Haastis: Horse Latitudes on kääntöpiirien tuolla puolen – kuuntele albumi!

Näin keväisin luonto herää talven jäljeltä ja alkaa pursuta elämää. Helmikuussa herätyksen kokivat myös jyräävänsynkän doom metalin ystävät Horse Latitudesin julkaistessa toisen albuminsa Awakeningin. Kuuntele levy jutun lopusta!

Teksti: Miika ”Mega” Kuusinen

Horse Latitudes operoi kolmikkona, josta ei löydy lainkaan kitaristia. On sanomattakin selvää, että kahdella bassolla luotu soundi on tymäkkä ja tumma mutta samalla omalla tavallaan pehmeä ja pahaenteinen. Rumpali-vokalisti Harrin mukaan kyseessä ei yhtyettä perustettaessa ollut kuitenkaan sopivan kitaristin puute vaan orkesterin perustamisen keskeinen idea.

– Koko bändi lähti itse asiassa Vellun ja Heidin, molemmat basisteja, ajatuksesta perustaa kahden bassokitaran drone-vetoinen projekti Hellhammer-vaikutteilla, eli kaksi bassoa on sekä tämän bändin varsinainen ydin että olemassaolon alkuperäinen syykin! Ja kyllähän kahden basson sointi hyvältä kuulostaa, ei siitä mihinkään pääse!

Muuttaako kahden paksuja kieliä käyttävän soittimen käyttö jollain tavalla biisien tekoprosessia, perinteinen ja lähes kiveenhakattu kitaran ja basson suhde kun loistaa poissaolollaan?

– Toki, mutta itse koen vaikutuksen vain ja ainoastaan positiivisena tämän kaltaisessa musiikissa. Riisuttuja elementtejä tulee punnittua ja hiottua aivan eri tavalla, kun niitä ei pysty höystämään liioilla rönsyillä. Ja basso on riffivetoisen musiikin ehdoton ykkössoitin! Ja edelleen kaksi bassoa tuo sävellyksiin juuri tarpeeksi variaatiomahdollisuuksia, ilman että alkukantaisuudesta tarvitsee tinkiä.

Ovet auki

Päiväntasaajan kummaltakin puolelta löytyy subtrooppisia alueita, joita kutsutaan Suomessa termillä ”hepoasteet”. Englanniksi sama on ”horse latitudes”. Yhtye ei ole kuitenkaan napannut nimeään maantieteellisestä termistä, vaan se on suora viittaus The Doorsiin ja heidän hienoon kakkosalbumiinsa Strange Days (1967).

– Vaikka bändin nimi on saanut alkunsa kyseisestä Doorsin biisistä, minä taidan olla ainut, jolla on erityinen suhde tuon bändin musiikkiin. Minulle Doors on se tärkein rockbändi, joten kai se jollain epäsuoralla tavalla omaan musiikin tekemiseenkin vaikuttaa. Ei sillä mitään sen kummempaa merkitystä varsinaisesti ole, joten ei siitä nyt tässä sen enempää.

Osa pitää The Doorsin teksteistä vastannutta Jim Morrisonia huikeana runoilijana, osa taas muilta kirjoittajilta vapaasti lainaavana höyrypäisenä hulttiotekstittäjänä. Niin tai näin, tekstien aihepiirit vaihtelivat ainakin suuresti, mutta miten on Horse Latitudesin tekstien kanssa?

– Teemat liikkuvat erittäin henkilökohtaisella kuin myös universaalien pohdiskelujen ja näkökohtienkin tasolla, mutta tavallaan teksteissä nuo ovat yhtä ja samaa. Yleisesti voisi sanoa, että sanoitukset pyörivät elämän, olemisen ja olemattomuuden arvoitusten ja inhimillisten rajoitusten yli kurkottavien ymmärtämisen yritysten ympärillä.

– Mitään yhtä ideologiaa bändillä ei ole, vaan yleisesti pyrkimyksenä on kanavoida, kuvastaa ja ilmaista juuri näitä ristiriitoja, maailmassa olemisen yksilöllistä näkökulmaa, ihmettelyä ja hämmennystä, päättäväisyyttä ja oivalluksia. Ne kertovat monesti juuri vaikeudesta ja jopa mahdottomuudesta jäsentää asioita puhtaasti loogisen kielen ja rationaalisen ajattelun keinoin. Omissa teksteissäni sisäisellä symbolimaailmalla on keskeinen merkitys.

Yhtä lailla kuin kahden basson käyttö ja hitaan lanauksen soittaminen asettavat oletuksia ulkopuolelta, ne antavat myös vapauksia sisäpuolella toimiville – sekä halua tehdä asioita toisin.

– Ei meillä ole ollut missään vaiheessa tarvetta yrittää profiloitua mihinkään tiettyyn karsinaan, ja yhteyksiä voisikin ajatella erittäin moneen suuntaan. Toki doom metal ja sludge ovat lähellä sydäntä, ja noita elementtejä Horse Latitudesinkin musiikissa kuuluu. Mutta primitiivisen ja yksinkertaisen musiikin elementit yleensä, tulevat ne sitten punkista, bluesista, dronesta, black metalista tai death metalista, kaikuvat niin ikään taustalla. Ja hyvä niin, tarkoitus ei ole suinkaan rajoittaa tekemisiä keinotekoisilla tai luonnollisemmillakaan genremäärittelyillä.

Orkesteri on ehtinyt olla kasassa vasta kolmisen vuotta, mutta tänä aikana on julkaistu demon lisäksi kaksi täyspitkää ja yksi splitti parinkin eri lafkan kautta. Oletteko olleet yllättyneitä, kuinka nopeasti asiat ovat edenneet, vai onko musiikin tekeminen teille jotenkin erityisen helppoa ja asiat ovat tapahtuneet niin kuin on suunniteltukin?

– Yllättävän kivuttomasti asiat ovat menneet, mutta samalla kovin luontevasti. Musiikkia on syntynyt ja syntyy jatkuvasti, ja julkaisut ovat putkahtaneet samaa tahtia, eli koko diskografiaa voi pitää hyvin orgaanisena ja luonnollisena kokonaisuutena. Missään vaiheessa ei ole ollut mitään erityistä painetta tehdä tai olla tekemättä mitään. Totta kai esimerkiksi albumikokonaisuudet koostetaan yhteensopivista elementeistä visuaalisine ilmeineen päivineen, mutta mitään pidemmän linjan suunnitelmaa bändillä ei varsinaisesti ole missään vaiheessa ollut. Aika näyttää, mitä kaikkea tässä vielä on tapahtuakseen.

– Tulevaisuudessa jatketaan samaan malliin kuin aiemminkin eli uutta musiikkia syntyy omaa tahtiaan. Joten mahdollisesti jossain vaiheessa on jotain uutta musiikkiakin tiedossa, mutta mitään paineita suuntaan tai toiseen ei ole. Keikkoja tehtäneen edelleen aina mahdollisuuksien mukaan.

Kuuntele Awakening-albumi: