. Olen huomannut sen Mayhemin pitkillä kiertueilla, ja huomasin sen Tormentorin keikoilla, kun majoituimme vaatimattomammin. Jo yksi yö vääränlaisessa ilmastoinnissa voi tuhota kokonaisen keikan, enkä ikimaailmassa halua aiheuttaa uskollisille seuraajillemme pettymystä sen takia.

Attila ei ole laulajana täysin itseoppinut, muttei täysin kouluttautunutkaan.

– Tormentor-kiertueet palauttivat mieleeni asioita 1980-luvun lopusta, Seventh Day of Doom- ja Anno Domini -albumien ajoilta. Etenin silloin täysin vaiston varassa, ilman minkäänlaista kokemusta.

– On suoranainen ihme, etten menettänyt ääntäni. Tekniikkani ei ollut huono – minulla ei ollut tekniikkaa! Lauluni oli huutoa, joka tärveli kurkkuani illasta toiseen. Lauloin usein sairaana ja kuumeessa, enkä voinut puhua päiväkausiin keikkojen jälkeen, mutta jotenkin ääneni palautui aina, enkä antanut sen häiritä.

– Vasta 90-luvun alussa minulle ehdotettiin lauluvalmennusta. Suhtauduin asiaan aluksi aika penseästi, mutta kokeilin sitä lopulta. Valmentajani oli vanha oopperaa opettava nainen, eikä meillä ollut lopulta mitään yhteistä, mutta ne muutamat hengitystekniikat joita hän opetti auttoivat minua tulevina vuosina mittaamattoman paljon.

– Etenin näillä opeilla pitkään, eikä kukaan opettanut minulle varsinkaan metallilaulamisen tekniikkaa, mutta joskus 2000-luvun alussa osallistuin Jesus Christ Superstar -musikaaliin, jonka sessioissa oli valmentajana toinen oopperalaulajatar. Hän laajensi käsityksiäni samoista hengitystekniikoista vielä pidemmälle.

Kymmenisen vuotta sitten, Mayhemin Ordo ad Chao -albumin kiertueella, Attilan teatraalisuus lavalla ja lauluissa meni niin pitkälle, että huomio alkoi kiinnittyä yhä enemmän nyrjähtäneisiin asuihin ja laulusovituksiin.

– Kuulostamme keikoilla nyt paremmalta kuin koskaan sen 15 vuoden aikana, jonka olen ollut vakituisesti mukana Mayhemissä. Kyse on motivoituneesta kokoonpanosta ja perusasioihin palaamisesta.

– Jossain vaiheessa yritin rikkoa rajoja ja välttää kliseitä viimeiseen asti, ja se näkyi myös kokeilevissa laulusovituksissani ja esiintymisessäni, joka väisteli aika paljon äärimetallin perinteisiä arvoja.

– Mysteriis-kiertue ja sitä edeltänyt Mayhemin juhlakiertue toivat mukanaan perinteisemmät kasvomaalit, kallot ja luut, mikä palautti myös minut takaisin juurilleni ja perinteisempien vahvuuksieni äärille. Huomasin kykeneväni intensiiviseen, raakaan ja suoraviivaiseen tulkintaan paremmin kuin koskaan aiemmin, mikä oli todella vapauttavaa.

Attila tiivistää keikkojen olevan hyvin äärimmäisiä kokemuksia, jotka aiheuttavat hänessä niin voimakkaita tiloja, ettei hän saavuta mitään vastaavaa millään muulla tavalla.

– En usein muista keikoista jälkikäteen mitään. Vajoan jo ennen esiintymisen alkua jonkinlaiseen transsimaiseen tilaan, ja minusta tuntuu siltä, etten hallitse itseäni lainkaan. Sen vuoksi keikoilla saattaa tapahtua kaikenlaista.

– Daemonilla halusin tuoda tämän kaiken levylle, ja vapaa äänitystila teki lopputulokselle hyvää. En kuulosta äkkiväärältä ja teatraaliselta tulkitsijalta, vaan päästin irti sisälläni uinuneen pedon ja saavutin haluamani alkukantaisen transsin.

Julkaistu Infernossa 9/2019.