Oli heinäkuun kolmastoista – perjantai, tietenkin – vuonna 2018. Suomalainen kesäpäivä näytti harmaimpia puoliaan, kun iäti omilla hangillaan sivakoinut Lyijykomppania julkaisi uuden studioalbumin, uransa viidennen. Sen otsikko kalskahti komealta: Tietoja epäonnistumisista ja päättämättömyyksistä tai väkivaltaa ja vääriä lääkkeitä.
Niin alakulotetulla syysviimalla kuin pikimustalla huumorilla kyllästetty levytys käänsi auki uuden sivun Lyijykomppanian libretossa, sillä kyseessä oli yhtyeen uuden kokoonpanon – rumpali Esa Moilasen, basisti Petri ”Lemmy” Lindströmin ja laulaja-kitaristi Tero Vuorisen – ensimmäinen pitkäsoitto.
– Liityin Lyijykomppaniaan jo 90-luvulla, mutta olin välillä pitkän pätkän poissa palveluksesta. Kun palasin bändin riveihin 2013, tunsin melkoista helpotusta tajutessani, että kynästä lähtee edelleen varsin kelvollisia jynkytysbiisejä, Lindström aloittaa.
– Tietoja… -levyn tekeminen oli kaiken kaikkiaan pirun kivaa. Kyökki oli seinän takana, ja kahvia ja purtavaa sai aina, kun veto alkoi loppua. Töiden jälkeen menimme saunaan, ja päivällisen jälkeen purimme päivän seikkailuja ja nautimme ehkä pari lasillistakin. Lopputulos kertoi karunkauniilla tavalla Lyijykomppanian silloisesta iskukunnosta… Ja niin toki tekevät kaikki muutkin julkaisumme, Moilanen sanoo.
– Albumin ilmestymisestä ei ollut kulunut kauankaan, kun komppaniassa kajahti uusi käsky: ”Ei kun lisää kusta kiukaalle.” Lemmyltä alkoi tulla kurantteja demoja sillä tahdilla, että olin suorastaan kauhistua. En ollut huolissani Vuorisen laulumelodioista tai muista levyn rakennuspalasista, mutta se minua hirvitti, että Moilasen alkoholistipoika joutuu taas istahtamaan pöydän ääreen tyhjän paperin ja kynän kanssa. Ja kun arkki oli kerran kovin valkoinen, ei siinä sanottavammin voinut alkaa juomaankaan!
Jotain käyttökelpoista
Loputtomiin liuskat eivät pysyneet lumenvalkoisina, ja huhtikuun ensimmäisenä ilmestyykin Lyijykomppanian mittavan uran kuudes studioalbumi. Se kantaa otsikkoa Tarpeettomia ikävyyksiä. Kyseessä on myös ensimmäinen Lyijykomppanian levytys, joka on valmisteltu samalla kokoonpanolla kuin edellinen pitkä teos.
– Jostain ne melodiat ja riffit taas tulivat. Kai se menee yleisesti ottaen niin, että kun istuu tarpeeksi kauan kitara kädessä ja soittaa soittamistaan, niin lopulta syntyy jotain käyttökelpoistakin, Lindström miettii.
– Jotkin aihioista ovat uusia, toiset paljon vanhempia. Esimerkiksi Kuoleman eskadroonan riffit kulkivat mukana varsin pitkään, ja tällä kerralla niistä sitten jalostui albumin avauskappale. Kerrottakoon, että biisissä kuuluva sotatorven jylhä pauhu löytyi omalta tietokoneelta, kun satuin tutkailemaan sen uumenissa lymyilevää soitinvalikoimaa.
– Tuoreempaa materiaalia edustaa vaikkapa Niksejä hevosen kengitykseen, joka tuli aivan viime hetkessä… Idea vain syntyi jostain ja siitä piti sitten valmistella kappale. Lopputulos on eräänlainen sekoitus Lyijykomppaniaa ja Jethro Tullia. Biisi on instrumentaali ja erikoissoitinten osastoa edustaa koskettimilla soitettu huilu.
Kun kantavat ideat olivat kasassa, Lyijykomppania kuulutettiin koolle koko vahvuudessaan.
– Lopullisen Lyijykomppania-muodon kappaleet saivat taas kerran treenikämpällä. Siellä nujutessa laulut murjoutuivat sellaiseen kuosiin, ettei niille mahtanut enää mitään: ”Tällaisia näistä näköjään tuli eikä muuta voida, joten lähdetäänpä saunomaan”, Moilanen toteaa.
– ART-kappale syntyi hieman kaavasta poikkeavalla tavalla, sillä valmistelin tekstin ensin ja Lemmy kirjoitti sävelet vasta sen jälkeen. Siitä sävelestä puheen ollen: koska olen kömpelö rumpali, olen yrittänyt yksinkertaistaa soittoani, mutta ART:n intron bassorummun linjahan sen taas paljastaa, että hyvinpä on yksinkertaistettu.
Maaliin asti saapunutta yksinkertaistamista tapahtui silti ainakin yhdessä suhteessa.
– Uuden albumin nauhoitusoperaatio hoidettiin – jos mahdollista – entistäkin simppelimmin, Vuorinen pääsee ääneen.
– Studiovelho Juha-Matti Koppelomäki toi liikuteltavan kalustonsa harjoitustiloihimme, minkä jälkeen rytmiryhmä sai keskittyä olennaiseen. Kun heidän raitansa olivat valmiina, Koppelomäki siirsi laitteistonsa Petäjävedelle. Siellä runttasimme kitarat ja laulut narun jatkoksi. Jäi kaikenlainen edestakaisin ajaminen kokonaan pois, mikä vähensi äänitysstressiä kummasti.
Kirveelle käyttöä
Kun ulkopuolinen tarkkailija alkaa ottaa niskalenkkiä Lyijykomppanian uudesta tulokkaasta, yksi asia tulee harvinaisen selväksi: Esa Moilasen kirjoittamat tekstit ovat jälleen kerran suuressa roolissa. Varhaisiin havaintoihin lukeutuu myös se, että melko harvassa ovat ne rockyhtyeet, jotka laulavat mummoista ja töppösistä vuonna 2021.
– Tarinat kurkottavat moneen suuntaan. Siellä on yhteiskunnallisia tekstejä, joista mainittakoon vaikkapa Mummot naftaliiniin. Viime aikoinahan on kirjoiteltu ja puhuttu paljon vanhustenhoidon työntekijämäärien alimitoituksesta ja hoitopaikoissa tapahtuneista laiminlyönneistä. Yksi läheinen ihminen työskentelee hoitoalalla, ja hän oli kuullut raskaan yövuoron päätteeksi, kun työkaveri oli tuskastuneena tokaissut jotain tyyliin: ”Voi vittu, kun sais nuo mummot yöksi vaikka naftaliiniin ja sitten pussin suu kiinni!” Päätin kirjoittaa aiheesta sanoituksen, ja työn äärellä nousi mieleen sellainenkin ajatus, että rokkitekstejä on joskus tehty köykäisemmistäkin aiheista, Moilanen sanoo.
– Levyltä löytyy myös kappale Asiantuntija. Ai että… Kyllä minun sappeni niin kiehuu, kun vaikkapa mediassa esitetään joku asia ja paikalle on tilattu asiantuntija – parhaassa tapauksessa toki erikoisasiantuntija – selittämään tapausta, joka on itsestään selvä jokaiselle vähänkään järjen kanssa tekemisissä olevalle ihmiselle.
– Mukana on myös reima juopottelulaulu Yksinäisen tähden harhailija. Tai no, traaginen tarinahan se on… Päihdeongelma ei ole ihmiselämän haasteissa nimittäin sieltä helpoimmasta päästä. Ennen sitä kaivaisi vaikka syvää ojaa tai tekisi pöllejä, kunhan ei vaan tarvitsisi pistää kierrekorkkeja rutisemaan.
– Kappale nimeltä Äänislinnan vakkamestari taas perustuu todellisiin henkilöihin ja asioihin. Veljeni oli aikoinaan todistamassa biisin tapahtumia ja muisti vielä ihmisten nimetkin. Biisin on tarkoitus olla viimeinen osa niin sanotusta Kantala-sarjasta, mutta katsotaan nyt…
Millainen tarina liittyy pitkäsoiton otsikkoon ja kanteen?
– Albumin kansivihkosta löytyy yhtyekuva, jossa tutkimme Metsästys ja kalastus -lehden vuosikertaa 1940-luvulta. Kävi sitten niin, että Vuorinen pani niteen äärellä merkille jutun, jonka otsikko kuului ”Tarpeettomia ikävyyksiä”. Kyseinen artikkeli käsitteli sitä, että korvaamalla viehepyydysten kelvottomat solmut kunnolla sidotuilla vältyttäisiin monelta ikävältä tilanteelta, kuten vieheen tai saaliin menetykseltä. Jos muistan oikein, Vuorisen tekemän havainnon jälkeen ei tarvinnut juuri pohtia muita mahdollisia otsikoita, Moilanen kertoo.
– Levyn kannessa taas on puupölliin isketty kirves. Nythän on niin, että kirves on niin karunkaunis esine, että sen voi aina laittaa albumin kanteen. Takakannessa ovat tulet jo sammuneet ja pirtissä on perkeleen kylmä. Siinähän ukko sitten istua jurottaa jäätyvässä mökissä ja miettii, että pitäisikö kaataa aitaa ja tehdä polttopuita. Tai sitten hän vain miettii, että kirveelle voisi olla muutakin käyttöä, Lindström sanoo.
Vielä yksi asia: koska ensimmäiset Lyijykomppanian tuottamat sävelet kiirivät Kantalan maisemissa kesäkuun alkupäivinä 1981, nelikymppiset lähestyvät hurjaa vauhtia. Onko kylällä jo suunniteltu syntymäpäivien viettoa?
– Ihmeempiin juhlallisuuksiin ei taida tässä maailmanajassa olla mahdollisuutta, mutta voisihan sitä toki keittää kahvit ja kulauttaa päälle hurnakat naukut!
Julkaistu Infernossa 3/2021.