Hardcorea, screamoa, black metalia, post-rockia sekä blackgazea musiikissaan yhdistelevä tamperelainen Surut julkaisee Unelma-nimisen debyyttialbuminsa joulukuun 8. päivä Suicide Recordsin kautta. Inferno tarjoaa levyn kuunneltavaksi jo nyt aina julkaisupäiväänsä saakka. Lisäksi yhtyeen kitaristi Ville-Pekka Valtonen avaa esikoisen saloja biisi biisiltä.
”Unelma on kuori, naamio ja heijastuspinta, jolla pyrimme näyttämään ympäristölle mahdollisimman miellyttävän ja hyväksyttävän kuvan itsestämme sellaisena, kuin toivoisimme ympäristön meidät näkevän, ja kuin toivoisimme itse olevamme. Tämä ulkokuori on usein meille mittaamattoman arvokas ja haluamme pitää sen kasassa hinnalla millä hyvänsä. Esikoiskokopitkällämme pyrimme särkemään tuon kuoren, riisumaan naamiot, ja paljastamaan niiden alta vereslihan – sen, mitä olemme halunneet kätkeä kuoren alle, ja mitä todella olemme. Ensimmäisellä katsomalla pinnan alta paljastuu jotain synkkää, likaista ja vaarallista, mutta näennäinen sisäinen rumuus saa tarkemmassa tarkastelussa uusia sävyjä ja osoittautuu joksikin monimutkaisemmaksi. Oman pimeyden kohtaamalla ja itsestä vastuun ottamalla mahdollistuu kasvu, anteeksianto ja vapautuminen”, Valtonen toteaa kokonaisuudesta.
Nyt olet kaunis
– Nyt olet kaunis on kriittinen kannanotto nietzcheläiseen filosofiseen mietelauseeseen ”Kaikki mikä ei tapa, vahvistaa”. Samalla se on fanaattisen kieroutunut ylistyslaulu kärsimykselle ja sen yksilöä jalostavalle luonteelle, jossa tarinan päähenkilön kärsimiä vaurioita palvotaan japanilaisen Kintsugi-perinteen mukaisesti kaatamalla niihin sulaa kultaa – Ikään kuin vahingoittuminen tekisi yksilöstä vääjäämättä jollain tapaa jalomman tai kauniimman. Tämä perisuomalainen ajattelutapa ja asenne voi yhtäältä antaa voimaa ja sisua sinnitellä kuormittavien kokemusten ja elämäntilanteiden läpi, mutta voi toisaalta myös johtaa oman tai muiden avun tarpeen vähättelyyn tai huomiotta jättämiseen.
Yksin
– Yksin jäämisen pelko näyttäytyy petomaisena, narsistisena ja ehdottoman vahingollisena käyttäytymisenä muita ja itseä kohtaan. Jos muilla ihmisillä ei ole mitään väliä tai arvoa, he eivät voi satuttaa minua. Jos minä hylkään muut, he eivät voi hylätä minua. Pelko toimii näin vääjäämättä itseään toteuttavana ennusteena, ja lopulta löytää itsensä autiolta saarelta, jonka ympärillä palavat kaikki sinne johtavat sillat.
Tarpeeton
– Tarpeeton kertoo elämisestä muiden varjossa – Muiden tahtoon ja odotuksiin alistuneena, vailla omaa tahtoa, unelmia ja identiteettiä, sekä arvostusta ja kunnioitusta itseä kohtaan. Jos et ota itse ohjia omasta elämästäsi, niin muut tekevät sen puolestasi. Muiden tahtoon ja varaan rakennetun elämän epämielekkyys ja suoranainen kurjuus aiheuttaa vihaa ja epätoivoa, joka biisissä lopulta kulminoituu kostonhimoisena vastareaktiona ympäristöä kohtaan, sekä raivokkaana irti pyristelynä niistä näennäisistä kahleista, joihin itse on antanut itsensä kietoa.
Tragedia I – II
– Eksistentiaalinen kriisi on äärimmäinen kamppailu ja koettelemus, joka muokkaa itseä ja ympäristöä hyvin merkittävällä tavalla. Selviytymistaistelun seurauksena kaikki omat resurssit kuluvat itsen hengissä pitämiseen tavalla tai toisella, ja samalla itse muuttuu sokeaksi sille, miten oma vointi ja oireilu vaikuttavat ympäristöön – ja ennen kaikkea niihin kaikkein läheisimpiin ihmisiin, joita ei ikinä tahtoisi satuttaa. Tragedia kertoo selviytymisestä elämän pahimmasta koettelemuksesta, sekä katkeransuloisesta näkökyvyn palautumisesta sellaisen jakson jälkeen, jolloin on nähnyt vain mustaa – Kohdaten sen tuhon, mitä on taakseen jättänyt.
Pakotan hymysi kasvoilleni
– Pakotan hymysi kasvoilleni on kertomus hauraasta ja kielteisestä minäkuvasta kumpuavasta murhanhimoiset mittasuhteet saavasta vihasta, kateudesta ja katkeruudesta muita kohtaan. Kappaleen päähenkilö on kuin peili, joka heijastaen matkii muiden onnea kätkien teennäisen ulkokuoren alla vallitsevan häpeän, rumuuden ja tyhjyyden. Äkkiväärä, melankolinen ja aggressiivinen sävellys mukailee kappaleen lyyristä painolastia. ”Pakotan hymysi kasvoilleni / Haluan täyttyä valollasi / Täydellisyytesi osa minua / Onnesi tekee minut sairaaksi”
Antaa pilvien vyöryä
– Siinä, missä Tragedia on suuren myrskyn laantuminen ja sen jälkeensä jättämiin tuhoihin havahtuminen, Antaa pilvien vyöryä on itse myrskyn silmä. Masennus ei aina näyttäydy katatonisena voimattomuutena, vaan pikemminkin raivokkaana, pakonomaisena suorittamisena ja kyvyttömyytenä pysähtyä. Pysähtyminen antaa sijaa liian synkille ajatuksille ja on siksi liian tuskallista, joten on pysyttävä jatkuvasti liikkeessä – Eikä vauhtia edes pysty itse enää pysäyttämään. ”Ohjat lipeävät käsistäni / Silti vauhtini kiihtyy. / Tiedän että pitäisi pysähtyä / Antaa sään seljetä / Antaa pilvien vyöryä ylitseni.”
Unessa
– Unessa on saanut innoituksensa marraskuisesta kaamoksesta, harmaudesta, loskasta ja arjesta, joka imee hiljalleen elinvoiman ja sielun, kunnes voimat eivät riitä muuhun, kuin päivittäisten kaavojen orjalliseen toistamiseen ja vitutuksen ilmaisemiseen. Jos me oltaisiin Queen, niin tämä olisi meidän I Want to Break Free.
Eulogia
– Albumin viimeinen kappale tuo viimein armon, irti päästön ja katarsiksen pitkään jatkuneen taistelun jälkeen. Eulogia on henkilökohtainen ja suorapuheinen kiitollisuuden osoitus ja anteeksianto pois nukkuneelle lähimmäiselle, kehen suhde elämän aikana oli monella tavoin monimutkainen ja ristiriitainen.