Ensinäyttö: Kun puhtoinen kulissi rakoilee – progemetallia luova Rioghan esittelee popimpaa puoltaan

Home on viimeinen maistiainen tulevalta debyyttipitkäsoitolta.

09.11.2022

Laulaja-runoilija Rioghan Darcyn tekstien ympärille kasvanut Rioghan-yhtye, jonka juuret ovat syvällä goottimusiikissa ja progressiivisessa metallissa, julkaisee 9. joulukuuta Different Kinds of Losses -debyyttipitkäsoittonsa. Levyllä on mukana varsin vakuuttava soittajakaarti, sillä se on tehty yhteistyössä Jonas Renksen (Katatonia), Einar Solbergin (Leprous), Teemu Liekkalan (Red Eleven), Valtteri Revonkorven (Leverage) sekä Teemu Koskelan (ex-Celesty) kanssa.

Tulevana perjantaina levyltä julkaistaan viimeinen singlelohkaisu Home, joka esittelee levyn popimpaa puolta yhtyeelle ominaisia sävyjä kuitenkaan unohtamatta. Kappaleen kylkeen tehty säväyttävän tyylikäs video saa nyt ensiesityksensä Infernon kautta.

”Kappaletta tehdessä tuntui lyriikka aluksi hyvin yksinkertaiselta ja selvältä, mutta joka käänteessä siihen aukesi uusia kerroksia, ja yhtä niistä avaamme myös musiikkivideon muodossa. Videon tarinassa kertojan puhtoinen kulissi alkaa rakoilemaan, jos sitä yrittää liian väkisin pitää pystyssä liian virheettömänä, ja pitää sisällään kaikki negatiiviset asiat jotka alkavat patoutumaan ja vuotamaan yli”, laulaja Rioghan Darcy kertoo.

Lisää luettavaa