Battle Beastin tarina on jatkunut jo seitsemän albumin ja 14 vuoden ajan. Niin kutsuttu Battle Beastin nykyaikakin kattaa jo peräti neljä albumia ja yhdeksän vuotta. Mikään ei ole tapahtunut itsestään.
14 vuotta on pitkä aika ihmiselämässä. Tämä tarkoittaa sitä, että bändin jäsenet ovat käyneet läpi monia elämänvaiheita, mutta kaikesta on selvitty yhdessä. Bändin on pitänyt keksiä itsensä uudelleen useasti.
– Meillä on aika korkea työmoraali ja me ollaan jotenkin koko ajan menossa eteenpäin, laulaja Noora Louhimo sanoo heti alkuun.
– Me käsitellään elämän pieniä ja isoja asioita kaiken tekemisen ohella ja rundibusseissa. Oon itsekin ollut Battle Beastissa jo 13 vuotta, joten nämä tyypit ovat kyllä nähneet multa kaikki pohjakosketukset ja huiput, mitä tulee siihen, miten oon käsitellyt itseäni ja elämääni. Merkittävän tärkeää on ollut se, ettei sitä kaikkea ole tarvinnut ikinä sulkea mitenkään sisälleen.
– Jos joku on saanut vaikka lapsen, me ollaan järjestelty niin, että hän saa jäädä kotiin, synisti/tuottaja Janne Björkroth jatkaa.
– Nämä ovat sellaisia asioita, että elämä tapahtuu ja se on otettava huomioon. Me ei olla koskaan haluttu, että Battle Beastista muodostuu sellainen bändi tai työympäristö, jossa pitää pelätä paikkansa puolesta ja pitää yksityisasiat visusti sisällään, jotta ei joudu kaikessa hiljaisuudessa sivuun. Kun puheyhteys on aidosti auki, kaikki järjestyy aina.
Helppoa tämä kaikki ei Battle Beastille ole ollut. Kaksikko myöntää, että jokaisen albumin tekoon kuuluu paljon suuria tunteita, joita voisi kutsua toisinaan pieniksi kriiseiksi. Bändi kyseenalaistaa jatkuvasti itse itseään.
– Tämän nykyisen Battle Beast -ajan alkuvuosina oli sellainen käännekohta, kun mun piti tehdä henkilökohtainen valinta, että haluanko mä bilettää ja pitää hauskaa, vai haluanko olla huippuammattilainen ja -laulaja, Noora kertoo.
– Mulla meni muutama vuosi, että pääsin sinuiksi sen kanssa, että haluan olla paras mahdollinen versio itsestäni. Mulle on tärkeintä pystyä tekemään tätä kaikkea siten, että mun mieli ja fysiikka kestävät sen. Se ei tunnu enää uhraukselta, mutta joskus nuorempana todellakin tuntui. Erilaisella valinnalla voisin olla elämässäni hyvin eri paikassa juuri nyt.
Janne jatkaa sanomalla, että vielä joitakin vuosia sitten useat Battle Beastin jäsenet tekivät bändin ohella päivätöitä. Viime vuosina sille ei ole enää ollut aikaa. Tämä on tarkoittanut tietynlaisia uhrauksia ja varsinkin sitoutumista.
– Niin, eihän tässä ihan ihan kauheasti olla lepäilty, mutta samalla ollaan onnistuttu kasvattamaan tätä meidän juttua ja varmistamaan, että meillä on bändissä soittamisen ohella myös päivätyö tässä bändissä, Janne sanoo.
– Nyt meillä on mahdollisuus maksaa kaikille kuukausiliksaa, eikä tarvitse ihan koko ajan miettiä, millä tultaisiin taas seuraava kuukausi toimeen. Siihen me ollaan kovasti tähdätty monilla eri ratkaisuilla joita ollaan tehty. Paljon ollaan oppirahoja maksettu, mutta nyt ollaan päästy hyvään tilanteeseen.
Panostus oikeisiin asioihin
Luova puoli on tietenkin se tärkein puoli musiikin tekemisessä, mutta se ei riitä kattamaan kaikkea. Luovuuden ohella monelta bändiltä on tätä nykyä löydyttävä yhä parempi kokonaiskuva siitä, mitä bändin pyörittäminen vaatii.
Battle Beast on muutaman vuoden aikana muuttanut lähes kaiken arjessaan.
– Se on vaatinut meiltä kaikilta konkreettisesti valtavan määrän opettelua, Noora myöntää.
– Jopa henkilökohtaisessa elämässä me ollaan jouduttu tekemään paljon järjestelyjä, koska monella meistä on nykyään perheet ja se vaikuttaa tietysti paljon kaikkeen. Me ollaan sitouduttu Battle Beastiin.
– Korona-ajan jälkeen, kun oli aika palata keikkalavoille, me koettiin jonkinlainen murrosaika. Hommat oli saatava toimimaan paremmin. Oli ymmärrettävä paremmin varsinkin ulkomaiden kuviot, että minkälaisilla diileillä me oikeastaan tehdään keikkoja, kuka vetää välistä ja mitä voimme tehdä, jotta numerot eivät näytä huonoilta, Janne jatkaa.
– Meidän oli alettava pyörittää Battle Beastin käytännön asioita kuin oikeaa firmaa. Asiat alkoivat muuttua pikkuhiljaa, etsittiin uusia yhteistyökumppaneita ja lopulta oltiin pisteessä, jossa alettiin pyörittää asioita yhä enemmän itse.
Merkittävin päätös Battle Beastille oli luopua perinteisestä managerista. Battle Beastilla ei ole tällä hetkellä managementia. Monet managerisopimukset verottavat kaikista bändien tuloista jopa kymmeniä prosentteja. Bändien kannalta epäedullisimmat sopimukset saattavat viedä artisteilta jopa puolet kaikista tuloista.
– Kohta pari vuotta ollaan pidetty itse huolta niistä asioista, joista on yleensä vastuussa manageri, Noora sanoo.
– Yksi tärkeimmistä opeista heti aluksi oli se, miten ajoissa asiat on suunniteltava. Jopa mun esiintymisasut. Alettiin suunnitella uusia pukuja jo pari vuotta sitten ja mietittiin niitä jo vuosi ennen kuin alettiin äänittää uutta albumia. Kaikissa asioissa on oltava monta askelta edellä, koska aina voi tulla itsestä riippumattomia viivästyksiä.
– Sama minkä Noora sanoi koskien esiintymisasuja, pätee ihan kaikkeen mitä me tehdään, Janne vahvistaa.
– Ennakointi on tärkeintä. Jos haluaa saada itsensä oikeille kiertueille, festareille tai ihan mihin tahansa, sitä kaikkea on suunniteltava yllättävänkin aikaisin. Muuten paikat on menneet ja mukaan voi päästä enää korkeintaan säkällä. Tässä on ollut paljon opeteltavaa, jotta saa asiat toimimaan bändin, levy-yhtiön ja isojen keikkafirmojen välillä.
– Se on mukavaa, että asiat ovat meidän omissa käsissä, mutta on se myös todella kuormittavaa. Tätä vastuuta on haluttava todella kovasti, jotta tätä kaikkea pystyy tekemään. Tälläkin hetkellä suunnitellaan vuosien 2026 ja 2027 asioita ja meidän on ihan oikeasti osattava itse valita, mitä halutaan tehdä ja sanottava ”joo” tai ”ei” kaikkeen. ”Ehkä” ei ole hyvä vastaus oikein mihinkään. Se on yhtä kuin ”ei.”
Battle Beastin tapa tehdä asioita on jopa poikkeuksellinen. Moni muu saman kokoluokan rock- ja metallibändi kituuttaa lähes henkitoreissaan ja harmittelee milloin levymyyntien laskua, milloin striimauskorvausten pienuutta ja milloin sitä, että pakko olisi kiertää, muttei se ole mahdollista. Battle Beast on osoittanut, että asiat ovat paljon itsestä kiinni.
– Mä luulen että kaikilla nuorilla bändeillä, ja meillä itsellämmekin oli, on ohjelmoituna ajatuksiin se, että jos haluaa tehdä asioita isosti, on signattava isolle levy-yhtiölle, otettava manageri ja niin edelleen, Janne luettelee.
– Me ollaan vasta viime vuosina alettu ymmärtää, miten rankka ala tämä on. Kilpailu on ihan mieletöntä. Se on vain hyväksyttävä, että bändin pyörittäminen on myös muita asioita kuin se taiteellinen puoli. Ei ole olemassa jonkinlaista jaottelua, että bändi on joko ”kaupallinen” tai että kaikki tapahtuu vain musiikilla kuin itsestään.
Jannen mukaan on parempi, jos saa bändin tyypit panostamaan kaikkeen. Sitten ei tarvitse ostaa palveluita ulkopuolisilta.
– Siinä on tehtävä valinta, että sijoitatko bändiisi ennemmin rahaa vai omaa aikaasi ja työpanostasi, Noora jatkaa.
– Tietysti tämä on kiinni myös persoonista. Mulla ja Jannella on olemassa sekä luova palo että halu hoitaa käytännön asioita. Tiedän paljon muusikoita, jotka haluaa vain taiteilla ja kaikki bisnespuoli on heille ihan vihoviimeinen asia mitä tehdä. Oon kuullut jonkun jopa sanovan, että kaikki muu paitsi se musiikin tekeminen on täysin vastenmielistä.
– Ymmärrän sen hyvin. Tämä ala muuttuu koko ajan ja tämä vaatii omistautumista. Pandemiankin aikana moni ihminen musa-alalta joutui vaihtamaan työtä ja jopa alaa, koska duunit yksinkertaisesti loppuivat. Pandemian myötä ala uudistui paljon, mutta myös sillä tavalla, että joukossa on entistä räikeämmin ammattilaisia ja paskanjauhajia.
– Jos haluaa tehdä musiikkia ja järjestää bändin asioita tällä tavalla kuin me ollaan nyt tehty, on oltava koko ajan anturat pystyssä ja ymmärrettävä, ketä kannattaa uskoa ja ketkä puhuu paskaa.
Tee-lähes-kaikki-itse
Ei riitä, että Battle Beast hoitaa käytännön asiansa ja manageroi itseään. Se tekee myös vielä tavallistakin isommin myös albuminsa itse, ja tässä mielessä tuore Steelbound-albumi on ihan omanlaisen DIY-tekemisen kiteytymä.
Battle Beast on säveltänyt albumin yhdessä, Janne Björkroth äänitti, miksasi ja tuotti sen, ja ainoastaan masteroinnissa levy saatettiin legendaarisen Mika Jussilan osaaviin käsiin.
– Me ollaan opeteltu sisälle siihen, että samalla kun sävellämme biisejä, me myös tehdään tuotantoa. Itsellä biisinkirjoituksessa soundit ja muu tuotanto ovat tärkeässä osassa jo kauan ennen äänityksiä, Janne sanoo.
– Onhan siinä paljon duunia, kun koitan itse tehdä omia biisejäni ja myös tuottaa muiden biiseistä parhaat mahdolliset versiot. Parasta tässä kuviossa on se, että bändissä on monta osaavaa säveltäjää, jotka kirjoittaa tosi monenlaisia biisejä ja todella hienoja melodioita, joten homma ei jää ainakaan hyvien biisien puutteesta kiinni.
– Hauska homma on se, että jokaisella levyllä olisin oikeastaan halunnut ottaa mukaan ulkopuolisen miksaajan, koska miksausvaiheessa ei aina meinaisi jaksaa tehdä sitä. Lopulta olenkin tajunnut, että itse tekeminen on tässäkin asiassa antoisampaa, helpompaa ja nopeampaa. Jotenkin me koemme tietävämme, mitä tältä bändiltä haluamme.
Tuottajakin maksaa. Tuottajan kanssa myös kemioiden on osuttava yksiin. Ja mikä pahinta, jos tuotanto ja äänitykset etenevät jo pitkälle ennen kuin huomataan, ettei kaikki ihan täysin toimikaan, siitä on jopa mahdotonta pakittaa pois.
– Onhan se hauskempaa, kun bändi voi firmana maksaa erilaisista osaamisista bändiläisille itselleen palkkioita työstä sen sijaan, että me maksettaisiin nekin rahat jollekin ulkopuoliselle, jonka kanssa asiat EHKÄ toimivat, Janne naurahtaa.
– Joka levyllä ollaan otettu albumin tekemistä paremmin haltuun. Kyllähän se on myös niin, että kun asian tekee näin perustavan laatuisesti itse, albumi tuntuu todella omalta. En mä silti pois sulje sitä vaihtoehtoa, että joku joskus vähintään miksaisi tai miksei myös tuottaisi meidän levyn. Onhan se hauskaa, että tuollainenkin vaihtoehto on.
Joissakin asioissa järjestelmällisyys ja kyky laskelmoida on ehdotonta. Vastaavasti luovuudelle se voi olla myrkkyä.
Tätä nykyä levy-yhtiöissä ja manageritoimistoissa levyjä ja jopa yksittäisiä kappaleita laskeskellaan huolella. Yritetään luoda jonkinlainen kaava menestyskappaleelle. Mietitään, miten saada single trendaamaan TikTokissa.
– Riippuu keneltä kysytään, mutta mun mielestä kumartelu TikTokien ja muiden suuntaan on kaksijakoinen asia, koska kaikki tällaiset ovat hetken ajan todella trendaavia juttuja, mutta ihan yhtä ohimenevää kuin moni muukin asia, Noora pohtii.
– Haluan itse, että ihmiset ovat uskollisia omalle taiteelleen. Miettivät, että mitä he itse ihan oikeasti haluavat tehdä. Musiikki on kuitenkin se asia, jolla mekin käsitellään tärkeitä asioita. Jos sen tekee rehellisesti itselleen ja kyselemättä lupia, kuten me ollaan tehty, se kantaa varmasti pidemmälle kuin mikään laskelmoitu yhtälö.
– Jos me oltaisiin alettu miettiä, millainen biisi trendaisi TikTokissa, ei se olisi enää täysin rehellistä musiikkia meille itsellemme. Jos käy niin, että jokin sydänverestä puristettu Battle Beast -kappale vain sattuu menestymään sielläkin, niin hyvä, se on mukava juttu, mutta sen ei pidä olla mikään säveltämisen päämäärä.
Noora hymyilee, että on olemassa myös artisteja ja bändejä, jotka ihan aidosti nauttivat sosiaalisen median täydestä haltuunotosta, jatkuvasta vuorovaikutuksesta, TikTok-meiningistä ja kaikesta, ja se on täysin hyvä asia.
– Kaikkien pitää toteuttaa omaa itseään ja asiaansa omalla tavallaan, laulaja summaa.
– Mun TikTok-aktiivisuus on sitä, että laitan jotain hidastusvideoita sinne kerran kuukaudessa ja yritän sillä toteuttaa edes jotain, mutta mä oon noissa asioissa niin mummo, ettei tuo kaikki ole oikein täysin mua, joten en tee somejuttuja sen enempää tai muussa muodossa kuin sellaisessa, mikä tuntuu itselle sopivalta.
Röyhkeydellä ei ole rajoja
Tämä kaikki tekemisen meininki näkyy Steelboundilla siinä, että se on jälleen häikäilemättömintä ja röyhkeintä Battle Beastia tähän asti: Levyltä löytyy niin tarttuvaa heavy metalia ja jopa disko-metallista meininkiä, ettei sellaista tohdi ihan mikä tahansa bändi tehdä.
– Tämän levyn kanssa kävi niin, että siellä on niin laidasta laitaan erilaisia biisejä, että jokaisen kappaleen tuotannon ja soundit sai miettiä ihan erikseen, eikä ollut olemassa mitään yksiä ja samoja asetuksia koko levylle, Janne toteaa.
– Välillä on heviä, välillä on diskoa, välillä on synaa, välillä on orkesteria ja kaiken sen pitää toimia täysillä. Se oli kaikista rankin osa tätä koko prosessia. Steelbound oli tavallaan miksattava ja tuotettava yhtä monta kertaa kuin sillä on kappaleitakin. Tämä ei ole varmasti ihan se tavallisin malli tehdä levyä, mutta meille se oli nyt ainoa oikea tapa.
Noora tuo tähän ajatukseen mukaan oman kulmansa laulajana. Hän kokee saaneensa laulaa Steelboundilla vapaammin kuin koskaan aiemmin ihan mitä vain, ja kaikenlaiset kokeilut olivat yrittämisen arvoisia.
– Sitä tehtiin paljon ja mielestäni levyllä kuuluu, ettei kukaan ollut miettinyt yhtä ja ehdotonta laulumelodiaa tai -sovitusta, vaan monet levyllä kuultavat jutut löytyivät eläytymällä ja fiilistelemällä, hän iloitsee.
– Mulle on tultu sanomaan, että tämä kuulostaa kuin live-albumilta, koska siellä on lauluissa niin paljon eloa. Koko albumi kuulostaa kuulemma siltä kuin bändi olisi soittanut livenä yhdessä studiossa ja äänittänyt nämä biisit. Se on aika makea ajatus ja kertoo mielestäni paljon siitä, millaisia energioita me ollaan saatu vangittua levylle.
Steelboundin varrella kuullaan monenlaisia kappaleita, joista jotkin yllyttävät ottamaan ilon irti elämästä ja toiset peilailevat elämän kitkerimpiä puolia. Mitä tahansa Battle Beast tekeekin, pohjavire on aina toiveikas ja voimakas.
– Haluan aina valaa kaikilla tekemisilläni ihmisiin uskoa, voimaa ja positiivisuutta, Noora summaa.
– Vaikka aiheet joista me kirjoitetaan ovat usein aika rankkoja, kokemuksen ei tarvitse olla sellainen, että niissä fiiliksissä vain vellotaan. Siinä voi olla myös hyvää meininkiä ja tanssia, ja saman levyn varrella voidaan myös rauhoittua ja miettiä. En näe asiaa lainkaan niin, ettei kaikkea tätä voi tapahtua saman levyn varrella, Janne lisää.
– Koko pointti on se, että käsitellään yhteiskunnallisia kuin henkilökohtaisiakin vaikeita asioita niin helposti lähestyttävällä tavalla, että puristisimmallakin hevarilla suojamuurit laskeutuisivat, Noora jatkaa.
– Steelboundilla me halutaan viestiä ihmisille, että ole oma iloinen itsesi, käsittele näitä asioita ilon kautta ja sitten sä voit lähteä taas jaksamaan kaikkia niitä asioita, joita elämä viskoo sua päin siellä arkisessa elämässä.
– En vähennä yhtään sellaisien bändien arvoa, jotka vellovat siinä kurjuudessa. Sellainen musiikki on todella tärkeää. Me ei tehdä sellaista, mutta kaikenlaiselle musiikille on aika ja paikka. Mäkin kuuntelen bluesia myöten todella melankolista musiikkia ja ymmärrän myös ihmisiä, joille Battle Beastin vimma on ihan luotaantyöntävä juttu.
Kun Battle Beast -kaksikolta utelee, mikä on heidän omasta mielestään Steelboundin hykerryttävin nostatteluhetki, vastaus tulee lähestulkoon yhteen ääneen ja molemmat hehkuttavat kappaletta Twilight Cabaret.
– Janne kirjoitti niin törkeän kappaleen, jossa on lattaripoppi yhdistyy synkkään aiheeseen ja pääsen tekemään laulajana asioita niin monipuolisesti ja teatraalisesti, että sitä tullaan rakastamaan ja vihaamaan, Noora hymyilee.
– Olin vähän jumissa sen biisin kanssa, vaikka oon aina soittanut lattarimusaa ja tykännyt siitä. Hetken ajattelin, ettei tuossa ole mitään järkeä, mutta sitä oli niin kivaa soittaa, että unohdin kaikki epäilykseni ja annoin mennä vaan. Pian opeteltiinkin jo Pyryn kanssa, miten soitetaan rummuilla lattaria ja siitä tuli tällainen diskolattaripläjäys, Janne sanoo.
Toiselta äärilaidalta löytyy tummia hetkiä, ja tässäkin puolessa Steelboundia kaksikko nimeää saman kappaleen.
– Lauloin Angel of Midnightiin osuuteni kolme kertaa ja se oli mulle sellainen aallonpohja, jossa mulla oli henkilökohtainen painiottelu keskiyön enkelin kanssa, kun en aluksi tuntenut yhteyttä kappaleeseen, Noora kertoo.
– Voitin sen ottelun. Ymmärsin vasta kappaleen valmistuttua, että tämä sävellys vaati todella paljon heittäytymistä ja eläyttymistä. Siinä on kliiniä kitaraa ja rock-henkeä ihan eri tavalla kuin meillä koskaan aiemmin. Se on jotain erilaista kuin olen itsekään koskaan tehnyt. Siinä oli vain mentävä rohkeasti mukavuusalueitten ulkopuolella.
Suurien tunteiden keskellä eteenpäin
Kun bändi tekee täysillä sitä, mitä se oikeasti haluaa tehdä, seuraukset ovat räikeät: Battle Beast on saanut laajan fanikunnan, mutta bändillä on myös intohimoisia vihaajia. Jopa niin intohimoisia, että samat ihmiset jaksavat olla muistuttelemassa jokaisessa Battle Beastia koskevassa kommenttikentässä, miten turha bändi on.
– Mä oon niin kiitollinen, että ne inhoajat jaksavat öyhöttää joka paikassa, koska musta tuntuu, että se kaikki tuo meille aina vaan lisää kuulijoita, Noora naureskelee.
– Musta tuntuu, että me ollaan monelle jonkinlainen ”guilty pleasure”, jota vain pitää julkisesti inhota, vaikka salaa vähän tykkäisikin. Nämä tyypit ovat meidän parhaita mainostajia. Ne jakavat jatkuvasti meidän biisejä ja videoita ympäriinsä, että kuunnelkaa nyt, mitä paskaa nämä ovat taas tehneet, ja niinhän ihmiset sitten kuuntelevat, hah hah!
Battle Beastin värikäs historia takaa muutenkin kuin musiikillaan sen, että bändi herättää tunteita suuntaan ja toiseen. Tämän takaa jo se, että kolmen ensimmäisen levynsä ajan se toimi erilaisella kokoonpanolla ja Steelbound on nyt neljäs albumi bändin nykyaikaa. Kaikkea vertaillaan kaikkeen, ja matkalla on ollut monta kasvun paikkaa.
Bringer of Pain -albumi (2017) oli uuden ajan alku, josta tuntuu olevan vasta ihan vähän aikaa, mutta niin vain Battle Beastin nykyinen aikakausi on kestänyt lopulta jo pidempään kuin se ensimmäinen luku.
– Muistan edelleen hyvin kirkkaasti sen hetken, kun me oltiin sen tilanteen edessä, jossa alettiin tehdä Bringer of Painia ja kaikki ajattelivat, että NYT on näytettävä itse itsellemme, mihin me pystytään, Noora sanoo.
– Se ei ole muuttunut. Meidän pitää osoittaa itse itsellemme joka levyllä, että me voidaan kehittyä ja viedä juttuamme eteenpäin. Me ei haluta ajatella koskaan, että nyt me ollaan turvassa, nyt me voidaan ottaa ihan iisisti ja kaikki se, mitä voidaan tehdä, on nyt tehty. Me halutaan pitää tämä asia tuoreena ja vireänä itsellemme.
– Tietenkin tähän vaikuttaa myös se oman kehittymisen kaari. Jos mä kuuntelen mun ensimmäisen Battle Beast -albumin (Battle Beast, 2013) laulujani, niin kyllä ne vähän huvittavat. Oon hakenut omaa identiteettiäni hevilaulajana ja nyt koen, että oon löytänyt sen, miten näitä biisejä saa laulaa ja miten vapaa tässä hommassa voi olla.
Janne kokee, ettei Battle Beastin tarvitse enää todistella kenellekään muille mitään.
– Bringer of Pain oli sellainen käännekohta ja näytönpaikka, jossa kaikki katseet olivat kääntyneet meihin. Epäilijöitä riitti, että voidaanko me jatkaa eteenpäin ja jos voimme, mitä voimme saada aikaan. Se oli aika vaikea paikka, mutta jotenkin me oltiin ladattu täyteen niin kovaa intoa ja näyttämisenhalua, että tässä sitä ollaan.
Yksi kärkkäimpiä ihmetysten aiheita Battle Beastin eri aikakausiin liittyen on se, miksei bändi vieläkään esitä keikoillaan ainuttakaan kappaletta bändin kolmelta ensimmäiseltä levyltä, joista kahdella Noorakin oli laulajana? Vastaus on yksinkertainen.
– Meidän positiivinen ongelma on se, että meillä on tosi paljon hyviä biisejä, muttei sinne settilistaan mahdu kuin muutamat vanhat kappaleet samalla, kun haluamme aina mennä uuden levyn voimin eteenpäin, Noora sanoo.
– Meillä on ollut aina eteenpäin menevä mentaliteetti. Me mennään eteenpäin ja luodaan uusia elämyksiä. Ymmärrän sen kyllä, että vanhoja hittejä haluttaisiin settiin, mutta jos me kuunneltaisiin jokaisen ihmisen jokaista toivetta, meidän keikat kestäisivät viisi tuntia. Valitettavasti me joudutaan tekemään tällaisia vähän rankempia leikkauksia. Se on Battle Beastia. Se on meidän tapa tehdä asioita.