”Haluan, että ihmiset kokevat taas hämmennystä” – laajassa haastattelussa Ghostin Tobias Forge

Ghost on yhden miehen visio, joka on samaan aikaan loppuun asti suunniteltu ja täysin arvaamaton. Purkakaamme ilmiö osiin sen isän Tobias Forgen kanssa.

22.03.2020

Vielä kaksi vuotta sitten tämän haastattelun kirjoittaja ei voinut sietää Ghostia. Kaikki tässä maskeihin puetussa ruotsalaisbändissä ärsytti. Nyt sama kirjoittaja omistaa Ghostin kaikki albumit, on nähnyt ryhmän useita kertoja keikalla ja lukee itsensä bändin faniksi. 

Mikä sai takin kääntymään? Samat asiat kuin tuhansien ja taas tuhansien muidenkin. Ghostia kymmenen vuotta luotsannut, naamionkin kera karismaattinen Tobias Forge on tehnyt mahdottomasta mahdollisen: hän on luonut tässä ajassa teatraalisen ja musiikin eri vuosikymmeniä yhdistelevän rockbändin, joka tarjoaa jokaiselle jotakin.

Levyillään Ghost sekoittaa rockin, metallin, progen ja popin aineksia vähintään 1960-luvulta tähän päivään asti, ja sen albumeilla on kuultu kaikkea vanhan liiton bluespohjaisen metallin, äärimetallivaikutteiden, totaalisen tarttuvien popkertosäkeiden ja pitkien tunnelmallisten instrumentaalien väliltä.

Lavalla Tobias Forge pukeutui pitkään eri Papa Emeritus -alter egojensa mukaisesti kirkollisiin asuihin ja verhoaa Cardinal Copia -hahmossaankin kasvonsa epäkuolleen naamioon. Koko Forgen taustalla soittava bändi koostuu nimettömistä ja kasvottomista soittajista.

Konserteissa kokoonpanoa tuetaan nykymittapuulla jättimäisellä teatraalisella visuaalisuudella, jossa ovat läsnä rockin ja metallin ohella elokuvien lukuisat vuosikymmenet ja tyylilajit kauhusta trillereihin.

Kuulostaako kokonaisuus joltain sellaiselta, joka takaa bändille 1,7 miljoonaa seuraajaa Facebookissa, 666 000 Instagramissa ja tuo sen keikoille illasta toiseen tuhansien ihmisten yleisön?

Kyllä ja ei. Ghostin konsepti voisi tarjota yhtä suurella todennäköisyydellä ”jokaiselle jotakin” tai ”ei tarpeeksi mitään kenellekään”. Tobias Forgen onneksi ensin mainittu on käynyt toteen.

Juuri nyt Suomessakin nuoret kaivertelevat Ghostin logoja pulpetteihinsa ja piirtelevät Cardinal Copian kuvia vihkoihinsa, lukuisat äärimetallille elämänsä omistaneet tyypit luukuttelevat bändin albumeita ja tavallisesti rockia ja metallia väistelevät ihmisetkin jorailevat Dance Macabre -singlen tahtiin.

Ghostin noustessa torstaina 28. marraskuuta Hartwall-areenan lavalle yleisön ikäjakauma tulee yltämään lapsista vanhuksiin, poppareista rokkareiden kautta hevareihin ja satunnaisista Radio Rockin kuulijoista vinyylejä keräileviin musiikkinörtteihin. Mikään muu bändi ei taatusti kerää keikoilleen väkeä näin kirjavasti juuri nyt.

Otetaanpa viimeisen kymmenen vuotta elämästään Ghostille omistaneen Tobias Forgen kanssa selvää, mikä on mahdollistanut hänen pitkään rakentuneen unelmansa toteutumisen.

Poikkeuksellista puoleensavetävyyttä

Ghost ei siis ollut itselleni mikään läpihuutojuttu, vaikka se koostuu kaikesta siitä, mitä musiikissa rakastan.

Muistan hyvin sen hetken, kun kaivoin Rise Above -levy-yhtiön kirjekuoresta pahvikantisen promoversion Ghostin debyyttialbumista Opus Eponymousista. Elettiin alkusyksyä 2010.

Mielenkiintoinen kansi sai unohtamaan bändin mielikuvituksettoman nimen. Löin levyn soittimeen ja saatoin ajatella itsekseni: ”Äh. Ei kai taas tällaista retroilevaa okkultistista rockia.” Vastaavia bändejä oli ilmaantunut enemmänkin. Sivuutin levyn täysin pitkäksi aikaa. Itse asiassa sivuutin koko yhtyeen vuosikausien ajaksi.

Jos Ghostista olisi alettu puhua tuolloin tarkemmin, olisin ollut valmis lyömään vetoa, että bändi jää korkeintaan marginaalisen yleisön pieneksi retrotripiksi. Myöhemmin antipatiani bändiä kohtaan kasvoi niin suureksi, että jaksoin muistutella asiasta aina tilaisuuden tullen ja pidin bändin imagoakin halpana huomionhakuisuutena.

Ghost ei siis jättänyt kylmäksi. Se herätti voimakkaita tunteita itseään vastaan aina siihen asti, kun kuulin kolmosalbumi Melioran (2015) ja todistin bändin livenä samaisen albumin kiertueella. Muutin mieleni hetkessä.

Kerratessani Ghost-kokemuksiani Tobias Forgelle hän ei vaikuta varsinaisesti yllättyneeltä. Varovaisen rauhallisesti ja suorastaan vetäytyvän analyyttisesti keskustelun aloittava mies on tyytyväinen tällaisiin reaktioihin.

– Niin. Olen kuullut vastaavista vastakaiuista ennenkin. Meillä on fanimme. Meillä on vihaajamme. Kaikilla tuntuuolevan mielipide monista asioista joita teemme, eikä se ole välttämättä huono asia, keskeltä Yhdysvaltojen-kiertuetta tavoittamani Forge sanoo.

– Mistä tämä johtuu? En tiedä. Kirjavasti tarttuvista kappaleista? Onnekkuudesta? Määrätietoisuudesta? Ajoituksesta? Omistautumisesta? Värikkäästä imagosta? Vaikea sanoa. Jotenkin onnistumme ärsyttämään tavallaan kaikkia.

Hetken hiljaisuuden jälkeen Forge selvittää kurkkuaan ja hänen äänestään alkaa kuulua eräänlainen epäuskoinen hymy, kun hän summailee sitä käännettä, joka on pitänyt hänet tien päällä viimeiset yhdeksän vuotta.

– Olen tietysti onnellinen siitä, että Ghost käänsi elämäni tällä tavalla ympäri. Olen viettänyt aikoinaan toistakymmentä vuotta bändeissä, jotka eivät edenneet mihinkään. Bändeissä, joissa oli periaatteessa moni asia kohdallaan, mutta joiden kappaleista uupui se viimeinen terä, ja kaivattu lopullinen onnenpotku jäi saamatta.

– Olin 29-vuotias, kun julkaisin Opus Eponymousin. En ollut enää nuori, enkä ollut vielä vanha, mutta tunsin yrittäneeni jo aivan kaiken monenlaisten bändien kanssa. Olin tavallaan hyväksynyt sen, etten tule koskaan esiintymään ympäri maailmaa. Siinä mielessä Ghost oli paineeton projekti, jota lähdin tekemään liikaa stressaamatta.

– Ghost heijasteli alusta asti omaa musiikkimakuani. Olen todella suuri 60-luvun klassisen rockin fani, rakastan 70-luvun pömpöösiä progea, mikään ei voita punkin energiaa ja kasarin heavy metal on yksi musiikin täydellisimmistä jaksoista, äärimetallikuvastoineen ehkä tärkein osa varhaisimpia bändejäni ja niiden imagoa.

– Kun yhdistämme kaiken tämän, Ghost edustaa musiikissa yli 50 vuoden historiaa. Siitä olisi saattanut syntyä luotaantyöntävää sekasotkua, mutta jotenkin se tavoittikin valtavan potentiaalisen yleisön.

– Olen aina luottanut siihen, että hyvä biisi on hyvä biisi, ja jos se on tarpeeksi hyvä, se voi murtaa ihmisten tottumuksia ja genrerajoja. Hehkutan aina valtavasti The Beatlesiä ja David Bowieta, jotka eivät tehneet ikinä samaa albumia kahdesti, vaikka se saattoi jopa verottaa heidän kuulijakuntaansa. Ghostin periaate on ollut hyvin samanlainen.

Kokonaiset albumit kiinnostavat nykyään suhteellisen marginaalista musiikkifanien ryhmää, mutta Ghost on onnistunut sekoittamaan niille mukaan juuri tarvittavan määrän hittikappaleita kasuaalimman kuulijan hermoon iskettäväksi.

Samalla bändin anonyymi imago on ollut yllättäen jotain sellaista, josta erilaiset ihmiset ovat löytäneet tarttumapintaa. Forge myöntää ottaneensa imagolla suuren riskin, mutta luottaneensa sen potentiaaliin.

– Voisi helposti luulla, että kasvottomuutemme olisi jotenkin vieraannuttava asia, mutta vuosien kuluessa olen huomannut, että se on itse asiassa vain tuonut meille kuulijoita.

– Jos olisimme olleet alusta alkaen tavallinen, parikymppistä länsimaisista valkoisista nuorista jätkistä koostuva bändi näillä samoilla kappaleilla, se olisi ehkä rajannut kuulijakuntaamme retrorockia fanittaviin tyyppeihin. Varsinkaan 2010-luvun nuoret eivät todennäköisesti olisi kiinnostuneet tekemisistämme.

– Nyt yleisömme koostuu kaikenlaisista ihmisistä. Noin 40 prosenttia heistä on naisia, mikä on uskomatonta. Joukossa on kaikenlaisia naisia nuorten kiljuvien tyttöjen ja keski-ikäisten rouvien väliltä. Miesten puolelta taas löytyy porukkaa ihan lapsista tatuoituihin, kaljamahaisiin vanhan liiton hevareihin. Se on hämmentävää.

– Minun teoriani on, että olemme leimanneet itsemme niin pitkälle viedyllä imagolla ja musiikilla, että kaikki voivat löytää siitä tarttumapintaa. Ihan yhtä hyvin olisi voinut käydä niin, etteivät tekemisemme olisi kiinnostaneet ketään

Pakkahuone, Tampere, 2013. Kuva: Mikko Pylkkö

Silmänlumeen luvattu maa

Ghostin tekemiset kuitenkin kiinnostavat ihmisiä. Ympäri maailman. Näin on jopa rapakon takana Yhdysvalloissa, joka on tunnetusti eräänlainen bändien todellisen maailmanlaajuisen läpimurron mekka.

Vielä siinäkään vaiheessa, kun aloin itse saada otteen Ghostin musiikista ja ymmärtää sen kieroutuneen iskevien keikkojen päälle, en olisi ikimaailmassa uskonut, että juuri amerikkalaiset ottavat bändin omakseen.

Niin vain Ghost on haastatteluhetkelläkin valmistautumassa keikkaan Koillis-Yhdysvalloissa, ja itse asiassa Amerikasta on muodostunut bändille sen kasvun kannalta todella tärkeä paikka.

– Tämän illan ohjelmassa on Syracusen-keikka, ja olemme myyneet ihan mukavasti lippuja, Forge kehaisee.

– Kiertue on ollut hyvin menestyksekäs. Meillä on ollut todella hauskaa, ja on ollut mukava soittaa ensimmäistä kertaa Yhdysvalloissa täyden tuotannon kera. Olemme tehneet hyviä kiertueita täällä aiemminkin, mutta nyt tunnen voivani esitellä amerikkalaisille sen todellisen Ghostin. Enää meidän ei tarvitse tinkiä tai säästää mistään.

Monet eurooppalaiset bändit valittelevat USA:n-markkinoiden olevan vaikea tai jopa mahdoton virstanpylväs valloitettavaksi. Etäisyydet ovat liian suuria, kaikki maksaa logistisesti liikaa, keikkapaikat ovat ankeita ja musiikin täytyy olla juuri tietynlaista tai sitä on jopa muutettava amerikkalaisemmaksi, jotta menestys on mahdollista.

Forge allekirjoittaa Amerikan haasteellisuuden, mutta alleviivaa pitkäjänteisyyden tärkeyttä.

– En keksi mukavampaa luonnehdintaa, joten sanottakoon, että Yhdysvallat on tätä nykyä yksi Ghostin tärkeimmistä markkina-alueista, mutta se ei ole tullut meille mitenkään ilmaiseksi.

– Olin alusta alkaen päättäväinen sen suhteen, että haluan Ghostin lyövän itsensä läpi Amerikassa. Tiesin, ettei se tapahdu yhdessä yössä, ei edes viidessäsadassa. Se vie kauan aikaa. Moni bändi jakaa halun menestyä toisella puolella maailmaa, mutta heiltä saattaa puuttua se ymmärrys, miten paljon työtä homma vaatii.

– Yksi kiertue ei riitä. Ei todellakaan. Ei edes yksi kiertue vuodessa. Teimme aluksi täällä kaksi kolme kiertuetta joka vuosi, enkä edes pysy enää laskuissa, kuinka monta jenkkirundia me kaikkiaan olemme tehneet. Luulenpa, että puolet soittamistamme keikoista on tapahtunut täällä. Se tarkoittaa yli sataa keikkaa Yhdysvalloissa jokaisen albumin kiertueella.

– On yleinen virhe, että Yhdysvaltoja ajatellaan keikkailun suhteen yhtenä maana. Todellisuudessa se koostuu 50 maasta, osavaltioista, joissa kaikissa on vierailtava, jos aikoo valloittaa Amerikan. Kun on valmis tuhansien ja tuhansien kilometrien kiertelyyn, on oltava valmis palaamaan tänne uudelleen ja uudelleen.

– Moni bändi haaveilee Amerikan-kiertueesta ja vierailee tänne päästyään vain cooleissa paikoissa. Tiedäthän? Brooklynissä, Los Angelesissa ja kaikissa sellaisissa paikoissa, joissa heidän omat suosikkinsa 70- ja 80-luvuilta ovat soittaneet. Nämä metropolit eivät kuitenkaan ole sitä todellista Amerikkaa. Todellinen Amerikka sijaitsee ihan muualla! Rakastan Yhdysvalloissa kiertämistä, ja tarkoitan tällä koko Amerikkaa, en vain suurkaupunkeja.

Yhä innostuneemmat kommentit ovat kaukana keskustelun alun pidättyväisestä Forgesta. Miehen äänessä alkaa kuulua sitä samaa intohimoa, joka on läsnä myös hänen musiikissaan.

Forge jatkaa muusikolle varsin poikkeuksellista Yhdysvaltojen ylistämistä.

– Tiesin alusta alkaen, että Amerikka on enemmän omiaan Ghostin kaltaiselle teatraaliselle ja viihdyttävälle livebändille kuin vaikkapa monet Euroopan maat. Onhan tämä kuitenkin uskottelevan silmänlumeen luvattu maa. Maa, jossa showpaini menestyy, ja jossa kansa haluaa tulla viihdytetyksi. Mitä isommin ja överimmin, sen parempi.

– Sama ei pure yhtä hyvin vaikkapa Saksassa, missä Volbeat, Sabaton ja muut isot pohjoismaiset bändit menestyvät. Siellä kansaan iskee enemmänkin hiki, rasva ja raaka peittelemättömyys. Se ei ole koskaan ollut osa minun näkemystäni. Ghost on audiovisuaalinen projekti, joka ei ehkä noudata ihan perinteisten bändien kaavoja.

– Amerikka on jännittävä yhdistelmä konservatiivisuutta ja uuden kaipuuta. Ghost-show puolestaan tarjoaa paitsi ne taatut ainekset myös sen tuoreen vau-elementin.

Sonisphere 2014. Kuva: Mikko Pylkkö

Viihdyttävyyden monet kasvot

Yhdysvallat jos mikä on maailmassa se paikka, jossa menestykselle ei olemassa mitään tiettyä sääntöä tai kaavaa.

Pohtiessaan Amerikan ihmemaata Forge kertoo ihailevansa monia bändejä, jotka ovat tehneet juuri Yhdysvalloista itselleen todellisen kultakaivoksen. Temppu on onnistunut useimmiten mainitulla viihdyttävyydellä, mutta sitäkin on moneen lähtöön.

Keskusteluun nousee KISS, jonka keikalle mennessään tietää täsmälleen, mitä tuleman pitää. Ne tietyt kappaleetkin soitetaan lähes samassa järjestyksessä. Mutta aina näin ei ollut.

– Ihmiset unohtavat toisinaan sen, että joskus elettiin 12 vuoden ajanjakso, jolloin KISS ei käyttänyt meikkejä ja tunnetuimpia kikkailujaan juurikaan ja menestyi silti ihan hyvin.

– Se oli mielettömän uskalias temppu, joka olisi voinut romahtaa ihan fiaskoksi. He haastoivat yleisönsä, keskittyivät vain musiikkiin ja pitivät suuren osan vanhoista faneistaan saaden samalla ihan uusiakin kuulijoita. Se kaikki tuntuu nyt etäiseltä muistolta, mutta ihailen paljon tuon tempauksen rohkeutta.

– Voisiko Ghost joskus riisua naamarinsa ja soittaa keikkoja ilman suurimpia tehosteitaan? En tiedä. En todellakaan tiedä. Haluan uskoa, että säveltämäni musiikki kantaisi todella pitkälle, koska show ei elä ilman hyvää musiikkia, mutta näin perusasioiden äärelle palaaminen voisi päättyä 2020-luvulla ihan miten vain.

Perusasioista puhuttaessa vaikkapa AC/DC:n keikat edustavat kyllä todellista stadionrockausta, mutta bändin musiikki on pysynyt vuosikymmeniä täsmälleen samana. Ja niin ovat pysyneet myös keikkojen ohjelmanumerot.

– AC/DC:n resepti on ehkä ollut sama jo vuosikymmeniä, mutta he ovat tehneet tusinoittain huimia kappaleita. Hulluja. Älyttömän. Kovia. Kappaleita. Rakastan kaikkea AC/DC:ssä, Forge hehkuttaa.

– Kun kaava on noin hyvä ja riffikynä noin terävä, olen valmis kuuntelemaan vaikka 200 biisiä ja 200 lähes identtistä keikkaa heiltä. He ovat tehneet muuttumattomuudesta taidetta. Megalomaanista taidetta!

– Mietipä kaikkia niitä bändejä, jotka tekevät simppeliä rockia täsmälleen samalla reseptillä, mutta eivät kykene tekemään yhtäkään hyvää biisiä. Niitä on satoja. Ne bändit ovat kuin kruunu AC/DC:lle.

– Kun AC/DC nousee lavalle, heillä on omat kikkansa. Tykit, helvetinkellot ja kaikki. Se toistuu illasta toiseen ja on viihdettä kuolemattoman rockin päällä. Mutta AC/DC toimisi yhtä hyvin ilman yhtäkään näistä kikoista. Rockin voimalla.

– En usko, että se olisi toiminut Ghostin kohdalla. Emme olisi keskustelemassa tässä juuri nyt, jos olisin säveltänyt Opus Eponymousin jälkeen Opus II- ja Opus III -albumit, kuten muutamat ihmiset ehkä toivoivat. Halusin alusta alkaen uskoa, että ihmiset haluavat kokea Ghostin kanssa seikkailun, ja jatkoin muutoksen tiellä.

– Siksi päätin viedä kaiken toiselle asteelle ja muuttaa Ghostin konseptia rajulla kädellä jokaisella albumilla.

Tuska 2016. Kuva: Markus Laakso

Konseptin evoluutio

Juuri Ghostin kokonaisvaltainen konsepti oli asia, joka sai itsenikin kääntämään takkini bändin suhteen.

Jo kakkosalbumi Infestissumam (2013) ja mainittu Meliora sisälsivät huiman tarttuvia kappaleita ja kieroa tunnelmaa ainutlaatuisella tavalla, mutta viimeistään puolentoista vuoden takainen Prequelle (2018) sinetöi asiat musiikin suhteen. Ja kuten monen muunkin kohdalla, Ghostin visuaalisuus etenkin keikoilla tempaisi minut lopullisesti rajan taakse.

Liian vaivattomiksi Forge ei ole asioita itselleen tehnyt. Helpoimman kautta kulkemalla hän olisi voinut keksiä yhden teeman ja pitää siitä kiinni koko bändin uran, mutta Ghostin kohdalla on käynyt täysin toisin. Ghostin konsepti, lavashow ja jopa Forgen luoma keulahahmo on vaihtunut joka albumilla. Bändi on siis keksinyt itsensä useamman kerran uudelleen.

Oliko vaihtuva konsepti suunnitelmasi alusta alkaen, vai syntyikö ajatus vasta ajan kanssa?

– Se oli suunnitelmani alusta alkaen. Tiesin jo varhaisessa vaiheessa, ettei Ghostin käsite tule olemaan mikään vakio, jos tulen jatkamaan tätä bändiä debyyttiä pidemmälle.

– Älä ymmärrä minua väärin. Olen toisinaan itsekin todella konservatiivinen rockfani, enkä haluaisi minkään muuttuvan, ikinä. Tavallaan toivoisin, että eläisimme vuotta 1985 ikuisesti, koska musiikin suhteen melkein kaikki oli silloin paremmin. Olen siis musiikkifanina jotain ihan täysin päinvastaista kuin musiikintekijänä.

– Olen verrannut tätä elokuviin. Rakastan Woody Allenin elokuvia, vaikka ne ovat täysin muuttumattomia. Jo ennen alkutekstejä tietää hyvin pitkälti mitä odottaa. Ja sitten meillä oli Stanley Kubrick, joka teki urallaan kaikkea. Kellopeliappelsiini, Hohto, 2001: Avaruusseikailu ja Full Metal Jacket seikkailevat täysin eri genreissä, mutta niitä yhdisti Kubrickin visionäärinen näkemys.

– Kubrick on enemmän tyyliäni, niin paljon kuin muuttumattomuuden taiteesta pidänkin. Jos saavutan joskus Ghostin kymmenennen tai viidennetoista albumin, voi olla, että bändin konsepti vakiintuu johonkin tiettyyn muotoon, mutta juuri nyt koen ilmaisevani itseäni ja suurimpia intohimojani elämällä jatkuvassa muutoksessa.

Monet Ghostin varhaisia keikkoja nähneet muistavat varmasti, miten paljon staattisempia ne olivat bändin nykyisiin konsertteihin verrattuna. Forgekin tyytyi messuamaan Papa Emeritus -hahmossaan lähinnä paikoillaan.

Osa kuulijoista saattoi kokea varhaisen Ghostin hillitymmän esiintymisen rituaalimaisempana ja metallisempana kokemuksena, mutta show’n kasvettua yhä laajemmaksi myös Forgen luomat hahmot ovat muuttuneet.

Forge myöntää, että Melioran aikainen Papa Emeritus III ja varsinkin tämänhetkinen Cardinal Copia olivat väistämättömyyksiä paitsi Ghostin kasvun myös hänen oman viihtyvyytensä kannalta.

– Tiesin jo Infestissumam-albumisyklin lopussa, ettei konseptimme tule toimimaan enää tulevaisuudessa Muistan hyvin sen hetken rundin viimeisellä keikalla, kun olin täysin kyllästynyt kaapuihin ja ajattelin, että seuraavalla kiertueella bändin jokaisella jäsenellä on tasan varmasti housut, Forge naurahtaa.

– Koen, että Ghostista kuoriutui aivan toinen bändi siinä vaiheessa, kun Papa Emeritus III sai housut jalkaansa Melioran kiertueilla. Keikoista tuli näyttävämpiä yleisölle ja hauskempia minulle itselleni. Tiesin heti, ettei siitä ole enää paluuta, vaikka esimerkiksi mahdollinen Papa Emeritus IV saattaa joskus palata myös kaapuihin.

Forge kertoo muuttuneensa esiintyjänä itsekin, siitäkin huolimatta, että hän perusti Ghostin jo lähes kolmikymppisenä. Hänen mukaansa ikä ei koskaan takaa kokemusta, vaan sitä on hankittava silkalla tekemisellä.

– Totta kai osa alkuaikojen staattisuudesta johtui siitäkin, että esiinnyimme aluksi pienemmissä paikoissa. Lavalla ei yksinkertaisesti ollut tilaa liikkua, koska orkesteriimme kuului monta jäsentä ja toimme jo tuolloin mukanamme niin paljon screenejä ja muuta visuaalista kuin mahdollista.

– Lisäksi kasvanut itsevarmuuteni vaikutti paljon. Olen joskus verrannut kehitystä Mick Jaggeriin, joka on tunnettu uskomattomana esiintyjänä, mutta ei hän ollut sitä vuonna 1965. Samalla tavalla minulta on mennyt vuosia löytää se itselleni sopivin rooli ja elekieli lavalla.

– En ole syntynyt rocktähdeksi tai suunnitellut kaikkea alusta alkaen viimeistä piirtoa myöten. Ghost on kasvanut kerros kerrokselta, ja olen omaksunut uusia puolia itseeni ja tietenkin myös Ghostin muuhun visuaalisuuteen.

South Park 2018. Kuva: Mikko Pylkkö

Musiikkivideon renessanssi

Alkuaikojensa jälkeen Ghost on lähtenyt irrottelemaan visuaalisuudella rohkeammin myös musiikkivideoillaan, joissa ei selvästikään enää mietitä, mikä on rockvideolle niin sanotusti sopivaa ja mikä ei.

Hyvänä esimerkkinä on Prequelle-albumin suurhitti Dance Macabre, jonka videon ensimmäinen, itse biisiä edeltävä puolitoista minuuttia pyhitetään b-luokan kauhuelokuville. Ratkaisu ei ole ainakaan vähentänyt teoksen suosiota: sitä on katsottu Youtubesta tätä kirjoitettaessa yli 15 miljoonaa kertaa.

Forge kertoo, että haluaisi panostaa musiikkivideoihin vielä nykyistäkin enemmän, ja yksi hänen unelmistaan olisi tehdä yhden albumin kappaleista useita erilaisia videoita eri elokuvagenrejen tyylejä hyödyntäen.

– Musiikkivideot kituivat pitkään, kun Music Television alkoi kuolla pois eikä Youtubea vielä ollut. Nykyään Youtube on jopa parempi kanava musiikkivideoille kuin MTV oli ikinä. Silti bändit tyytyvät tekemään videoita ikään kuin pakosta. Sellaisia on vain tehtävä. Verkkoon pistetään lyriikkavideo, jotta homma sujuisi helposti.

– Musiikkivideot ovat tehneet hiljalleen paluuta, ja olen ihan varma, että jokin päivä joku keksii alkaa pyörittää Youtube-kanavaa, jolla esitetään satunnaisesti musiikkivideoita, eikä se eroa enää MTV:n perinteisestä mallista. 

– Eniten minua hidastaa se, että olen jatkuvasti kiertueella. Videoiden suunnitteluun ei jää aikaa. Tämä on yksi asia, johon tulen panostamaan seuraavan albumin kohdalla. Haluan ehdottomasti tehdä enemmän videoita ja päästä leikittelemään eri elokuvagenreillä.

– Haluan, että Ghost on portti uusiin kokemuksiin. Haluan tarjota ihmisille elämyksiä. Haluan, että ihmiset tutustuvat Ghostin avulla uusin asioihin tottumustensa ulkopuolella. Haluan, että ihmiset kokevat taas hämmennystä.

Edeltävän toteaminen saa Forgen innostumaan yhä enemmän. Hän alkaa muistella 1990-luvun alkua, ajanjaksoa, jonka hän nimeää tärkeäksi musiikki- ja elokuvamakunsa muotoutumisen kannalta.

– Nykyajan striimausvaihtoehdot ja valinnanvapaus ovat tiettyyn rajaan mahtava asia, mutta totta puhuakseni haluaisin toisinaan, että joku muu kuratoisi minulle musiikkia ja elokuvia!

– Minulla ei ole mitään striimausta tai Youtubea vastaan, mutta niiden kanssa on hyvin helppoa jäädä vangiksi omalle mukavuusalueelleen. Tiedät varmasti ne hetket, kun tuijotat Spotifyssa tyhjää hakukenttää etkä meinaa keksiä mitään uutta kuunneltavaa. Ja sitten päädyt taas johonkin soittolistaasi tai suosikkibändiisi.

– Parikymmentä vuotta sitten oli luksusta, jos kotona oli kaapeli-tv ja näki MTV:n ja elokuvia. MTV näytti kaikenlaisia videoita täysin sekaisin, tv:stä tuli joka ilta täysin satunnainen elokuva. Minäkin altistuin kaikenlaiselle sellaiselle, mitä en olisi ikimaailmassa ymmärtänyt kuunnella tai katsoa, jos se olisi ollut vain minusta kiinni.

– Tuossa piilevät Ghostin juuret. Kaikissa niissä pop-, proge-, metalli-, grunge- ja punkvideoissa, joita näin. Kaikissa niissä elokuvissa puolen vuosisadan varrelta, joita katsoin. Niistä rakentuivat ne perustukset, joiden varaan luon Ghostin musiikin ja visuaalisuuden nykyäänkin. Eräällä tavalla Ghost on tribuuttini sille kaikelle.

– Vaikka ihmiset ihmiset pitävät mainitsemastani valinnanvapaudesta, luulenpa osan Ghostin viehätyksestä perustuvan juuri siihen, että esittelen heille musiikissamme, keikoillamme ja videoillamme osia taiteen monilta laidoilta.

Hämeenlinna 2019. Kuva: Mikko Pylkkö

Menestyksekkäitä kasvukipuja

Ghost vaikuttaa paperilla täydelliseltä bändikonseptilta ja bisnekseltä, joka on onnistunut ylittämään kaikki nykyaikaisen maailman kiertämisen haasteet ja murtautumaan jopa mahdottoman oloisille alueille. Samalla bändillä on hallussaan melkoinen taiteellinen vapaus, joka mahdollistaa leikittelyn esimerkiksi mainituilla musiikkivideoilla.

Forge toppuuttelee rockmaailmassa valloillaan olevaa ajatusta, että Ghost olisi saanut menestyksensä jotenkin helpolla. Hän toteaa yhtyeen toiminnan vaativan yhä tolkuttoman määrän työtä ja päättäväisyyttä.

– Mekin kärsimme jatkuvasti omanlaisistamme kasvukivuista, hän sanoo.

– Sitä voisi verrata lapsiin. Jos sinulla on pieniä lapsia, niistä seuraa toisinaan pieniä ongelmia. Kun lapset kasvavat isommiksi, niistä seuraa usein isompia ongelmia. Pienten bändien ongelmat voivat liittyä hyvin yksinkertaisiin asioihin, joilla on isot vaikutukset. Meidän tapauksessamme epäonni tarkoittaa rekkalastillisen katoamista.

– Kun otin Ghostin langat pitkälti omiin käsiimme, muutosta saattoi verrata talon ostamiseen. Enää en voinut luottaa siihen, että tiskialtaan hajotessa isännöitsijä tulee korjaamaan sen. Kaikesta on vastuussa itse. Käytännössä tämä tarkoittaa mittavaa orkestroimista, jotta kiertueemme tai keikkamme voivat onnistua.

– Toisinaan haikailen niiden aikojen perään, kun kaikki oli niin yksinkertaista, että parkkeerasimme bussimme Helsingin Circuksen eteen ja pari pakettiautollista toi rekvisiittamme perässä. Jokaisen encoremme aikana huomaan silti aina sen euforian, kun koko koneisto rullaa täydellisesti ja rakentaa unohtumattoman esityksen.

– En ole koskaan pelännyt työntekoa, enkä pelkää sitä nytkään. Olen ihminen, joka viihtyy sitä paremmin, mitä enemmän projekteja on käynnissä, vaikka kyllähän vuorokauteen kaipaisi lisää tunteja.

Forge pääsee yllättämään toden teolla, kun utelen häneltä Ghost-kiertueiden ja -konserttien kustannuksia ja arvuuttelen ääneen, miten paljon kiertäminen nielee esimerkiksi lipputuloista.

– Kaiken. Yhtään kaunistelematta keikkamme maksavat kaiken. Viivan alle ei jää mitään, Forge lataa ja nauraa hiljaa.

– Sitä mukaa, kun yleisömäärämme ja kiertueidemme pituudet ovat kasvaneet, olemme lisänneet ja lisänneet ja lisänneet keikkoihin uusia aineksia, valloittaneet uusia alueita ympäri maailmaa ja vieneet konseptiamme jatkuvasti eteenpäin. 

Menomme kasvavat melkeinpä täsmälleen samaa tahtia kuin tulomme. Emme tienaa keikoilla mitään.

– Kierrämme nyt kuuden rekan ja kahden nightlinerin voimin. Ghostissa soittaa useita jäseniä kuukausipalkalla ja mukanamme kiertää lähes satahenkinen ryhmä show’n rakentajia ja muuta henkilöstöä, emmekä ole lähteneet pihistelemään mistään show’n kustannuksella. Haluamme tarjota ihmisille vastinetta kirjaimellisesti koko rahalla.

– Tätä musiikkia voisi hyvin esittää Ed Sheeranin malliin kitaran, läppärin, taustanauhojen ja screenin kera, mutta toisiko se paikalle näin valtavia yleisöjä? Ehkä toisi, ehkä ei. Uskon itse siihen, että osa Ghostin taikaa on, että tuomme lavalle jotain fyysistä ja todellista ja tarjoamme näin aidon, käsinkosketeltavan show’n.

Nälkään Forge ei kuitenkaan ole kuolemassa, ja tässä hänen tehokkaalta vaikuttava bisnesvainunsa ja Ghostin monitasoinen konsepti astuvat jälleen mukaan ratkaisevalla tavalla.

– Elantoni ei ole onneksi kiinni kiertueista. Voin nimittäin kertoa, että tähän maailmanaikaan ei kannata perustaa massiivista teatraalista rokkibändiä, jos haluaa tehdä voittoa, Forge naurahtaa.

– Vielä 80-luvulla bändit tekivät rahaa valtavilla levymyynneillä ja saattoivat soittaa sen varjolla jopa tappiollisia kiertueita tai maksaa itsensä isomman bändin lämppäriksi. Nyt tilanne on kääntynyt lähes päinvastaiseksi.

– Tulen toimeen tasan kahdella asialla: sillä, että olen säveltänyt ja äänittänyt Ghostin kappaleet itse, ja sillä, että oheistuotteemme myyvät melkoisen hulluja määriä. Se on taannut minulle ja perheelleni tasaisen toimeentulon, mutten voi sanoa mitenkään rikastuneeni, koska maksan yhä bändin rakentamisen aikaisia velkoja.

– Raha ei kuitenkaan ole koskaan ollut unelmani. Unelmani on ollut soittaa rockia ympäri maailmaa. Elän sitä unelmaa juuri nyt, enkä voisi olla kiitollisempi kaikille niille ihmisille ja sille yleisölle, jotka ovat tehneet tämän mahdolliseksi.

– Kaikki rahamme palavat ehkä taivaan tuuliin suurissa konserteissamme, mutta niin kauan kuin tunnen eläväni lavalla unelmaani ja ihmiset ovat kiinnostuneita musiikistani, en aio valittaa pätkääkään.

Kuva: Micke Erickson

Albumikeskeistä tuotteliaisuutta

Keskustelun alun hieman vaitonaisesta Forgesta ei ole enää tietoakaan. Hän kertoo hyväntuulisesti olevansa tiettyyn rajaan asti valmis mukautumaan musiikkimaailman muutoksiin, mutta pitävänsä yhä kiinni tietyistä asioista.

Forge nimeää perinteiset, huolella rakennetut albumikokonaisuudet todelliseksi sydämenasiakseen. Show’nsa ohella Ghost onnistui käännyttämään itsenikin fanikseen juurikin levyillään, joiden draaman kaari tunnelmineen ja instrumentaaleineen tarjoaa useita eri tasoja.

Kuluva vuosikymmen ei ole ollut otollisinta aikaa albumien julkaisemiselle, mutta Forge ei ole antanut sen häiritä.

– Totta kai haluaisin tässäkin asiassa, että eläisimme ikuisesti vuotta 1985 ja mekin myisimme ehkäpä miljoonia albumeita – ehdottomasti, sehän olisi sitä todellista vanhan liiton rockunelmaa.

– Tulen pitämään kiinni albumien tekemisestä niin kauan kuin se on mahdollista. Minä. Rakastan. Albumeita. Piste. Silti, jos musiikin tekeminen siirtyy joskus täysin striimauksen varaan ja kappaleet on jostain syystä julkaistava yksi hitti kerrallaan, mikäs siinä. Se vaatisi täyttä asennemuutosta, mutta ei olisi missään tapauksessa mahdotonta.

– Minulle on tärkeintä kiertueet ja esiintyminen. Rakastan itsekin hyvää show’ta ja elävää musiikkia, ja ihan yhtä lailla rakastan tarjota tällaisia kokemuksia muille. Kunhan voin jatkaa maailman kiertämistä ja musiikin esittämistä, kykeninpä tekemään sitä albumien kautta tai en, olen oikein tyytyväinen.

Ghost on rakentanut neljän albumin suoran, jonka jokainen kortti on ollut edeltäjäänsä parempi. Albumien siivittämänä Ghost tekee pitkiä kiertueita, joiden aikana Forgen kynästä voisi kuvitella syntyvän paljon musiikkia. Jääkö sitä julkaisemattakin?

– On totta, että kirjoitan musiikkia koko ajan, mutta säveltämiseni intensiteetti on aika kausiluontoista. Kiertueella säveltäminen on lähinnä ideoiden keräämistä, vaikkapa sanelimeen hyräilemistä, ja todellinen kirjoittaminen tapahtuu erikseen, sille omistettuna aikana. Voisin silti ehdottomasti julkaista enemmänkin musiikkia, totta kai.

– Prequellen valmistumisen jälkeen kesti todella pitkään, etten kirjoittanut yhtään valmista kappaletta. Viime kesänä halusin tavallaan tarkistaa, kykenenkö enää säveltämään ollenkaan, ja piipahdin studiossa tekemässä yhden biisin. Siitä tuli itse asiassa niin hyvä, että se tulee olemaan aika merkittävä osa viidettä albumiamme.

– Kunhan saamme A Pale Tour Named Death -kiertueen loppuun, arkeni tulee olemaan säveltämistä. Teen silloin musiikkia maanantaista perjantaihin kello kymmenen ja kuuden välillä kooten kaikista kasaamistani ideoista tulevia biisejämme. Se sujuu minulta kuin luonnostaan eikä tunnu minusta mitenkään pakottamiselta.

– Nämäkin asiat menevät minusta miellyttävissä sykleissä. Kun olen kiertänyt pari vuotta, en malta odottaa säveltämistä. Sitten kun olen homehtunut studiossa viisi kuukautta, en malta odottaa bändini näkemistä ja kiertueelle pääsemistä. Siinä mielessä Ghost on juuri tällä hetkellä erittäin stimuloivassa tasapainossa.

Rock. Ei. Ole. Kuollut.

Ghost elää eräänlaista modernin rockin tuhkimotarinaa, ja Forge tietää sen itsekin. Kuten hän on keskustelumme aikana todennut, menestykselle ei löydy mitään tiettyä kaavaa, jota muut voisivat seurata.

Sen sijaan Forge kehottaa bändejä olemaan rohkeita ja seuraamatta liikaa ennalta määrättyjä sääntöjä. Se vaatii riskejä, mutta Ghost on esimerkki siitä, että joskus niiden ottaminen kannattaa.

Forge pyörittelee hetken sitä, että toisinaan maailma tuntuu nähneen ja kokeneen kaiken, eikä turtuneita musiikinkuluttajia enää kiinnosta muu kuin nopeat kertakäyttöilmiöt. Sitten hän vetää naurahtaen henkeä.

– Rock ei ole kuollut. Me olemme siitä elävä todiste. Rock on korkeintaan talviunilla. En usko sekuntiakaan siihen, että Ghost on vain yksittäistapaus. Maailma kaipaa yhä rock’n’rollia, joten antakaamme maailmalle sitä.

– Elämme juuri nyt eräänlaisessa hitaassa taitekohdassa, jossa ihmiset alkavat kaivata taas jotain konkreettista ja todellista kaiken digitalisaation jälkeen. Jotain mitä koskettaa, tuntea ja kokea. Sen voi huomata myös nuorison keskuudessa. Ehkä Ghost on toiminut heidän silmissään jollain tavalla vastavoimana etäiselle digitaaliselle musiikille.

– Rap on nyt normalisoitu, siitä on tullut koko kansan juttu. Rock elää silti taustalla. Rock ei ikinä tule takaisin 70-luvun progemammuttien kulta-aikana, 80-luvun stadionbändeinä tai 90-luvun grungeaaltona. Rock tulee tekemään sen, mihin se on aikoinaan luotu, eli keksimään musiikin jollain tavalla uudelleen.

Striimauksen tai albumiformaatin kitumisen sijaan Forge löytää musiikin maailmasta toisenlaisen merkittävän ongelman, joka heijastelee hänen mukaansa täysin yhteiskuntaa musiikkibisneksen ympärillä.

– Kuilu muutamien leijonanosan markkinoista vievien mammuttibändien ja tuhansien pienten bändien välillä on tällä hetkellä suurempi kuin koskaan, eikä bändin menestyksellä ole välttämättä mitään tekemistä musiikin laadun kanssa.

– Tämä kuilu on hieman sama juttu kuin eriarvoistuminen rikkaiden ja köyhien välillä, mutta sillä erotuksella, että musiikissa onnenpotkuilla on yhä osansa. Nykyään sen onnenpotkun on vain oltava mittaamattoman suuri, koska maailman verkostoitumisen vuoksi joukosta on yhä vaikeampi erottua.

– Moni odottaa, että Aerosmithin ja KISSin kaltaisten suurbändien lopettaessa jotkin nykyisistä keskikoon bändeistä korvaavat heidät. Minä taas olen varma, että niitä tulevia jättiläisiä ei ole vielä perustettukaan. Niiden bändien tähdet ovat nyt 15-vuotiaita, tämänkin lehden nuoria lukijoita.

– Muutaman vuoden päästä he tulevat perustamaan uskomattomia uusia bändejä ja aloittamaan rockin uuden aallon, jonka luonnetta kukaan ei pysty vielä ennustamaan. Toivon hartaasti, että näin tulee käymään.

– Haastan jokaisen tätä lehteä kädessään pitelevän teini-ikäisen rokkikundin ja -mimmin tarttumaan soittimiin, perustamaan bändin, tekemään kovia biisejä ja kurottamaan tähtiin. Olisi valtava kunnia ottaa teidät viiden tai kymmenen vuoden päästä mukaan kiertueillemme lämppäriksi, jos Ghost vain jatkaa vielä tuolloin vaellustaan.

 

KAINALO: Vahvan periaatteen sooloprojekti

Ghost koostuu lavalla suuresta ryhmästä soittajia, mutta levyillään yhtye on käytännössä Tobias Forgen sooloprojekti. Asia ei ole ollut aina näin, ja Forge on kokenut menestyksen tiellä myös takaiskuja.

Vuonna 2017 bändin entiset, kasvottomina Nameless Ghouleina esiintyneet soittajat haastoivat Forgen oikeuteen koskien Ghostin menneiden albumien ja kiertueiden tulonjakoa.

Forge sai tämän myötä maineen hankalana bändikumppanina ja on sittemmin levyttänyt Ghostin albumit lähes täysin itsekseen. Hän ei silti vieläkään allekirjoita ex-kollegojensa kitkeriä väitteitä yhteistyökyvyttömyydestään.

– Tiedän, että minut on leimattu jonkinlaiseksi julmaksi diktaattoriksi, joka ei anna kenenkään muun kajota musiikkiinsa, haluaa päättää kaikesta itse ja ottaa kaiken kunnian itselleen, mutta itse koen asian ennemmin niin, että moni halusi hyötyä sävellyksistäni vuosikausien ajan tekemättä töitä niiden eteen.

– Tunnen itseni nyt niin hyvin, etten uskoisi Ghostin toimivan, jos tekisimme kaiken yhdessä livebändin kanssa. Jos olisimme vuosikaudet kiertueella yhdessä ja sulkeutuisimme sen jälkeen yhdessä studioon, kyllästyisimme ihan varmasti toisiimme ja muuttuisimme yhdeksi niistä bändeistä, jotka vain nalkuttavat toisilleen koko ajan.

– Tämä on yksi niistä syistä, joiden takia pidän Ghostin avioliiton tavallaan avoimena suhteena. Voisimme toimia kuten normaali bändi, ja sekin saattaisi pelata, mutta historiamme on todistanut toisin. Sanotaan siis vaikkapa näin, että valitsen tätä nykyä yhteistyökumppanini huolellisemmin kuin ennen.

– Tein aikoinaan sen virheen, että päästin osan livebändini jäsenistä soittamaan levyillämme ja osaa en. Se ei aiheuttanut lainkaan kiitollisuutta levyillä soittaneiden keskuudessa, mutta synnytti sitäkin myrkyllisemmän ja katkeramman ilmapiirin ulos jätettyjen kesken. Se ei ollut lainkaan sitä, mihin ratkaisulla tähtäsin.

– Nyt pidätän oikeuden valita ihmiset, joiden kanssa teen yhteistyötä, ja se toimii todella hyvin. Se on hieman sama asia kuin valita se ihminen, jonka kanssa suutelee tai jonka kanssa makaa. Kukaan ei halua, että joku toinen tulee tarttumaan sinua jalkovälistä ja alkaa suudella väkipakolla. Samaan tapaan valitsen lähimmät kumppanini.

Forge nostaa esille tuottajia, joiden kanssa hän on työskennellyt viimeisimmillä Ghost-albumeilla.

– Melioran tuotti Klas Åhlund, ja Prequellella työskentelin Tom Dalgetyn kanssa. Molempien kanssa yhteistyö toimi täydellisesti, koska halusimme työskennellä yhdessä. Työskentelemme ehkä tekemieni kappaleiden parissa, mutten todellakaan ole niistä niin mustasukkainen, etten antaisi muiden vaikuttaa niihin.

– Olen huomannut, että hyvä tuottaja nostaa minut ihan uudelle tasolle ja tuo mukaan ainutlaatuista näkemystä. Minulla saattaa olla jokin idea, tuottaja ehdottaa siihen muutosta, jalostan ideaani pidemmälle ja pallottelemme hommaa tällä tavalla niin pitkälle, että se saavuttaa useimmiten viimeisen kaivatun kiteytymän.

– Kaikki Ghostin tämänhetkiset livemuusikot ovat uskomattoman taitavia soittajia ja monet heistä ovat parempia instrumenttinsa kanssa kuin minä itse, mutta heidän soittonsa ei kuulosta Ghostilta. Ghostin soundi syntyy siitä, kun musiikkimakuni summautuu intuitiooni ja jalostuu yhteen omien soittotapojeni kanssa. 

– Mielestäni olisi ajan ja rahan tuhlaamista odotuttaa näitä kaikkia hienoja soittajia kuukausitolkulla studiossa, koska en odota kahdeksan ihmisen säveltävän Ghostin kuuloista musiikkia yhdessä. Se ei tulisi toimimaan. Haluan pitää Ghostin oman näkemykseni mukaisena, ja siksi päätin aikoinaan, etteivät livebändini jäsenet enää soita levyillä.

Pieniä poikkeuksia kaavasta löytyy, ja Ghost-albumeilla kuullaan vierailijoita, jotka ovat Forgen mielestä erittäin tärkeä osa levytysten kokonaiskuvaa.

– Tärkeitä osia Ghostin soundissa ovat esimerkiksi täsmälleen oikeankuuloinen rumpali Ludvig Kennberg ja pianisti Salem Al Fakir, joka on yksi lahjakkaimmista muusikoista, joihin olen ikinä saanut kunnian tutustua. Hänen osuutensa on usein tuonut sen viimeisen tunnelmallisen ulottuvuuden kappaleisiini.

– Jos haluaisin käyttää heitä kahta ja samaan aikaan livebändimme jäseniä, Ludvig ja Salem sulkisivat pois bändimme rumpalin ja synistin, mikä pistäisi heidät epätasa-arvoiseen asemaan. Se saattaisi vaikuttaa muiden suosimiselta. Myös siksi olen kokenut, että ennalta määrätty roolitus on parantanut Ghostia.

Vaikka hän kutsuu Ghostin levytyksiä tavallaan sooloprojekteikseen, Forgen mukaan kyse ei ole siitä, että hän haluaisi bändin henkilöityvän itseensä.

– Jos olisin saanut valita, olisin itsekin pysynyt koko Ghostin uran ajan täysin kasvottomana, näiden kaikkien luomieni identiteettien takana, mutta valitettavasti se ei onnistunut tässä byrokratiantäyteisessä bisnesmaailmassa, johon musiikkialakin kuuluu. Bändin johtajana minun oli astuttava parrasvaloihin, ja hyväksyin sen seikan lopulta.

Julkaistu Infernossa 10/2019.

Lisää luettavaa