”Emme ole ikinä olleet osa mitään klikkiä, ja meitä on ollut aina vaikea laittaa mihinkään tiettyyn lokeroon” – haastattelussa Kataklysm

Pitkän uran tehnyt Kataklysm ei kangistu kaavoihin, vaan haluaa uudistua ja löytää metalliinsa tuoreita kulmia. Inferno pirautti bändin työnarkomaaniksi tunnustautuvalle laulajalle Maurizio Iaconolle.

Kanadalainen Kataklysm ei ole koskaan noussut kuolometallin ykkösketjuun, vaikka takana on 27 vuotta uraa ja 13 pitkäsoittoa. Osin tästä on kiittäminen alkupään luvalla sanoen koukeroisia ja poukkoilevia levyjä, joissa sekoittimeen heitettiin kaikki mahdolliset äärimetallin rakennusainekset. Tuloksena syntyi levotonta ja armotonta death metal -kaaosta.

Quebecin provinssin suurimmassa kaupungissa Montrealissa vuonna 1991 perustettu Kataklysm aloitti levytysuransa muutaman demon jälkeen The Mystical Gate of Reincarnation -ep:llä (1993). Ensimmäinen kokopitkä Sorcery näki auringonkajon vuonna 1995. Siitä eteenpäin bändi on julkaissut levyjä tiuhaan ja ollut luomisvoimainen metallitrendeistä piittaamatta.

Kesäkuun alussa ilmestynyt Meditations on alkuaikojen metallimyrskyihin verrattuna toista maata. Se on melodioiltaan rikas ja soitoltaan tasapainoinen levy, jolla bändi on halunnut jatkaa uudistuslinjaansa. Se tarkoittaa särmien hioutumista ja kohkauksen rauhoittumista.

Yhtyeen perustajajäsen, laulaja Maurizio Iacono on tyytyväinen uuteen levyyn ja nyky-Kataklysmiin.

– Tahdoimme jotain uutta. Olemme aina työskennelleet death metal -tuottajien kanssa, mutta nyt otimme siinäkin uuden suunnan ja palkkasimme hommaan Jay Rustonin, joka on tuottanut esimerkiksi sellaisia bändejä kuin Stone Sour ja Anthrax. Saimme näin uutta näkökulmaa ja orgaanisempaa soundia. Tuntui, että tarvitsimme jotain tällaista tässä vaiheessa uraamme.

Ensimmäisenä huomio kiinnittyy uuden levyn synkkäsävyiseen kansitaiteeseen. Siinä pystyyn kuolleessa paratiisin puussa loikoo käärme. Puun juurella olevasta onkalosta pyrkii pakoon tuskaisen oloinen ihminen, jonka pakoyrityksen mystiset kädet torppaavat.

Kansi on Suzy Iaconon käsialaa. Hän on varmaan vaimosi?

– Kyllä. Hän teki myös parin edellisen levyn kannet. Meditationsin kansi on hyvin orgaaninen, ja halusin siihen luonnon kosketusta. Siinä on ilkeä idea, eli ihmiskunta yrittää paeta omia demonejaan, mutta se vedetään takaisin. Ei voi aina vain paeta kaikkea, you know. Halusin siihen hieman old school -meininkiä, ja siinä on vähän samaa henkeä kuin Mystical Gate of Reincarnation -ep:ssä.

Maurizio toistelee sanaa ”orgaaninen” ja painottaa, että luonnollisuus on Kataklysm-uutuuden tärkeimpiä teemoja.

Yhdessä

Maurizio Iaconon lisäksi myös kitaristi Jean-François Dagenais on soittanut Kataklysmissä alusta asti. Heidän lisäkseen kokoonpanossa vaikuttavat vuodesta 1998 remmissä bassotellut Stéphane Barbe ja neljä vuotta mukana ollut rumpali Olivier Beaudoin.

Meditations syntyi porukan tiiviin yhteistyön ja intensiivisen treenaamisen tuloksena.

– Bändimme jäsenet asuvat vähän siellä täällä. Osa asuu Kanadassa, osa Yhdysvalloissa. Halusimme lähestyä hommaa nyt hieman eri tavalla. Päätimme kokoontua yhteen treenaamaan ja tekemään biisejä, kuten aikoinaan. Uusi levy tehtiin niin, että olimme samassa paikassa pari kuukautta yhteen menoon, Iacono selittää.

– Kun neljä jätkää treenaa samassa tilassa, se on ihan eri juttu kuin jonkun Skypen kautta kommunikointi tai tiedostojen jakaminen edestakaisin. Ideat vain kimpoilevat ilmassa ja taika tapahtuu heti siinä. Parissa tunnissa voi syntyä kokonainen biisi, kun sellaisen työstämiseen on mennyt joskus pari kuukautta. Nyt oli tärkeää saada vangittua spontaanit hetket ja katsoa, mitä niistä syntyy. Halusimme levylle ihmismäistä otetta. Panostimme biisinkirjoitukseen. Jokainen kappale pituuksineen on tarkkaan mietitty, niiden kuuluu olla juuri sellaisia kuin ne ovat. Korostimme melodioita ja koukkuja enemmän kuin koskaan ennen. Mukana ovat tavallaan kaikki ne elementit, joista Kataklysm tunnetaan, mutta uudella soundilla ja suunnalla.

Vuodet ovat tuoneet itsevarmuutta oman tekemisen suhteen. Muiden mielipiteillä ei ole väliä.

– Emme tunne enää, että meidän on pakko tehdä äärimmäistä kuoloa, vaan teemme niin jos siltä tuntuu, jos biisi sitä vaatii. Ei enää blastia kaiken aikaa.

Kaukana kaikesta

Myös levyn äänitysprosessi oli aika erilainen. Teillä oli studio metsässä, vai kuinka?

– Heh, joo. Meillä oli käytössä kaksi studiota. Halusimme pari äänityspaikkaa, jotta työskentely olisi helpompaa. Toinen on Teksasissa, missä kitaristimme asuu. Hän on ollut usein myös tuottajamme tai häärinyt muuten studiossa.

Kataklysm on pitkien välimatkojen yhtye. Kitaristi Dagenais pitää siis majaa Teksasissa, ja Iacono asuu nykyään Chicagossa. Rumpali Olivier Beaudoin asuu yhä Kanadassa, eikä kovin lähellä, noh, mitään.

– Hän rakensi studion pohjoiseen. Olivier asuu parin tunnin matkan päässä Montrealista ylöspäin, eli se on ihan superkaukana. Ja mitä ylemmäksi Kanadaa menee, sitä enemmän alkaa olla igluja ja pingviinejä, you know, Iacono hassuttelee.

– Se mesta on todella eristyksissä. Siellä on juuri sellaista kuin olet lapsena Kanadasta oppinut: paljon metsää ja niitä puunhakkaajia isoine kirveineen… miksi niitä kutsutaankaan…

Lumberjackeiksi?

– Joo, juuri niin! Eli tuollaisessa ympäristössä studio sijaitsee. Se on todella hyvä miljöö työstää musiikkia.

Iaconon puheissa toistuu ja painottuu oman polun valinta, ulkopuolisuus ja uusien tekotapojen etsiminen.

– Pidän todella paljon uuden levyn Outsider-biisistä. Se edustaa hyvin sitä, mistä Kataklysmissä on kyse. Emme ole koskaan kuuluneet mihinkään tiettyyn ihmisten tai bändien porukkaan. Tulemme alkujaan Kanadasta, eli jo se on hieman erilaista, heh. Emme ole ikinä olleet osa mitään klikkiä, ja meitä on ollut aina vaikea laittaa mihinkään tiettyyn lokeroon. Olemme monien eri tyylien hybridi ja olleet aina ulkona siitä, miten asiat ”kuuluisi” tehdä.

Kataklysm tallaa omaa polkuaan oman mielensä mukaan, mikä ei tietenkään miellytä kaikkia bändin kuuntelijoita.

– Uudella levyllä on Narcissist-niminen kappale, ja joku ehti jo nurista, ettei siinä ole yhtään blastbeatiä. Toisinaan taas biisimme on liian pitkä tai jotain…

Joku valittaa aina.

– Täsmälleen. Niinpä me vain ajattelimme, että teemme tätä uskollisina juurillemme, ja jos joku ei pidä siitä, niin sitten ei.

Iacono kirjoittaa bändin sanoitukset, jotka löytävät aiheensa tästä maailmasta.

– Tekstimme ovat olleet jo pitkään hyvin realistisia. Siellä on yhteiskunnallisia teemoja ja henkilökohtaista tarinaa. Emme ikinä laula vauvojen tappamisesta tai saatanasta tai sellaisesta. Sillekin on death metalissa paikkansa, mutta se ei ole meidän juttumme.

Vaikka Kataklysmin sanoituksissa on yhteiskunnallista ja henkilökohtaista näkökulmaa, ne eivät ole kiveen hakattuja totuuksia tai julistuksia.

– Lähestymistapamme on runollinen. Voit tulkita sanoja omalla tavallasi. Kirjoitan omista ajatuksistani, mutta kuulija voi kokea sanoissa jotain muuta.

Sisältääkö Meditations jonkin punaisen langan, onko siinä jokin tietty teema, jonka ympärille sanoitukset nivoutuvat?

– Levyllä ei ole varsinaista teemaa, vaan sillä käsitellään erilaisia psykologisia aihepiirejä. Levyn nimi on Meditations ihan syystä. Jokainen tarvitsee stressinpurkua, ja meille sitä on aina ollut musiikki. Käytämme musiikkia parantamiseen, itsemme rohkaisemiseen ja muuhun voimaantumiseen. Musiikki on siis meidän meditaatiotamme.

Kilpailua ja ystävyyttä

Aloititte lähes 30 vuotta sitten. Se on pitkä aika.

– Haha, älä muistuta siitä, Iacono nauraa. – Mutta joo, 27 vuotta tänä vuonna. Aloitimme hyvin nuorina, olimme siinä viidentoista, kuudentoista ikäisiä. Nyt olemme yli nelikymppisiä, paitsi rumpalimme, joka on vasta päälle kolmekymmentä. Tämä on ollut mahtava matka, ja meillä on yhä paljon sanottavaa ja annettavaa. Tulevaisuus näyttää valoisalta.

Miten Kataklysm sai alkunsa?

– Aloitimme bändin ollessamme vielä high schoolissa. Kaikki muut kuuntelivat hiphopia, mutta me halusimme tehdä jotain muuta. Tahdoimme uida vastavirtaan. Musiikissamme oli aluksi enemmän sokkiarvoa kuin soittotaitoa. Halusimme olla kaikkein äärimmäisin bändi, ja siksi sotkimme sekaan kaikkea: black metalia, death metalia, thrashiä. Olimme outo sekoitus tuota kaikkea, halusimme luoda omanlaistamme musiikkia.

Hybridi Kataklysm todellakin oli – ja kaoottinen sellainen. Alkutaipaleen kappaleissa mennään poukkoilemalla, levottomasti ja lujaa. Örinät saattavat olla mielipuolisen kuuloista mylvintää, joka on heitelty musiikin päälle vesikauhun vallassa. Biiseissä on ”noin 60 riffiä”, kuten Iacono asian naureskellen ilmaisee.

– Vuosien saatossa Kataklysmistä muovautui sellainen kuin se on tänään, mutta äärimmäinen puoli tulee aina olemaan mukana, vaikka mitä tapahtuisi.

Asuit bändin alkuaikoina vielä Montrealissa. Millainen paikallinen metalliskene oli niihin aikoihin?

– Se oli… se oli…, Maurizio hakee. – Se oli uskomaton ja on sitä vieläkin. Mutta aikoinaan oli paljon bändejä ja paljon kilpailua. Taistelimme, jotta meidät huomattaisiin. Me, Cryptopsy ja Gorguts olimme toistemme kurkuissa ja kisasimme siitä, kuka saa levydiilin, heh. Nyt olemme toki kaikki frendejä keskenämme. Gorguts oli meille myös uran alkuvaiheessa suuri esikuva. Se kilpailu oli hyvä juttu. Se sai jokaisen yrittämään kovemmin ja löytämään oman juttunsa. Luulen, ettei sellaista ole enää nykypäivänä.

Kanadasta tulee ainutlaatuisia ja osin jopa uraauurtavia bändejä, kuten Voivod, Blasphemy ja mainitsemasi Gorguts. Mikä kanadalaiseen omaperäisyyteen voisi olla syynä?

– Kilpailu on yksi juttu, mutta on muutakin. Meillähän on Rush, joka on aina ollut suuri inspiraationlähde kanadalaisille rock- ja metallibändeille. Kanadasta on aina tullut paljon taitavia muusikoita, kuten Devin Townsend, joka tekee mitä vain, Iacono pyörittelee.

– Monet tekevät aika teknistä juttua. Me edustamme hieman harvinaisempaa laitaa melodioinemme. En tiedä, miksi näin on. Se on ehkä enemmän ruotsalainen tai ylipäätään skandinaavinen juttu. Olemme saaneet vaikutteita sieltä päin. Iron Maiden on myös ollut tosi iso juttu, varsinkin kitaristillemme. On hienoa, kun on niin paljon erilaisia vaikutteita ja esikuvia, se kuuluu sitten musiikissa.

Kanada on pinta-alaltaan maailman toiseksi suurin maa ja erittäin harvaan asuttu sellainen. Millaista on kiertää maassa, jonka etäisyydet ovat aivan valtavia?

– Kylmää, hah hah. Kymmenen keikan rundiin voi mennä kuukausi, kun sen tekee autolla. Suuret keskittymät ovat muutamissa kaupungeissa, kuten Montrealissa, Vancouverissa ja Torontossa. Keikkapaikkoja on vähän, joten kovin montaa keikkaa ei edes voi heittää.

Maurizio Iacono on paljasjalkainen kanukki mutta omaa eurooppalaiset sukujuuret.

– Olen syntynyt Kanadassa, mutta kasvoin italialaisessa kulttuurissa. Kummatkin vanhempani ovat syntyneet Italiassa ja muuttaneet siirtolaisina Kanadaan. Asun nykyään Jenkeissä, eli olen vähän joka paikassa, heh.

Esteitä ja onnistumisia

Kataklysmin pitkälle taipaleelle mahtuu monenlaisia tiukkoja käänteitä. Iacono ottaa miettimättä esille sen, kun bändin ja alkuperäisen laulajan Sylvain Houden tiet erkanivat 20 vuotta sitten.

– Se oli tärkeä hetki urallamme. Vaihdoin sen myötä bassosta lauluun. Tuollaiset isot muutokset muokkaavat asioita, ja joskus jopa menetetään faneja. Olemme yksi niistä onnekkaista yhtyeistä, jotka pääsivät läpi kaikesta siitä kritiikistä ja skeidasta. Saimme uuden diilin Nuclear Blastin kanssa ja selvisimme, Iacono toteaa.

– Kataklysm on kulkenut monien muidenkin vastoinkäymisten läpi. Yksi iso juttu oli, kun jouduimme eri teille pitkäaikaisen rumpalimme Max Duhamelin kanssa. Joskus on vain pakko mennä uusia polkuja, jos tällä alalla meinaa pärjätä. Kataklysm on olemassa vielä yli 25 vuoden jälkeenkin, eli olemme varmasti tehneet jotain oikein, heh.

Kataklysm-keula listaa pyytämättä bändinsä käänteentekevät kiekot.

– Musiikinkirjoitusmielessä isot ja tärkeät levyt meille ovat Shadows and Dust [2002], Serenity in Fire [2004] ja In the Arms of Devastation [2006]. Nuo kolme levyä muodostavat ytimen, josta nykyinen fanipohjamme nousee. Tuohon aikaan julkaisimme hyviä levyjä parin vuoden välein. Viime levyn [Of Ghosts and Gods, 2015] ja tämän uuden myötä bändi ympärillä on taas hypeä, eli saa nähdä mitä tapahtuu.

Olet sanonut olevasi työhullu. Oletko sitä yhä?

– Ehdottomasti! En tiedä, mitä muuta tekisin. Minulla on Hard Impact Management -firma, ja edustan esimerkiksi sellaisia bändejä kuin Fleshgod Apocalypse ja Septicflesh. Itse asiassa viimeisin kiinnitykseni oli suomalainen yhtye, Wolfheart. Mahtava bändi, Iacono hehkuttaa.

– Buukkailen täällä Jenkeissä keikkoja vaikkapa sellaisille nimille kuin Accept tai Sepultura, ja tietty omalle bändille. Minulla on verkot vesillä koko ajan, ja välillä on aika vaikeaa löytää aikaa perheelleni, mutta jotenkin tässä yritetään selvitä, hah hah.

Niin, sinulla on perhettäkin. Kenties sinun kannattaisi nukkua jossain välissä.

– Joo, hah. Tämä vuosi on todella kiireinen, mutta ensi vuonna meinaan ottaa rutkasti vapaata. Minulla on kolmevuotias tytär ja 13-vuotias poika. He kasvavat nopeasti, joten…

Iacono lopettaa mietteliäänä lauseen kesken.

Sinulla täytyy olla melkoisesti paloa tehdä tätä hommaa?

– Kyllä, intohimolla tässä mennään. Suunnittelen aina tulevaisuuttani, ja se saa minut tekemään kovasti duunia. Yritän ohittaa esteet ja löytää ongelmiin ratkaisut.

Iacono on haastatteluhetkellä kiertueella toisen yhtyeensä Ex Deon kanssa. Antiikin Rooman vaiheista inspiraationsa saavan bändin kokoonpanossa soittavat kaikki Kataklysm-miehet, eli keikat eivät ainakaan mene pääbändin vastaavien kanssa päällekkäin.

Miten Ex Deon kanssa sujuu?

– Tosi hyvin. Olimme tauolla muutaman vuoden, mutta nyt oli hyvä aika herätä henkiin. Meille tarjottiin pitkää kiertuetta, jolla saa soittaa monissa eri paikoissa, joten tartuimme tilaisuuteen. Meillä on paljon faneja, ja tahdomme näyttää heille, että elossa ollaan. Kenties teemme vielä uuden levynkin.

Kataklysm kiertää loppuvuodesta Eurooppaa Peter Tägtgrenin johtaman Hypocrisyn kanssa. Kiertue löytää tiensä myös Suomeen.

– Joo, marraskuussa tullaan. Siitä tulee iso juttu. Saimme vihdoin aikataulut natsaamaan Hypocrisyn kanssa. Peter ei ole keikkaillut bändinsä kanssa aikoihin, ja ajattelin, että yhdistetään voimat. Emme ole kiertäneet Hypocrisyn kanssa yli viiteentoista vuoteen. Odotan kovasti Suomeen tuloa!

Julkaistu Infernossa 6/2018.